Sari Essayah oli Ylen tentin onnistuja

Nyt oli Essayah kyllä todella kovassa iskussa tentissä. Erinomainen onnistuminen. Hyviä perusteltuja selkeitä kannanottoja ja näkemyksiä. Kerrankin Essayah oli hyvällä tavalla agressiivinen puheenvuorojen pyytämisessä ja saikin niitä kiitettävästi.

On paljon helpompi onnistua tentissä erinomaisesti kun saa sen puheenajan kertoa omia ajatuksiaan, mitä vaatii ollakseen tentin selkein onnistuja.

Samalla myös lujittui päätökseni. Äänestin ennakkoon ja täysin oikea valinta. Sunnuntaina on jaossa vielä n.1.5 miljoonaa ääntä. Kaikki on avoinna. Kun ottaa huomioon seikan Sari on 2012 eteenpäin voittanut moninkertaisesti galluppien lupaaman suosion, sunnuntaina HERÄTYS ja uurnille laittamaan lappuun numero 9.
13192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Pohditaan hetki millaisen presidentin maamme tarvitsee ja kuka vastaa tarpeeseen parhaiten.

Suomi tarvitsee Niinistön seuraajaksi älykkään, taitavan, kuuntelevan ja harkitsevan presidentin. Ei mitään suupalttia, joka puhuu ennen kuin ehtii ajatella. Myöskään pelkkää hyvää ympärillämme näkevät todellisuutta pakoilevat eivät sovellu tähän maailman tilanteeseen olemaan Suomen presidentti. En äänestäisi myöskään ihmisoikeudet ennen turvallisuutta hokevaa, koska ilman rauhaisaa ja turvallista maailmaa ei myöskään ihmisen oikeudet toteudu parhaalla mahdollisella tavalla.

Suomi tiivistää 2024 vahvasti yhteistyötään USA:n kanssa. Muutama ehdokas on aiemmin ilmaissut, ja niemeltä on mainittava Stubb, Andersson, Urpilainen ja Haavisto, että olisi ongelmallista ja vaikeaa mikäli Trump palaisi USA:n presidentiksi. Muun muassa Urpilainen hokee nyt vaalien alla ylimielisen varmasti, minä kyllä tulen toimeen Trumpin kanssa ja osaan käsitellä häntä. No hyvä niin jos Jutta on kehittynyt ja hyväksyy myös Trumpin kanssa yhteistyön. Tärkeintä kuitenki olisi ettei nyt valita presidentiksi ehdokasta, joka uskoo myös sinisilmäisesti USA:n kohdalla pelkkään hyvään. Tarvitaan juuri sitä mitä alussa sanoin älykästä harkitsevaa ajattelua, henkilö joka näkee myös viikkoa pidemmälle mitä edessä voi olla.

Seuraavalla presidenttikaudella suhteiden luominen ja neuvottelu korostuvat enemmän kuin koskaan 2000-luvulla presidentin toimessa. Siksi nämä kaksi asiaa lopulta ratkaisevat sekä kolmantena on pakko miettiä vaalien 2.kierrosta. Siellä todennäköisesti on Stubb tai Haavisto ja joku muu. Siksi toiselle kierrokselle tulee äänestää ehdokas, jolla on täydet mahdollisuudet tulla valituksi. Tällainen ehdokas on Sari Essayah.
Moni asia sopisi myös Halla-ahoon, mutta 2.kierroksella Essayahilla vahvemmat mahdollisuudet ja taitavampi neuvottelijana kuin Jussi.

Parempaa presidenttiä Suomi ei voi saada ehdokkaana olevista kuin Sari Essayah.

Äänestä
  • 😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍

    ❤️ ­N­­y­­­m­­­f­­­o­m­a­­a­n­i -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21

    🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

    Äänestä

Ahdasmielisen, ei lainkaan kansainvälistä kokemusta omaavan, omassa kuplassaan elävän pienen lahkon jäsenen?
Juu ei. Ei ymmärrä Suomen Tasavallan vaateita presidentille.
Mutta ihan kivan oloisen tyyppi, noista tv-ohjelmista, Elämäni biisistä ja muista.

Äänestä
  • Saisko vielä nimen ketä tarkoitat?

    Äänestä

Sarin aika ei ole vielä, mutta uskon vahvasti, että hänen aikansa tulee vielä.

Äänestä
  • Nimen omaam Sarin aika on nyt, koska ajat ovat todella haasteelliset vai kuka on tähän maailman sekavaan tilanteeseen, kriisejä & haasteita & sotia toisensa perään, parempi ehdokkaista luotsaamaan maatamme kuin Essayah?

    Äänestä

Höpö höpö höpö

Äänestä
  • Samaa mieltä 9 menee sunnuntaina lappuun.

    Äänestä

Sari on porvari, Jeesus tuomitsee koko aatteen.

Äänestä

Kohti presidenttiyttä. Sunnuntaina jaossa niin paljon ääniä, jos kaikki käy äänestämässä ja sattuis antamaan vaikka Jhallikselle tulis hän valituksi ekalla.

Äänestä

Sari kuuluu samaan pelle-ehdokkaiden sarjaan kuin Jaana Kavonius ja Saara Huhtasaari, jotka eivät saaneet edes kannattakortteja kasaan. Marginaalisilla hihhuleilla ja hörhöillä ei ole mitään asiaa presidentiksi, onneksi.

Äänestä

Presidentti ainesta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Nyt oli Essayah kyllä todella kovassa iskussa tentissä. Erinomainen onnistuminen. Hyviä perusteltuja selkeitä kannanottoja ja näkemyksiä. Kerrankin Essayah oli hyvällä tavalla agressiivinen puheenvuorojen pyytämisessä ja saikin niitä kiitettävästi.

On paljon helpompi onnistua tentissä erinomaisesti kun saa sen puheenajan kertoa omia ajatuksiaan, mitä vaatii ollakseen tentin selkein onnistuja.

Samalla myös lujittui päätökseni. Äänestin ennakkoon ja täysin oikea valinta. Sunnuntaina on jaossa vielä n.1.5 miljoonaa ääntä. Kaikki on avoinna. Kun ottaa huomioon seikan Sari on 2012 eteenpäin voittanut moninkertaisesti galluppien lupaaman suosion, sunnuntaina HERÄTYS ja uurnille laittamaan lappuun numero 9.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu