Petetty luottamusko?

Solmin avioliiton 18-vuotiaana, mieheni oli 21 v. Aloin samantien odottaa lasta, josta olin onnellinen. Mieheni oli tottunut käyttämään paljon alkoholia ja siihen liittyi aina myös kova halu seksiin. Minä en niinkään välittänyt alkoholista ja raskauden edetessä seksikään ei niin aina kiinnostanut. Olimme tiiviisti yhteydessä minua 3 v vanhemman sisareni ja tämän miehen kanssa. Matkustelimme yhdessä ja vierailimme toistemme luona viikonloppuisin. Viinanhuuruisen illan jälkeen mieheni ja sisareni lähtivät aina tutustumaan alueeseen, jos olimme esim. leirintäalueella. Usein ehdin mennä nukkumaan ennenkuin he palasivat takaisin. En osannut epäillä mitään siinä vaiheessa. Yleensä pelasimme yhdessä korttia, kunnes minä ja sisareni mies väsyimme ja menimme nukkumaan. Mieheni ja sisareni jäivät kahdesraan ryyppäämään. Siitä tulikin ihan sääntö, että illat päättyivät näin. Myöhemmin sisareni alkoi vihjailemaan, miten huonosti hoidan seksielämäni ja mieheni joutuu vonkaamaan seksiä vierailta naisilta. Ja jäihän mieheni näistä myös joskus kiinnikin. Annoin kuitenkin anteeksi ja elämä jatkui.
Nyt vuosikymmenen jälkeen otin puheeksi nuo hänen illanistujaiset sisareni kanssa ja kerroin epäilyni hänen seksisuhteesta sisareni. Tietenkin hän kielsi ensin kaiken, kunnes sitten paljasti kerran erehtyneensä kokeilemaan, mutta vahvan humalatilan takia siitä ei sitten tullutkaan mitään. Kerroin hänelle, että kaiken muun uskottomuuden voin anteeksi antaa, mutta suhdetta sisareeni en. Edelleen hän jyrkästi kieltää sen, mutta jostain syystä minun on sitä vaikea uskoa. Olen ollut lapsellisen luottavainen ja nyt saan siitä kärsiä. Vaikka tästä kaikesta on aikaa paljon kulunut, se sattuu. Mieheni käytös on tämän keskustelun jälkeen muuttunut: hän siivoaa, laittaa ruokaa, leipoo eli tällä tavalla ilmeisesti yrittää hyvittää tekojaan. Ja samalla tulen yhä vakuuttuneemmaksi hänen seksisuhteesta sisareni kanssa. Sisareni tietenkin myös kieltää kaiken ja pitää minua vain mustasukkaisena. Mitä ajattelet, olenko sitä aiheetta? Tiedän kyllä, että totuutta tuskin koskaan saan tietää. Totuus helpottaisi, epätietoisuudessa eläminen on raskasta. Myöhäistä katua, etten aikoinani selvittänyt asiaa, vaan yksinkertaisesti suljin silmäni.

20

516

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mennyt on mennyttä ja sitä ei voi muuttaa. Kiusaat itseäsi kun vatvot tuota asiaa. Jos miehesi hyvittelee nyt, niin sehän on vain merkki siitä, että olet hänelle tärkeä ja hän katuu mahdollisiä typeryyksiään.

      Voi kun me ihmiset osaisimme nauttia nykyhetkestä, sen sijaan että myrkytämme mielemme asioilla, joille emme voi mitään!

      • Anonyymi

        🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑

        😍 ­­N­y­­m­f­o­­m­­a­­­a­n­­i -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21

        🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞


    • Anonyymi

      Onnea matkaan ittekin jotakin nähnyt

    • Anonyymi

      Nyt aikaa miettiä se kaikki tulee mieleen mitä menetti

    • Anonyymi

      Hyvällä käytöksellä on hintansa
      ....

    • Anonyymi

      En kyllä ymmärrä miksi on pakko miettiä vuosikausia vanhaa asiaa? Viinanhuuruista elämää ilmeisesti koko avioliiton tai suhteen alkuvuodet täynnä. Mitenkähän on lapsi selvinnyt tuosta? Ilmeisesti kuitenkin viikot eletty suht viinattomasti? Ja viikonloppuna rällätty?
      Onko sisar saanut lapsen seksisekoilulujen seurauksena ja epäilet että oma lapsesa sisaresi mahdollinen lapsi ovat sisarpuolia ? Eli sama isä kummallakin?
      Muutoin en oikein ymmärrä tuollaisten vanhojen asioitten pohtimista.

      Ilmeisesti jotain on ollut, se nyt on selvää. Vastuu siitä mitä on tapahtunut, on myös toisella osapuolella. Mutta onko se merkityksellistä. Miehellä huono omatunto ja siksi tekee kaikkea ilmeisesti koska ei halua liiton päättyvän.
      Jos saisit tietää totuuden, miten se vaikuttais suhteeseesi mieheen ja sisareesi?
      Pystysitkö antamaan ns.anteeksi? Tai unohtamaan?
      Kännihän ei tietenkään ole mikään selitys millekkään, jos toinen viehättää ja vetoaa, niin todennäköisesti suhde olisi ollut mahdollista ilman humalatilaakin.
      Ihmiset vain selittävät kännillä vaikka mitä, vaikka todennäköisesti olisivat muutoinkin jossain vaiheessa sotkeutuneet toisiinsa, järki ja kontrolli on vain ollut estämässä. Viina vie kontrollinnin ja järjen, mutta taistalla toimii samat viidakon eläimen vaistot.
      Jos suhde on muutoin hyvä, eikä liitossa isompaa kränää esiinny, niin anna olla.
      Toki koska ja jos jotain onkin ollut niin kuinka paljon se vaikuttaa miehesi ja sisaresi nykyelämään, onko heidän välillään edelleen jotain kipinää joka saa pohtimaan uusiutuuko suhde? Seuraavalla kerralla? Ja selvin päin?
      Se pelko on aina olemassa kuten miesten kanssa suhteesa eläen ylipäätäänkin, jos ei sisko niin joku toinen kuitenkin.
      Lopulta jossain vaiheessa ellei ole niin fiksu mies että osaa kontrolloida itseään ja halujaan. Riippuu nyt miehestä, onko syrjähypyt ikään kuin normielämään kuuluvia juttuja? Salaisina sellaisina tietenkin.

      Heitäkin jotka eivät tuosta noin vain hyppää jokaisen tarjokkaan mukaan ja tartu tilaisuuteen kun eteen tulee löytyy, onneksi.

    • Anonyymi

      On kyllä käsittämätöntä, miten sisaresi ja miehesi voivat näin sinun selkäsi takana toimia. Ja sitä on ilmeisesti sitten jatkunut monta vuotta? Luulisin, että miehesi olisi tuntenut syyllisyyttä ja suhde olisi paljastunut jo aiemmin. Se on totta, että tuollaista tekoa ei heistä kumpikaan tule tunnistamaan, ihan turha toivoa. Se, että ovat olleet humalassa, ei tee teosta yhtään hyväksyttävämpää. Tehtyä et saa tekemättömäksi, ajattelet asiasta mitä tahansa. Et saa syyttää itseäsi. Noin ikävään temppuun harva ryhtyy, vaikka kuinka haluaisikin. Aika tekee tehtävänsä ja toivon, että saat työnnettyä tapahtuman pois mielestäsi.

    • Anonyymi

      Sellasta se on kun alkaa pihtailemaan, ei kukaan täysjärkinen elä seksittömässä suhteessa

      • Anonyymi

        Sinä varmaan pihtailet jossain muussa asiassa vaikka pussien litkut lentävätkin muutoin suht vapaasti ja joka suuntaan.


      • Anonyymi

        Ei uskottomuus tarkoita että liitto olisi seksitön. Jotkut miehet ovat vain niin altiivisia ja niin vahvasti seksuaalinautintoa hakevia että ryhtyvät seksisuhteisiin mistä vain niitä on pienikin mahdollisuus saada.
        Eikä tuossa aloituksessa kerrottu yhtään mitään siitä, onko liitossa ollut seksiä liian vähän, päinvastoin, seksielämä vaikutti tyydyttävältä.
        Joillain miehillä on äärimäisen suuri tarve aina syyllistää nainen heti kun suhde karahtaa kiville ja mies on uskoton.
        Uskottomuus on naisen syytä ja johtuu aina seksin vähyydestä. Kun oikeasti syy voi ola se ettei mies halua seksiä tämän tietyn naisen kanssa tai haluaa seksiä jatkuvasti,.
        Minusta seksiriippuvaiset miehet ovat nykyään enemmänkin ongelma kuin se että naiset pihtailisivat.
        On parempi hakea sellaisen miehen parisuhde jostain pornosivustolta. . Suositteken pihtausta kammovia miehiä seukkaamaan porno Lissun kanssa , voi hyvässä lykyssä pästä onnensa kukkuloille ja nähdä kun muutkin antavat naiselle kaikkensa eli seksibiletystä, ryhmäseksiii jakaikkee muuta.
        Jokainen mies hakekoon seksikumppaninsa sieltä mistä seksiä eniten saa, eli pornon parissa puuhaavista naisista saa kelpo kumppaneita ja pääsee nautiskelemaan kaikilla herkuilla kaikesta. Sinne vaan. ..touhuilemaan niin loppuu se valitus.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei uskottomuus tarkoita että liitto olisi seksitön. Jotkut miehet ovat vain niin altiivisia ja niin vahvasti seksuaalinautintoa hakevia että ryhtyvät seksisuhteisiin mistä vain niitä on pienikin mahdollisuus saada.
        Eikä tuossa aloituksessa kerrottu yhtään mitään siitä, onko liitossa ollut seksiä liian vähän, päinvastoin, seksielämä vaikutti tyydyttävältä.
        Joillain miehillä on äärimäisen suuri tarve aina syyllistää nainen heti kun suhde karahtaa kiville ja mies on uskoton.
        Uskottomuus on naisen syytä ja johtuu aina seksin vähyydestä. Kun oikeasti syy voi ola se ettei mies halua seksiä tämän tietyn naisen kanssa tai haluaa seksiä jatkuvasti,.
        Minusta seksiriippuvaiset miehet ovat nykyään enemmänkin ongelma kuin se että naiset pihtailisivat.
        On parempi hakea sellaisen miehen parisuhde jostain pornosivustolta. . Suositteken pihtausta kammovia miehiä seukkaamaan porno Lissun kanssa , voi hyvässä lykyssä pästä onnensa kukkuloille ja nähdä kun muutkin antavat naiselle kaikkensa eli seksibiletystä, ryhmäseksiii jakaikkee muuta.
        Jokainen mies hakekoon seksikumppaninsa sieltä mistä seksiä eniten saa, eli pornon parissa puuhaavista naisista saa kelpo kumppaneita ja pääsee nautiskelemaan kaikilla herkuilla kaikesta. Sinne vaan. ..touhuilemaan niin loppuu se valitus.

        Olet oikeassa. Seksiriippuvuus on asia, kitara ei ole ymmärretty sairaudeksi. Eräs mies kertoi, ettei osaa muuta ajatella kuin seksiä. Ja kun siihen yhdistyy yleensä toinen riippuvuus, alkoholi, ei ole ihme liittojen kariutuvan. Kuka nainen jaksaa keskittyä pelkästään seksielämään? Hyvään avioliittoon kuuluu paljon muutakin. Kuulin miehestä, joka tiiraili kiikarilla vastapäisen kerrostalon vieraita naisia, vaikka oli avioitunut hiljattain. Osteli pornolehtiä ja -filmejä, joita salaa katseli. Ystäväperheetkin kaikkosivat, kun mies ei muusta puhunut kuin seksistä. Avoimesti kertoi oman avioliiton seksielämästä, kun vaimo ei ollut kuulolla. Siis kyllä meni överiksi seksi tämänkin miehen päässä, vaikka ei puutteessa tarvinnut elääkään. Hoitoonhakeutuminen on ilmeisen vierasta seksiriippuvaisille, koska siitä saatava nautinto on koko elämä.


    • Anonyymi

      Jos yhtään enää välität miehestäsi ja hän sinusta, niin unohda. Ei mitään merkitystä tähän hetkeen. Jos et välitä, tai hän ei välitä sinusta,niin potku perseelle ja soronnoo.💩

    • Anonyymi

      Anna jo olla!

      Tuo kaikki on tapahtunut kaukana historiassa. Mitä varten haluat tietoisesti ja tarkoituksella enää raahata ja lisätä kiviä tuohon iänkaiken vanhaan kivireken!?
      Onko sinun asiat nyt liian hyvin että täytyy rautalangasta vääntämällä vääristellä mielessäsi asioita ja täyttää niillä korviesi väli?

      Mies on kertonut tehnensä typerästi ja nyt kaikin teoin! ja sanoin toimii pahaimmalla tietämällään tavalla pitääkseen kotirauhan ja sinut.
      Tuonko sinä haluat olla huomioimatta? Vain ruokkiaksesi idioottimielikuvaa kaukaa historiassa.

      Vain reippain mielin DELETE, poista, tyhjennä tuo ajatuksistasi ja ala arvostamaan mitä kaikkea olet saanut aikaan ja mitä sinulla nyt on.

    • No kirjoituksesi perusteella miehesi on sinua pettänyt useamman kerran. Miksi arvelet hänen nyt lopettaneen?

      Luulen, että miehesi pettää sinua aina tilaisuuden tullessa ja on siis pettänyt sinua myös sisaresi kanssa. Sillähän ei ole väliä, onko se onnistunut vai ei. Hän on joka tapauksessa ollut valmis sinua pettämään.

      Se että hän pettää sinua, ei tarkoita, ettei hän haluaisi olla sinun kanssa parisuhteessa. Se tarjoaa mukavan vakaan pohjan elämälle, jota hän täydentää syrjähypyillä.

      Itse olen muuten saman lainen kännissä estot vähenee ja hormonit hyrrää.

    • Anonyymi

      Helpommin sanottu kuin tehty on unohtaa tapahtunut. Kun kyse ei ole tavanomaisesta pettämisestä, vaan ennenkaikkea kaksi läheisintä ihmistä ovat toimineet ns selän takana ja vuosikausia. Pettäjien käytös on jotenkin sairasta. Kumpikaan ei ole tuntenut asiasta huonoa omatuntoa tai kokeneet tehneensä vääryyttä, koska suhde on jatkunut pitkään. Kannattaisi hakeutua ammattiauttajan puheille. Myös vastaavassa tilanteissa olleiden vertaistuki voisi olla hyväksi, kun voisitte vaihtaa tuntemuksianne keskenään.

    • Anonyymi

      No nyt on kyllä niin tutunoloinen tarina. Tämän olen ennenkin jossain nähnyt, kuullut taikka jotain. Ihan satavarmasti :D

      • Anonyymi

        Olet ilmeisesti syyllistynyt samaan tekoon.


    • Anonyymi

      Jos tekee lapsen juoppo miehen kanssa niin sitten ei kannata ihmetellä että se pettää

    • Anonyymi

      Hups, olipa tarina. Kiitos kun jaoit. Jos avioliitto kuitenkin on kestänyt, niin varmaan hän arvostaa sinua valtavasti.

      • Anonyymi

        Sisareni on avioliitossa miljonäärinsä kanssa eikä ikinä vaihda köyhään. Seksiä = hassuttelua oli ilmeisen kiva harrastaa vaihtelun vuoksi. Löysi miehen, jota oli hauska hassuttaa ja joka oli aina valmiina. Halusivat ja haluavat pitää suhteensa salassa, siitä sopineet. Ne, jotka muuta epäilevät, ovat mustasukkaisia ja luulosairaita. Mieheni kanssa en voi asiasta keskustella, hän suuttuu hirmuisesti ja ahdistuu - ei yhtään ajattele, miltä minusta tuntuu.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken 15-v tapauksessa ihmettelen ??

      On sääli, että pahoja ihmisiä liikkuu aina vapaana eri puolilla Suomea, mutta minkä ihmeen takia 15-vuotiaan nuoren täyt
      Maailman menoa
      618
      19201
    2. Valkeakosken tappo

      "Tyttö löytyi poliisin mukaan kuolleena läheisestä metsästä muutaman sadan metrin päässä kotoaan. Uhrin löysivät hänen k
      Henkirikokset
      70
      16052
    3. Nyt ahdistaa

      Joku nuori tyttö on surmattu Valkeakoskella. En tunne ihmistä, mutta silti se koskettaa. Uutisissa oli hiljattain, että
      Valkeakoski
      394
      9519
    4. Kuka oli tekijä?

      Jos tekijä oli suomalainen, onko hänen vanhempiaan jo tavoitettu? Mitä mieltä ovat aikamiespoikansa teosta? Entä puoliso
      Valkeakoski
      83
      6755
    5. 15-vuotiaan ruumis valkeakoskella

      Nuoria tyttöjä tappavat miessaalistajat ja toiset nuoret. Miessaalistajille ruumiin kätkeminen tai tuhoaminen ei ole on
      Poliisi
      19
      4964
    6. Valkeakosken murhaaja-raiskaaja on kantasuomalainen mies tiedottaa poliisi

      Some- ja palstapersut ehtivät jo moneen kertaan julistaa tekijän maahanmuuttajaksi. Miten meni niin kuin omasta mielestä
      Maailman menoa
      213
      3971
    7. Kantasuomalainen mies pidätetty - ulkomaalaiset syyttömiä tekoon

      Verityöstä on pidätetty vuonna 2005 syntynyt mieshenkilö. Ulkomaalaisilla ei mitään yhteyttä tekoon.
      Valkeakoski
      127
      2222
    8. Mitä hänellä oli päällään kun viimeksi näit hänet?

      Avoimia vastauksia saa kirjoitella... Ehkä joku saattaa tunnistaa itsensä kommenttien joukosta :)
      Ikävä
      62
      1485
    9. Meidän tarinako on ohi?

      Ootko niin päättänyt?
      Ikävä
      111
      1437
    10. Miksi kaupunki toivoo nuorilta malttia?

      https://www.hs.fi/suomi/art-2000010453236.html "Älkää suunnitelko kostoa" Mistä on kyse? ”Toivomme, että nuorten taho
      Valkeakoski
      41
      1287
    Aihe