onko oikein?

mulla olis tällänen tarina. oon ite alle kakskymppinen nainen ja harrastanu yhdenyön juttuja. nyt mua vieroksuttaa ja kauhistuttaa koko ajatus että olen niin tehnyt. tiedän kyllä ite miksi, olin nuori joka yritti hakea itsetuntoa muista miehistä. nyt tajuan että olen mikä olen, ei siihen seksi liity millään tavoin. mutta se kysymys on että onko väärin että valehtelen mahdolliselle tulevalle poikaystävälleni edellisistä seksisuhteista kun ne eivät ole minulle mitään merkinnyt. eli sanoisin että olen ollut vain yhden kanssa, sellaisen joka todella merkitsi minulle jotain. se on siis totta että tämä kyseinen henkilö oli elämäni rakkaus. eli teenkö väärin jos valehtelen lukumäärästä koska koen nyt olevani eri henkilö kuin silloin. en nimittäin halua että mahdollinen tuleva poikaystäväni saa minusta
väärää kuvaa sellaisten asioiden takia joita nyt kadun ja joita en iki maailmassa enää tekisi.
mielipietitä
153748
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Panojensa määrän, miksi?
Yleisin määrähän naisilla on se tavanomainen kolme kaveria.
Minullakin oli joskus eräs leski joka väitti kiven kovaan että vain kolme oli miehiä hänellä ollut.
Totuushan kyllä oli että hän ei muistanut pistää niitä kahta nollaa siihen kertomukseensa.
Mitähän hän sillä voitti kun koko kylä tiesi häne tavallista vapaa mielisemmäkisi.
Hei sinulle r...a- l..na l...so.Korkeakoskelta.
Varikon miehet kaipaavat jo sinua ja runonlausuntaasi.

Äänestä
  • Sulla on huono itsetunto. Ehkäpä sun taytyy vain katsoa peiliin ja miettiä monta panoa sulla on ollut ja miettiä, miks tyttöystäväsi ei niistä välitä? - syy- hän on SINUT ITSENSÄ KANSSA. Sinä et! Ei naisilla ole yhtään sen helpompaa hyväksyä sun eks hoitojasi...He vain ymmärtävät, että elämää on ollut ennen heitäkin. Näin se vaan menee. Kaikki ei ole aina pyörinyt sinun ympärilläsi! Ryhdistäydy hyvä mies!

    Äänestä

  • she79 kirjoitti:

    Sulla on huono itsetunto. Ehkäpä sun taytyy vain katsoa peiliin ja miettiä monta panoa sulla on ollut ja miettiä, miks tyttöystäväsi ei niistä välitä? - syy- hän on SINUT ITSENSÄ KANSSA. Sinä et! Ei naisilla ole yhtään sen helpompaa hyväksyä sun eks hoitojasi...He vain ymmärtävät, että elämää on ollut ennen heitäkin. Näin se vaan menee. Kaikki ei ole aina pyörinyt sinun ympärilläsi! Ryhdistäydy hyvä mies!

    minun itsetunnossa ei ole mitään vikaa.
    Se valehtelu oli minusta väärä, kun puhaana ja hyvänä uskovaisena vielä viitti itteään mainostaa.
    Minulle käy kyllä vaikka "Huora"tai entinen kunhan on rehellinen.
    Se valehtelu siinä oli se joka ei minulle sopinut.

    Äänestä

Tuosta asiasta on mielestäni turha velhdella. Jos poika kerran kysyy, niin silloin voit vastata rehellisesti tai sanoa, että onhan noita muutama ollut. Voit kyllä valehdellakin, mutta ei siinä nyt niin hirveästi järkeä ole.

Äänestä
  • Eikös se ole yksityisasia ja liity menneisyyteen... "Joku on ollut..." On ihan rehellistä. Jos alat mainita tarkkoja määriä, ehkä vielä henkilöitäkin, ainakin minä saisin sen käsityksen, että ovat olleet kovastikin tärkeitä juttuja. Äläkä vaan itse aloita kerrontaa "Niin, ja niin monta on ollut..." helpottaaksi omaa oloasi mutta samalla kaataen törkysi syyttömän niskaan. Jakorasian maineen saaneisiin ei helposti myöhemminkään lueteta. "Kerran huora aina huora on yleinen suhtautumistapa.

    Äänestä

Oo varovainen... Ei siihen naiselta tarvita ku levittää jalkansa vaikkapa jossakin puiston nurmella ja maata siinä... Takuulla useampikin ohikulkija tyhjentää lastinsa ohikulkeissaan. Että ei siihen paljoa vaadita. Mitä rumempi sitä tunteettomampia miehet ovat. Kokemuksesta tietävät, että se liha on kuitenkin samanmakuista ja jokainen vittu vetää miehestä mehut.

Äänestä

Tuleva poikaystävä saa nimenomaan vääränkuvan jos valehtelet. Ehkäpä ne yhdenyön tutut tulevat sitten joskus kehumaan sinua poikaystävällesi.

Äänestä
  • Joo. Kannattaa kerätä lista kenen kanssa on ollut. Hyvä olisi, jos siinä olisi myös mainittu tapahtumapaikka ja aika. Ja että jos nai useamman kerran peräjälkeen myös panojen kesto voisi olla maininnan arvoinen. Rehellisesti pitäisi myös kertoa, miltä kenekin kanssa tuntui.

    Sitä listaa voisi sitten käydä pokaystävän kanssa läpi muutamana iltana. Rehellisyys palkitaan aina.

    Äänestä

Näin miehenä sanon sulle, että älä kerro mitään menneisyydestäsi (seksi)mitä vähemmän sitä parempi, sillä jos miehesi sinusta oikeasti välittää on jokainen edellisesi kuin veitsen isku sydämeen.

Itselleni kävi samoin, oltiin rakastuneita ja sitten sain selville, että naisellani 22v. on järkyttävä määrä yhdenillansuhteita takanaan. Vaikkein hän ole kertaakaan edes yrittänyt pettää yhdessäolomme aikana ja hän on suuremmoinen nainen yrittäen unohtaa entisen, tunnen itseni edelleen petetyksi. Meillä menee muuten ihanasti ja tahtoisin kovasti, että saisimme rakennettua tästä jotakin aitoa. Mutta Suomi on yllättävän pieni maa ja joku tuntee jonku joka viimeistään tuntee jonkun kenen kanssa olet maannut. Ja miehet ovat kiitettävän solidaarisia näissä asioissa, on naisia joiden kanssa naimisiin ja joisen kanssa pidetään hauskaa. Siis tieto kulkee ja kaverit sanoo suoraan jos vakavissaan aloittaa seurusteleen kiertopalkinnon kanssa, valitettavasti.

Eilenkin kaupankassalla ikäiseni mies katsoi minua ja tyttökaveriani ja hymyili pirullisesti, eikä tyttökaverini ollut huomaavinaan. Eli yksi entinen hoitohan se siinä, jos en tietäisi tyttökaverini historiaa, olisin varmaan luullut et kaveri on kateellinen ihanasta tyttökaverista ja jatkanut päivääni iloisin mielin...

Miksi suomalaiset naiset harrastaa yhdenillan juttuja niin paljon? Miehissäkö vika kun ei kyyti kauas kanna? Itäisen naapurimme naisia haukutaan liki aina huoriksi, mutta tilastojen mukaan he ovat paljon pidättyväisempiä irtoseksin suhteen kuin kotimaamme naiset. Jos olisin tyttökaverini kanssa vain seksin takia ei hänen entisillään ole väliä, mutta kun haluaa pysyvää parisuhdetta...

Äänestä
  • Juuri näin ne asiat on. Vasta tässä itsekkin autoin kaveria saamaan oikean kuvan eräästä naisesta, joka sitä alkoi yrittämään. Eikä ole naista sen jälkeen näkyny, eli kaveri otti varmaan neuvosta vaarin. Kyllä niitä kunnon naisiaki vielä löytyy niin miksi sitä sitte ottais joku, jota kymmenet eri miehet on käyny panemassa. Se tieto, että tyttöystävällä on ollu kymmeniä yhdenillan suhteita nakertaa tämmöistä kunnollista miestä, jolla takana pari vakavaa suhdetta rotanlailla.

    Äänestä

Hei, menneisyytesi on sinun.
Sinun on itse tultava juttuun sen kanssa,
voit toki epämääräisesti sanoa, että onhan noita
juttuja ollut, mutta ei mitään vakavampaa.
Mielestäni ns. vakavammat seurustelusuhteet
on paljon varteenotettavampia, koska näissä
ns. yhden yön jutuissa ei ole niinpaljon tunnetta mukana, niin eihän ne silloin merkkaa
mitään.
Olen ollut aikoinani muutaman (alle 10) kanssa
sängyssä, enkä todellakaan ole miehelleni
niitä mainostanut. Aviossa ollaan oltu yli
15 vuotta ja kaikki on hyvin. Eikä ole koko aikana tullut mieleen olla uskoton, kyllä
ne juoksut on juostava nuorena ja sitten
asetuttava aloilleen.

Äänestä

Ottamatta mitenkään kantaa tekoihisi, niin kehoittaisin ottamaan huomioon seikan, mikä saattaa unohtua: jos valehtelet, jäät siitä aina kiinni. Kannattaa miettiä kahteen kertaan pidätkö miestä pellenäsi vai ihmisenä, jota arvostat rehellisyyden verran edes .

Äänestä

Mielestäni on hyvä vastaus se että yhden merkityksellisen kanssa olet ollut. Silloin poikaystävän ei tarvitse tuntea huonommuutta tai ajatella olevansa vertailtavana. Jos olet hänen kanssaan niin uskoisin että hänkin on silloin Merkityksellinen sinulle....

Äänestä
  • Hyvä olisi varmaan lisätä sen "merkityksellisen" perään, että tällä hetkellä nykyinen poikaystävä riitää ihan hyvin ja että se "merkityksellinen" on tosiaankin historiaa.

    Äänestä

Ei tuollaista tarvitse edes kertoa. Se on ollutta ja mennyttä, ja jos miehesi on fiksu, hän ymmärtää sen eikä edes kysele. Tärkeämpää on se, ettet ole pettänyt ketään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


maria* kirjoitti:

mulla olis tällänen tarina. oon ite alle kakskymppinen nainen ja harrastanu yhdenyön juttuja. nyt mua vieroksuttaa ja kauhistuttaa koko ajatus että olen niin tehnyt. tiedän kyllä ite miksi, olin nuori joka yritti hakea itsetuntoa muista miehistä. nyt tajuan että olen mikä olen, ei siihen seksi liity millään tavoin. mutta se kysymys on että onko väärin että valehtelen mahdolliselle tulevalle poikaystävälleni edellisistä seksisuhteista kun ne eivät ole minulle mitään merkinnyt. eli sanoisin että olen ollut vain yhden kanssa, sellaisen joka todella merkitsi minulle jotain. se on siis totta että tämä kyseinen henkilö oli elämäni rakkaus. eli teenkö väärin jos valehtelen lukumäärästä koska koen nyt olevani eri henkilö kuin silloin. en nimittäin halua että mahdollinen tuleva poikaystäväni saa minusta
väärää kuvaa sellaisten asioiden takia joita nyt kadun ja joita en iki maailmassa enää tekisi.
mielipietitä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu