Suomettumisilmiötä pitäisi tutkia

selvittää mitä se oli ja mikä siihen johti. Suomettuminen ja siihen liittyvä psyykkinen itsepetos on suuri trauma suomalaisten itsetunnossa ja -arvioinnissa viime vuosikymmenien historiasta. Vaikuttaa siltä, että suomettuminen vaikuttaa edelleen kun kuunteli vimme päivien keskustelua ilmatilanloukkausksista.
5282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

suurin syy suomettumis-ilmiön syntyyn oli Berliinin kriisin johdosta kiristynyt ideologinen kamppailu suurvaltojen kesken, missä Suomen rooli kuulijaisena myötäilijänä määräytyi pitkälle velvoittavan yya-sopimuksen hengessä, jossa 1. artiklan mukaan Suomen oli torjuttava Saksan tai sen liittolaisen hyökkäys "tarpeen vaatiessa Neuvostoliiton avustamana tai yhdessä sen kanssa", sen lisäksi unohtaa ei sovi myöskään lisää vettä myllyyn laittaneet maanpetokselliset, Neuvostoliiton tukemat, äärivasemmistolaiset "taistolaiset", minkä vuoksi Kekkosen rooli Suomen johtajana suurvallan puristuksessa nousee arvoon arvaamattomaan vai voiko ketään nostaa ylitse muiden, kun kansan enemmistö seisoi järkähtämättömänä uskollisena isänmaalleen. Että silleen...

Äänestä

saksoittumista, siellä kun on voittajavaltioiden joukkoja vielä tänä päivänäkin?

Äänestä

Suomettuminen oli alunperin järkipolitiikkaa, jolla ajettiin maan omia etuja.
Eli Suomalaiset ei ajaneet lyhytnäköisesti länsimaiden poliittisten tuulien mukaan yleistä mielipidettä lännessä myötäilevää politiikkaa, vaan kylmästi valtion etua pitkällä tähtäimellä.
Eli ei puhuneet politiikkaa vaan tekivät kauppaa ...

Myöhemmin sitten politiikot sekoittivat tavallisen perseen-nuolemisen siihen ...
ja koko hommalta meni pohja.

Nyky politikot ei samalla lailla pysty erottamaan maan etua ja puolueen etua, vaikeinta se on kokoomukselle.
se kuvittelee että maan etu on viedä kaikki päätäntävalta brysseliin ...
koska sille on suurista puolueista vähiten valtaa kotimaassa.

Tavallaan se on sitä suomettumista nykyaikana ...

Äänestä

Kyllähän sen tietää ettei iso saisi
pienempää sortaa, mutta minkäs teet, jos
ei sitä millään saa loppumaan..pieni päätyy
nöyristelijäksi.

Mielestäni jotenkin epärealistista nyt
syyllistää suomettumiskauden poliitikkoja jne,
koska heillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin
nöyristely tai uhmakas oikeuksista kiinniptäminen josta olisi seurannut vain
maan valloitus ja liittäminen Neuvostoliittoon.

Uskon että Suomi on edelleenkin suurvaltojen
näkökulmasta täysin uhrattavissa, ja uusi
suomettumiskausi voi helposti alkaa..vai
onko jo alkanut..nyt ollaan tietystä
näkökulmasta melkoisen "eu-suomettuneita"..
ai ei olla? Mistäköhän johtuu fraasi
"Suomi, euroopan mallioppilas"...?

Äänestä

perehtyneenä voin lohduttaa kaikkia suomalaisia: suomettumista on harjoitettu aina, harjoitetaan nykyäänkin ja tullaan aina harjoittamaan lukemattomissa maissa!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


enemmän ja kirjoitti:

selvittää mitä se oli ja mikä siihen johti. Suomettuminen ja siihen liittyvä psyykkinen itsepetos on suuri trauma suomalaisten itsetunnossa ja -arvioinnissa viime vuosikymmenien historiasta. Vaikuttaa siltä, että suomettuminen vaikuttaa edelleen kun kuunteli vimme päivien keskustelua ilmatilanloukkausksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu