Teologia ja samaa sukupuolta olevien avioliitot

Aito_laisen kysymys on oikeastaan aika mielenkiintoinen. En kylläkään ole perehtynyt teologiaan lainkaan, lähinnä siksi, että en ole koskaan kokenut sitä erityisen kiinnostavana, mutta kieltämättä nyt on alkanut kiinnostaa, mille teologiselle pohjalle samaa sukupuolta olevien vihkiminen perustuu.

Avioliiton historiahan nimittäin juontuu täysin lasten säällisen kasvatuksen tarpeesta. Aikana, jolloin maailma perustui nimenomaan ruumiilliseen työhön, mies oli hyvin tärkeä henkilö perheen elannon hankkijana. Yksinhuoltajanaiset eivät oikein pärjänneet ja lapset joutuivat kärsimään. Kun seksuaalivietti on niin vahva kuin on, etsittiin keinoja rajoittaa paneskelut perheen sisäisiksi asioiksi, jolloin aviopuolisot olivat lupautuneet tekemään kaikkensa yhteisen perheensä eteen. Kirkko paitsi tuomitsi haureuden, myös loi (oman) avioliittoinstituutionsa ja alkoi hehkuttaa sitä. Komiat kirkkohäät olivat positiivinen tapa mainostaa tapaa, josta haluttiin kaiken kattava.

Kirkkohäät homoseksuaaleille ovat siten melkoinen kummajainen, vaikka tokihan hekin voivat jollain konsteilla jonkinlaisen perheen muodostaa. Voi tietenkin ajatella, että myös adoptio- tai sijaissynnytysperheissä vanhempien parisuhteen kiinteys on tärkeä asia.

Mutta sehän ei ole teologinen peruste homoavioliitoille. Koska Raamattu ei suoraan tue homoavioliittoja, niin ehkä se peruste sitten on rakkauden kaksoiskäsky ja siitä johdettu tasavertaisuuden periaate.

Tosin kiihkoateistit ajavat samankaltaisella täydellisen tasa-arvon periaatteella täydellistä uskonnottomuutta ainakin kaikkeen julkisen vallan toimintaan, seuraavaksi kai kaikkiin julkisiin tiloihinkin. Silloin ei Joulurauhan julistusta saa enää antaa julkisesti julkisella paikalla, vaan sen voi antaa vain yksityisen radioaseman kautta ajoitettuna siten, että uskonnottomille on kuultavissa samaan aikaan omaa ohjelmaansa.
0126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Aito_laisen kysymys on oikeastaan aika mielenkiintoinen. En kylläkään ole perehtynyt teologiaan lainkaan, lähinnä siksi, että en ole koskaan kokenut sitä erityisen kiinnostavana, mutta kieltämättä nyt on alkanut kiinnostaa, mille teologiselle pohjalle samaa sukupuolta olevien vihkiminen perustuu.

Avioliiton historiahan nimittäin juontuu täysin lasten säällisen kasvatuksen tarpeesta. Aikana, jolloin maailma perustui nimenomaan ruumiilliseen työhön, mies oli hyvin tärkeä henkilö perheen elannon hankkijana. Yksinhuoltajanaiset eivät oikein pärjänneet ja lapset joutuivat kärsimään. Kun seksuaalivietti on niin vahva kuin on, etsittiin keinoja rajoittaa paneskelut perheen sisäisiksi asioiksi, jolloin aviopuolisot olivat lupautuneet tekemään kaikkensa yhteisen perheensä eteen. Kirkko paitsi tuomitsi haureuden, myös loi (oman) avioliittoinstituutionsa ja alkoi hehkuttaa sitä. Komiat kirkkohäät olivat positiivinen tapa mainostaa tapaa, josta haluttiin kaiken kattava.

Kirkkohäät homoseksuaaleille ovat siten melkoinen kummajainen, vaikka tokihan hekin voivat jollain konsteilla jonkinlaisen perheen muodostaa. Voi tietenkin ajatella, että myös adoptio- tai sijaissynnytysperheissä vanhempien parisuhteen kiinteys on tärkeä asia.

Mutta sehän ei ole teologinen peruste homoavioliitoille. Koska Raamattu ei suoraan tue homoavioliittoja, niin ehkä se peruste sitten on rakkauden kaksoiskäsky ja siitä johdettu tasavertaisuuden periaate.

Tosin kiihkoateistit ajavat samankaltaisella täydellisen tasa-arvon periaatteella täydellistä uskonnottomuutta ainakin kaikkeen julkisen vallan toimintaan, seuraavaksi kai kaikkiin julkisiin tiloihinkin. Silloin ei Joulurauhan julistusta saa enää antaa julkisesti julkisella paikalla, vaan sen voi antaa vain yksityisen radioaseman kautta ajoitettuna siten, että uskonnottomille on kuultavissa samaan aikaan omaa ohjelmaansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu