Auttakaa.. :)

Kertokaa mulle nyt hyvät ihmiset..

Mitä mun pitäis päätellä miespuolisesta henkilöstä, joka sanoo ihan rehellisesti mulle että on kiinnostunut musta, MUTTA sitten kun sovitaan tapaaminen, niin sitten aina jostain syystä peruu sittenkin tapaamisen. Viimeksikin itse hän ehdotti tapaamista ja sovittiin, sitten tietty ilta. Tapaaminen ei vain silloinkaan sitten onnistunutkaan.

Kyse on aikuisesta nuoresta miehestä.

Voisiko sitten liittyä siihen, että kun hän on itsekin myöntänyt olevansa erittäin ujo. Mutta ei kai nyt niin ujo voi olla, että kun tietää mun ihastumisen häntä kohtaan, ja että OIKEASTI haluaisin tavata hänen kanssaan, viettää hänen kanssaan aikaa ja noin, niin ei kai niin ujo voi olla, että silti ei uskalla tavata..?

Mulle on tullu aivan jo sellainen tunne, että sitä ei voisi vähempää kiinnostaa. Ja oon sanonu sille suoraankin, että oon jo ajatellu, että se ei vain uskalla sanoa mulle suoraan, että ei kiinnosta. Hän kuitenkin vastasi tuohon heti, että ei, kyllä hän kertoo.

Niin että edelleenkin hän ON kiinnostunut.

Mä en vain enää tiedä, mitä mun pitäis ajatella, kun tilanne nyt on mikä on. Onko joku "joutunut" samanlaiseen tilnateeseen joskus? Jos, niin kuinka kävi?

Olisin tosi kiitollinen, jos saisin asiallisia vastauksia, ja ehkä apua.. :)
61058
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

sitä ujostuttaa ja yrittää päästä livohkaan, vaikka haluaisikin tavata sinut. Tai sitten sillä ei ole rahaa mennä treffeille.

Äänestä

Jos hän on sanonut olevansa ujo, niin hän on sitä.
Mä olen itse hyvin ujo ihminen. Olin samassa tilanteessa. En uskaltanut tavata tyttöä, vaikkka olin kiinnostunut hänestä. Sitten otin itseäni niskasta kiinni ja tavattiin. Siitä alkoi meidän seurustelusuhde.
Eli yritä rohkaista sitä miestä jotenkin.

Jos haluat mahdollisesti, että kerron miten voisit asiassa edetä, anna sähköpostiosoitteesi niin kerron mielelläni.

Äänestä
  • Tässä tapauksessa ei ehkä ole siitä kysymys, mutta
    yrittäjämiehet ovat sellaisia, että ne peruu tapaamiset. Kovasti ovat halukkaita sopimaan treffejä, mutta lopulta koskaan ei ole aikaa.

    Äänestä

  • kyllästynyt kirjoitti:

    Tässä tapauksessa ei ehkä ole siitä kysymys, mutta
    yrittäjämiehet ovat sellaisia, että ne peruu tapaamiset. Kovasti ovat halukkaita sopimaan treffejä, mutta lopulta koskaan ei ole aikaa.

    Miksi he edes haluavat sopia treffejä, kun kerran ovat niin "kiireisiä"?! Tai jos heitä ei kiinnosta niin miksi he eivät sano sitä suoraan? Mitä ne tällaiset yrittäjämiehet oikein ovat miehiään kun naisia kiusaavat..

    Äänestä

Pistä sinä tuulemaan. Mun yks kaveri (vähän ujon sorttinen) tais tehdä vähän samallalailla ohareita, kun ei vaan ilenny tai uskaltanu mennä treffeille.

Eräänä kauniina päivänä se tyttö seistä tojotti sen kaverin oven takana ja raahasi sen jätkän treffeille. Siitä seurasikin parin vuoden seurustelusuhde...

Äänestä

Kiitoksia kaikille vastanneille, jotka halusivat auttaa! Kiiitos!! :)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


SmileyGirlie kirjoitti:

Kertokaa mulle nyt hyvät ihmiset..

Mitä mun pitäis päätellä miespuolisesta henkilöstä, joka sanoo ihan rehellisesti mulle että on kiinnostunut musta, MUTTA sitten kun sovitaan tapaaminen, niin sitten aina jostain syystä peruu sittenkin tapaamisen. Viimeksikin itse hän ehdotti tapaamista ja sovittiin, sitten tietty ilta. Tapaaminen ei vain silloinkaan sitten onnistunutkaan.

Kyse on aikuisesta nuoresta miehestä.

Voisiko sitten liittyä siihen, että kun hän on itsekin myöntänyt olevansa erittäin ujo. Mutta ei kai nyt niin ujo voi olla, että kun tietää mun ihastumisen häntä kohtaan, ja että OIKEASTI haluaisin tavata hänen kanssaan, viettää hänen kanssaan aikaa ja noin, niin ei kai niin ujo voi olla, että silti ei uskalla tavata..?

Mulle on tullu aivan jo sellainen tunne, että sitä ei voisi vähempää kiinnostaa. Ja oon sanonu sille suoraankin, että oon jo ajatellu, että se ei vain uskalla sanoa mulle suoraan, että ei kiinnosta. Hän kuitenkin vastasi tuohon heti, että ei, kyllä hän kertoo.

Niin että edelleenkin hän ON kiinnostunut.

Mä en vain enää tiedä, mitä mun pitäis ajatella, kun tilanne nyt on mikä on. Onko joku "joutunut" samanlaiseen tilnateeseen joskus? Jos, niin kuinka kävi?

Olisin tosi kiitollinen, jos saisin asiallisia vastauksia, ja ehkä apua.. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu