Pihlajalinna ajaa kuusiolinnan palvelut "nolliin" jo sopimuskauden aikana ja koittaa nyhtää rahaa omiin taskuihinsa maksimaalisen määrän 2025 vuoden loppuun saakka.
Työntekijöille uskotellaan, että joka yksikössä on liikaa väkeä ja että muutoksia tehtäisiin nousseiden kustannuksien takia.
Lakisääteiset palvelut on taattava edelleen, oli pörssiyhtiö mitä mieltä tahansa.
Nyt pitää jäsenkuntien herätä tähän kusetukseen, ennen kuin on liian myöhäistä.
Työntekijöitä lähtenyt jo ja lisää lähtee, koska homma mennyt täysin järjettömäksi.
Vuoden huonointa työnantajaa ei ole vaikea valita, kaikki henkilökunnan kouluttautuminen ja kehittämimen on kielletty, määräaikaiset sopimukset lopetettu.
Millä porukalla lomat pyörii, kun sijaisia ei oteta?
Herätys! Tämä homma hyvinvointialueen on helppo ottaa haltuun palveluiden alasajamisista johtuvien sopimusrikkomuksien takia.
Ei voi olla niin, että yhtiö itse yht'äkkiä päättää, että väkeä on liikaa mitoituksen mukaisissa yksiköissä ja repii henkilökunnan selkänahasta miljoonat eurot, jotka kuntaosuuksien osakkeiden ostosta olisi nyt jotenkin pumpattava Pihlajalinnan kirstuun keinoja kaihtamatta.
Vihaksi pistää tämä touhu!
Kuusiolinna/Pihlajalinna
Anonyymi-ap
3
823
Vastaukset 3
- Anonyymi
Sopeutusta sopeutuksen perään. Kuukaus edellisistä ja taas mennään uuden toimarin johdolla! Melkoista touhua Pihlajalinnalta
- Anonyymi
😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍
😋 Nymfomaani -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS1162828Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.151035Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.63863Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke51805- 52789
- 47674
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍70627- 80626
- 50615
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35604