Voiko terveydenhoitajakin osallistua siihen?
TYP-palaveri
Anonyymi-ap
5419
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kukaan ei voi osallistua sinua itseäsi koskeviin palavereihin ilman sinun lupaasi.
Kukaan ei myöskään voi pakottaa sinua minkään tautisen typ:n asiakkaaksi.
Sinä päätät. Ja "palvelusta" kieltäytymisestä ei saa sinulle seurata minkäänlaista rangaistusta.
Kaikki nämä on ehdot esimerkiksi toimeentulotuen perusosan määrän leikkauksilla uhkailusta jos kieltäydyt milloin mistäkin mielivaltaisuudesta ovat absoluuttisen laittomia. Jo pelkästään mielikuva jota näillä rangaistustoimilla saadaan aikaan, että työtön olisi ikään kuin tehnyt itse jotakin VÄÄRÄÄ, toiminut "moitittavasti" jos kieltäytyy täysin mielivaltaisesta yksityiselämäänsä puuttumisesta ja kaikenlaisista pakotuksista vain työttömyyden perustella on Suomen valtiolta täysin diktaattorimaista toimintaa.
Tällaisia sääntöjä ei pitäisi olla olemassakaan. On aivan käsittämätöntä miten tällaiset ehdot on voineet mennä läpi ja ovat oikeasti voimassa.
https://www.kela.fi/toimeentulotuki-perusosan-maaran-alentaminen
Vain täysi idiootti ja asioista tietämätön moukka jättää TYP:in palvelut ja mahdollisuudet käyttämättä jos niitä työttömälle tarjotaan
Buahhhaaahhahahaaaaa.
😂🤣😂🤣😂
Luvassa on automaattisesti Kuntouttavaa työtoimintaa (Sosiaalinen palvelu) tai muuta eri nimellä tapahtuvaa orjatyötä ilman palkkaa. Työkokeilu, työharjoittelu, työelämävalmennus, rekrykoulutus, työvoimapoliittinen koulutus.
Mistään edellä mainituista ei makseta palkkaa.
Työtön menee palaveriin kutsuttuna karenssin uhalla työllistääkseen työkkärintätit.
Mitä sinulle kuuluu ja miten siellä kotona menee ?
Voi hyvää päivää...
Mutta kysyppä työkkärintäteiltä onko ne kuullu avoimista työpaikoista mitään ja miksi eivät ole etsineet työttömälle työkseen töitä. niin varsin ihan suuttuvat.
Ja jos sitten vielä kysyy työkkärintäteiltä kohteliaasti, että onko he itse harkinneet hakevansa töitä yksityiseltä sektorilta ja pakkaavansa laukut muuttaakseen työpaikan perässä, niin sitähän sitten varsin kimmastutaan.
Tulee hankalan asiakkaan merkintä työkkärintätien tietääkoneelle.
Sinne vaan palaveriin toisenkin kerran työpaikkakiusattavaksi jos ei eka kerralla kustu juoksutettavaa alamaista silmille tarpeeksi.