EPP: Euroopan kyettävä sotimaan ilman USA:n tukea

Euroopan parlamentin suurinta poliittista ryhmää johtava Manfred Weber korostaa Euroopan oman puolustuksen merkitystä.

Euroopan on varauduttava sotimaan ilman Yhdysvaltojen tukea ja rakennettava oma ydinpelotteensa. Näin sanoo Euroopan parlamentin keskustaoikeistolaisen EPP-ryhmän puheenjohtaja Manfred Weber Politicolle.

Weberin mukaan Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Yhdysvaltain presidenttikisassa vahvoilla oleva Donald Trump asettavat kehykset vuodelle 2024.

Trump on voittanut republikaanipuolueen esivaaleissa niin New Hampshiressa kuin Iowassakin. Euroopan puolustukseen nihkeästi suhtautuva Trump on matkalla republikaanien ehdokkaaksi syksyn presidentinvaaleihin, joissa hän saa todennäköisesti vastaansa demokraattien Joe Bidenin.

Rakennettava oma ydinpelote
Trump on aiemmin kritisoinut Euroopan maita siitä, etteivät ne tee tarpeeksi oman puolustuksensa eteen. Lisäksi hän on väläytellyt mahdollisuutta, jossa Yhdysvallat ei välttämättä tulisi avuksi, jos Eurooppaan hyökättäisiin.
078
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Euroopan parlamentin suurinta poliittista ryhmää johtava Manfred Weber korostaa Euroopan oman puolustuksen merkitystä.

Euroopan on varauduttava sotimaan ilman Yhdysvaltojen tukea ja rakennettava oma ydinpelotteensa. Näin sanoo Euroopan parlamentin keskustaoikeistolaisen EPP-ryhmän puheenjohtaja Manfred Weber Politicolle.

Weberin mukaan Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Yhdysvaltain presidenttikisassa vahvoilla oleva Donald Trump asettavat kehykset vuodelle 2024.

Trump on voittanut republikaanipuolueen esivaaleissa niin New Hampshiressa kuin Iowassakin. Euroopan puolustukseen nihkeästi suhtautuva Trump on matkalla republikaanien ehdokkaaksi syksyn presidentinvaaleihin, joissa hän saa todennäköisesti vastaansa demokraattien Joe Bidenin.

Rakennettava oma ydinpelote
Trump on aiemmin kritisoinut Euroopan maita siitä, etteivät ne tee tarpeeksi oman puolustuksensa eteen. Lisäksi hän on väläytellyt mahdollisuutta, jossa Yhdysvallat ei välttämättä tulisi avuksi, jos Eurooppaan hyökättäisiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu