ME USKOMME, ÄÄNESTÄ VAHVA SUOMI

#parastasuomelle #pressayah #9 Sari Essayah. Sunnuntaina vielä jaossa n. 1,5 miljoonaa ääntä. ME USKOMME. Kaikki antamaan ääni Sari Essayahille.

Pohditaan hetki millaisen presidentin maamme tarvitsee ja kuka vastaa tarpeeseen parhaiten.

Suomi tarvitsee Niinistön seuraajaksi älykkään, taitavan, kuuntelevan ja harkitsevan presidentin. Ei mitään suupalttia, joka puhuu ennen kuin ehtii ajatella. Myöskään pelkkää hyvää ympärillämme näkevät todellisuutta pakoilevat eivät sovellu tähän maailman tilanteeseen olemaan Suomen presidentti. En äänestäisi myöskään ihmisoikeudet ennen turvallisuutta hokevaa, koska ilman rauhaisaa ja turvallista maailmaa ei myöskään ihmisen oikeudet toteudu parhaalla mahdollisella tavalla.

Suomi tiivistää 2024 vahvasti yhteistyötään USA:n kanssa. Muutama ehdokas on aiemmin ilmaissut, ja niemeltä on mainittava Stubb, Andersson, Urpilainen ja Haavisto, että olisi ongelmallista ja vaikeaa mikäli Trump palaisi USA:n presidentiksi. Muun muassa Urpilainen hokee nyt vaalien alla ylimielisen varmasti, minä kyllä tulen toimeen Trumpin kanssa ja osaan käsitellä häntä. No hyvä niin jos Jutta on kehittynyt ja hyväksyy myös Trumpin kanssa yhteistyön. Tärkeintä kuitenki olisi ettei nyt valita presidentiksi ehdokasta, joka uskoo myös sinisilmäisesti USA:n kohdalla pelkkään hyvään. Tarvitaan juuri sitä mitä alussa sanoin älykästä harkitsevaa ajattelua, henkilö joka näkee myös viikkoa pidemmälle mitä edessä voi olla.

Seuraavalla presidenttikaudella suhteiden luominen ja neuvottelu korostuvat enemmän kuin koskaan 2000-luvulla presidentin toimessa. Siksi nämä kaksi asiaa lopulta ratkaisevat sekä kolmantena on pakko miettiä vaalien 2.kierrosta. Siellä todennäköisesti on Stubb tai Haavisto ja joku muu. Siksi toiselle kierrokselle tulee äänestää ehdokas, jolla on täydet mahdollisuudet tulla valituksi. Tällainen ehdokas on Sari Essayah.
Moni asia sopisi myös Halla-ahoon, mutta 2.kierroksella Essayahilla vahvemmat mahdollisuudet ja taitavampi neuvottelijana kuin Jussi.

Parempaa presidenttiä Suomi ei voi saada ehdokkaana olevista kuin Sari Essayah.
569
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

eiköhän se 7 oikein parempi , politiikka professori megatietäjä ym..

Äänestä
  • Molempia ei voi saada.

    Kun sanot eiköhän olet epäileväinen. Minä olen taas varma ehdokkaista sopivin ja paras juuri nyt maaamme presitentiksi on Sari Essayah.

    Äänestä

  • 🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑

    🍑 ­N­y­­­m­­f­­o­m­­­a­a­­­n­i -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21

    🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞

    Äänestä

Mitä enemmän Essayahia kuuntelen sitä vakuuttuneemmaksi tulen. Essayah olisi vaikeinvoitettava 2 kierroksella, koska saisi myös median huomion puolelleen.
#pressayah #parastasuomelle #järjenääni #9

Sari Essayahin tentti – Presidentti ja 10 kysymystä kestävästä tulevaisuudesta
https://m.youtube.com/watch?v=QFExBXwpU2Q

Sijoituskästi pitkä Essayh haastattelu
https://m.youtube.com/watch?v=mnxntu0NXKY

Sanna Ukkola tenttaa Saria
https://www.permanto.fi/embed/video/229401409/267875007

Radio Dein presidentinvaalitentti – Sari Essayah
https://m.youtube.com/watch?v=AtHcU-sKCsY&pp=ygUWU2FyaSBlc3NheWFqIHJhZGlvIGRlaQ==

Kansakunna tila
https://m.youtube.com/watch?v=xOhnyeDqgPI

Timo Haapalan haastattelussa #pressayah Sari Essayah, joka uskaltaa sanoa totuuden ääneen ja tajuaa mitä maailmassa on meneillään.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000009994949.html

Sari Essayah ja Roope-puoliso hakevat eväitä parisuhteeseen avioliittoviikonlopuissa: ”Jokainen vuosi lujittaa ja rakentaa suhdetta”
https://www.apu.fi/artikkelit/nain-sari-essayah-ja-puoliso-roope-hakevat-evaita-parisuhteeseen

Näin Sari Essayah puhui kesäkuussa 2022

"Mutta, arvoisa puhemies, kuitenkin se kaikkein tärkein tästä lainsäädännöstä puuttuu, eli se tärkein, mikä jää puuttumaan, on juuri tämä turvapaikanhaun väliaikainen keskeyttäminen, koska sillä olisi iso ennaltaehkäisevä vaikutus. Tällaisen mekanismin olemassaolo kertoisi sen, että meidän rajalle ei kannata tällaista hybridivaikuttamiskampanjaa edes tehdä. "

Kuuntele koko puhe tästä.
Sari Essayah kristillisdemokraatit turvapaikanhaun väliaikainen keskeyttäminen
https://www.youtube.com/watch?v=UooQHfixocw

Hilden & Kaira
SARI ESSAYAH: “Hamasista Tehtiin Palestiinalaisten Edustaja” & Lähi-Idän Kaksoisstandardit
https://www.youtube.com/watch?v=fhqhcdAEzg8

Opiskelijoiden edessä - Presidenttiehdokas Sari Essayah
Napakka 4,24min tenttaus
https://m.youtube.com/watch?v=29uiHJHqK_I&pp=ygUMU2FyaSBFc3NheWFo

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

#parastasuomelle #pressayah #9 Sari Essayah. Sunnuntaina vielä jaossa n. 1,5 miljoonaa ääntä. ME USKOMME. Kaikki antamaan ääni Sari Essayahille.

Pohditaan hetki millaisen presidentin maamme tarvitsee ja kuka vastaa tarpeeseen parhaiten.

Suomi tarvitsee Niinistön seuraajaksi älykkään, taitavan, kuuntelevan ja harkitsevan presidentin. Ei mitään suupalttia, joka puhuu ennen kuin ehtii ajatella. Myöskään pelkkää hyvää ympärillämme näkevät todellisuutta pakoilevat eivät sovellu tähän maailman tilanteeseen olemaan Suomen presidentti. En äänestäisi myöskään ihmisoikeudet ennen turvallisuutta hokevaa, koska ilman rauhaisaa ja turvallista maailmaa ei myöskään ihmisen oikeudet toteudu parhaalla mahdollisella tavalla.

Suomi tiivistää 2024 vahvasti yhteistyötään USA:n kanssa. Muutama ehdokas on aiemmin ilmaissut, ja niemeltä on mainittava Stubb, Andersson, Urpilainen ja Haavisto, että olisi ongelmallista ja vaikeaa mikäli Trump palaisi USA:n presidentiksi. Muun muassa Urpilainen hokee nyt vaalien alla ylimielisen varmasti, minä kyllä tulen toimeen Trumpin kanssa ja osaan käsitellä häntä. No hyvä niin jos Jutta on kehittynyt ja hyväksyy myös Trumpin kanssa yhteistyön. Tärkeintä kuitenki olisi ettei nyt valita presidentiksi ehdokasta, joka uskoo myös sinisilmäisesti USA:n kohdalla pelkkään hyvään. Tarvitaan juuri sitä mitä alussa sanoin älykästä harkitsevaa ajattelua, henkilö joka näkee myös viikkoa pidemmälle mitä edessä voi olla.

Seuraavalla presidenttikaudella suhteiden luominen ja neuvottelu korostuvat enemmän kuin koskaan 2000-luvulla presidentin toimessa. Siksi nämä kaksi asiaa lopulta ratkaisevat sekä kolmantena on pakko miettiä vaalien 2.kierrosta. Siellä todennäköisesti on Stubb tai Haavisto ja joku muu. Siksi toiselle kierrokselle tulee äänestää ehdokas, jolla on täydet mahdollisuudet tulla valituksi. Tällainen ehdokas on Sari Essayah.
Moni asia sopisi myös Halla-ahoon, mutta 2.kierroksella Essayahilla vahvemmat mahdollisuudet ja taitavampi neuvottelijana kuin Jussi.

Parempaa presidenttiä Suomi ei voi saada ehdokkaana olevista kuin Sari Essayah.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu