On aika etsiä itselle nainen pidemmäksi aikaa. Olen jo keski-iän paremmalla puolella oleva mies. Erittäin hyvässä kunnossa oleva koulutettu mies.
Paria viime viikolla jututtanut kun on jo pidemmän aikaa kiinnostanut kyseiset naiset. Toiselta kysellyt jo jonkin aikaa hänestä ihmisenä ja toisen kanssa tätä ennen vain moikkaillut. Juttelun kohteena olevalle ehdotin treffejä, mutta kieltäytyi. Toisen kanssa viime kerralla keskustelimme pidemmänkin aikaa. Sain siinä selville, että on varattu, harmi!
Yhden toisen harrastukseni kautta yrittänyt reilun kuukauden ajan katsastaa tilannetta. Ei ole osunut yksin olevaa naista, jonka kanssa voisi jutella. Joko liian nuoria, miehensä kanssa tai suomeksi sanottuna liian ylipainoisia. Ylipaino on minulle vähän mahdoton tilanne hyväksyä, pakko tunnustaa.
Nettideittalu on täysin toivoton paikka enkä käy baareissa. Mistä siis löytää nainen? Pitäisiköhän tuota pakit antanutta vielä lämmitellä vaikka tosin on melko nuori. En vaan saa selvää, miksi aina on niin valmis juttelemaan. Onko loppupelissä edes yhtään kiinnostunut, en tiedä. En ala painostamaan häntä tai muuten viemään epämukavuusalueelle. Sen verran olen herrasmies. Enkä halua alkaa rikkoa kenenkään parisuhdetta.
Josko joku nainen voisi kertoa onko kuntosali oikea paikka lähestyä naista? Se kun on maailma missä olen kaikken eniten kotonani oman kotini lisäksi. Siellä itsevarmuuteni on parhaimmillaan. Ja naiset, jis pituutta on vain 170 cm niin onko tilanne good bye?
Naisen kiinnostus
6
284
Vastaukset
- Anonyymi
Ehkä voisi ajatella, että usean naisen fiilikset pienikokoisesta miehestä on aika vastaavat kuin sinun, ja usean muun miehen, fiilikset suurikokoisesta naisesta. Joku tykkää, toinen ei.
- Anonyymi
🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒
🔞 Nymfomaani -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞
- Anonyymi
Loukaamatta sinua: Jotain vikaa sinussa on kun joudut nimettömänä tänne kirjoitaa ja selostaa etsit naista? Kunolinen ihminen löytää selostamatta oikeassaelämässä kumpanin,suhteen tai puolison oli kyse miehestä tai naisesta.
- Anonyymi
No ne löytää, jotka kiinnostuu ihmisestä ja tutustuu. He eivät tuijota ulkonäköä niin tarkkaan.
- Anonyymi
Kyllä tästä asiasta puhutaan mielestäni aika paljon, että nuoretkaan miehet eivät löydä tyttöystävää. Ja mitä ajattelijana minussa olevan vikana?
- Anonyymi
Luin juuri netistä, että lähes kaatopaikakunnossa (epäsiisti, haiseva, kärpäsiä täynnä) olevan kodin vuokralainen, jolla pahoja mielenterveysongelmia, on tyttöystävä. Siis mitä nämä naiset oikein ajattelet, hakevat. Kunnon mies ei kelpaa, vaan pitää olla joku mieleltään pahasti sairas öykkäri. Voi teitä naisia, kai saatte mitä olette tilanneet. Tasoistanne seuraa!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
57-vuotiads muka liian vanha töihin?
On tämä sairas maailma. Mihin yli 55-vuotiaat sitten muka enää kelpaavat? Hidasta itsemurhaa tekemään, kun eläkkeelle ei3834540Haluatteko miellyttää kumppaninne silmää?
Entä muita aisteja? Mitä olette valmiita tekemään sen eteen että kumppani näkisi teissä kunnioitettavan yksilön? Olette2842524By the way, olet
mielessäni. Olet minulle tärkeä, niin suunnattoman tärkeä. En kestäisi sitä jos sinulle tapahtuisi jotain. Surullani ei1441813Onko kaivattunne suosittu?
Onko teillä paljon kilpailijoita? Mies valitettavasti näyttää olevan paljonkin naisten suosiossa :(1031554J-miehelle toivon
Hyvää yötä. Voisiko nykyistä tilannetta uhmaten vielä pienintäkään toivetta olla, päästä kainaloosi joskus lepääämään.851463Täytyi haukkuu sut lyttyyn
En haluu tuntee rakkautta sua kohtaan enää ja haluun unohtaa sut mut sit tulee kuiteki paha olo kun haluis vaan oikeesti611307- 601305
Kylpyläsaaren Lomakylän kahvilaravintola
Kävimme syömässä Kylpyläsaaressa. "Naudanliha burgeri" maksoi 18,90 euroa ja lisäksi limsa 4,50 euroa. Annoksen hinnaks581226Onkohan sulla enää tunteita
kun nähdään seuraavan kerran? Niin hyvä fiilis on ollut viime aikoina, että se on nyt pahin pelkoni. Oletkohan unohtanut461214Rakkauden riemuvoitto
Valta voidaan voittaa tiedolla. Mutta tieto on huonompi kuin kauneus, hellyys ja rakkaus. Siksi kauneus on vallan ja tie3461063