Jopa pääsi Superin pomo ääneen. Sitä lakoilla haetaan, valokeilaa.
Viime kertaisessa lakkoilussa uhattiin jättää teho-osaston potilaat oman onnensa varaan. Sitten kehoitettiin heittämään vaivalla hankittu pätevyys romukoppaan. Siihen leikkiin lähti yli 1000 hoitoalan ihmistä. Eivätkä ole palanneet riviin. Osa on katunut ja häntä koipien välissä yrittäneet perua tyhmyytensä.
Pitäisi ajatella omilla aivoilla.
Työt eivät ole lakossa. Töihin saa mennä.
Kahden päivän lakko tarkoittaa, että kuukausipalkasta pidätetään 10%.
YTK:sta saa ansiosidonnaisturvan vähän yli satasella. Silloin siihen kuuluu myös oikeusapu tarvittaessa. Liitolle maksat joka tapauksessa osittaisen verovähennyksen jälkeenkin jotain 350-400 euroa. Riippuu palkasta ja liiton provision suuruudesta.
Vaihtaminen YTK:hon on helppoa ja säästää jotain 250-300 euroa vuodessa puhtaana käteen, eikä tarttee lakkoilla.
Super ja Tehy haukkaavat paskaa
3
118
Vastaukset
- Anonyymi
EN OLE KUULLUT KENENKÄÄN KATUNEEN PÄÄTÖSTÄÄN. MUTTA AY ON VANHANAIKAINEN PUNAKONE JÄÄNNE. IHMISET EROAVAT. SAIRAANHOITAJAT VOIVAT MENNÄ TÖIHIN JOS HALUAVAT VAIKKA YKSITYISESTI OMANA FIRMANA. TUOTTAA VAAN NIITÄ PALVELUITA MITÄ HALUAA.
- Anonyymi
Minä voin kertoa, miksi irtisanouduin vakituisesta toimesta erikoissairaanhoidon osastolta viidentoista vuoden jälkeen.
Saman rahan saa helpommallakin, kuin raatamalla kolmivuorotyössä. Tämä typerä hoitajien niputtaminen samaan ryhmään on älytöntä. Kotihoidossa sairaanhoitaja saa parempaa palkkaa, kuin erikoissairaanhoidon sairaanhoitajat. En suinkaan vähättele heidän työtään, mutta onhan se helkutin paljon helpompaa työtä repiä auki apteekin valmiiksi pussittamia lääkkeitä, tehdä työvuoroja ja käydä asiakkaiden kotona katsomassa vointia ja ottamassa silloin tällöin verinäytteitä, kuin olla töissä akuutti osastolla, jossa on valvottavia potilaita ja oltava heti valmis reagoimaan jos esim. hengitysputki menee tukkoon tai potilaan vointi romahtaa. Ei siellä osastollakaan ole aina lääkäriä paikalla, varsinkaan iltaisin ja öisin on vain päivystävä lääkäri puhelimen päässä. Miten tässä toteutuu työnvaativuuden arvioon perustuva palkka. Sairaaloissa sairaanhoitaja pula johtuu juuri tästä. Ihmiset eivät ymmärrä sitä, että sairaanhoitajat erikoistuvat samalla lailla kuin lääkärit. Kaikista meistä valmistuu sairaanhoitajia, sen jälkeen sijoitumme osastoille jotka meitä kiinnostavat. Toiset menevät esim. neurologialle, toiset sydänosastoille, jotkut sisätaudeille ja leikkureihin. Perusasiat osaavat kaikki, mutta erikoisaloilla tarvitaan perehdytystä paljon, ennen kuin neuron hoitaja pärjää sydänvalvonnassa ja toisinpäin. Erikoissairaanhoidosta on helppo hypätä perusterveydenhuoltoon sairaanhoitajaksi, toisinpäin ei oikein tahdo onnistua. Tiedän mistä puhun, koska kokemusta on molemmilta puolilta. TEHY on meidät pettänyt, meillä ei ole enää sairaanhoitajaliittoa. TEHY ajaa enemmän lähihoitajien asioita kuin sairaanhoitajien. Taisi syynä olla ahneus, kun TEHY hyväksyi liittoon myös lähihoitajat, joilla oli jo oma liittonsa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400005308378Aamuseuraa/rehevää naista
uhkean rehevät m-xxxl naiset/rouvat/pari 18-80v kutsu luokses 31.1 aamusta päiväpanoille 32v hetero mies.oon innokas nuo4358224h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?61975Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy1561091Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja17746Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo57702Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.28653Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?58633En voi ottaa
Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.36607Yllätyspaljastuksia uudesta Maajussille morsian -kaudesta! Vappu Pimiä sometti, myös MTV3:lta infoa
No nyt on uusiakin tuulia Maajussille morsian -ohjelmassa. Kuka mahtaa olla tämä tuttu kasvo, joka jo toistamiseen lähte5579