Lupaan mennä paperitehtaalle huomenna aamuun 10 euroa tunti. Työttömänä on niin tylsä olla. Menen vaikka leikkurille hoitamaan muuton vaihtoja. Voin myös mennä mankelille tai rullamieheksi. Työttömälle töitä! Varmaan tulisi muitakin.
10e
tunti
2318
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
nuorisoon jo määräaikaiset, osa-aikaiset, tarvittaessa töihin kutsuttavat, vuokratyö-suhteet, kun jo ollaan valmiita tekeen vaikka mitä 10 € tuntipalkalla. Ja tähänhän työnantajapuoli on pitkään pyrkinyt ja hyvin onnistunut. On nykyään kuin kirosana olla ammattimies, koska hän tietää oman arvonsa ja pystyy antamaan takaisin.
Suomessa on muutama selkärangallinen ammattiliitto jotka pystyvät vielä ajamaan tehokkaasti etujaan, ja te muut mollaatte niitä, tai nyt vain paperiliittoa.
Sitten kun noiden muutamankin selkäranka murtuisi oltaisiin siinä tilanteessa, että ulkopuolisin työvoiman käyttö olisi aivan vapaata. Sitäkö te toivotte. Kerron teille esim. vuokratyövoiman käytöstä.
Nimillä en viitsi mainita. Metalli yritys X haki työvoimaa, kyseisestä kaupungista ei löytynyt sopivaa vaikka lähes 2000 metallimiestä oli kortistossa. Niinpä he saivat kuningas-idean palkata niitä virolaisen vuokravälitysfirman kautta. Luvat meni läpi sujuvasti kaikissa instansseissa, löysivät 3 ammattisorvaria uusille CNC-sorveille, juuri oltiin uuteen halliin asennettu iso kone, jota sitten suunniteltiin niin että viron pojat sitä tulee tehokkaasti pyörittään, tietenkin edullisesti. Vuokrattiinpa sälleille kämppäkin kaukaa että halvalla saisi, mutta millähän ne töissä kävisi. No problem, ostettiin käytetyt fillarit.
No viron pojat kun saapuivat, kolmesta vain yksi oli sellainen joille luvat oli haettu, ja vain tämä yksi oli nähnyt "puusorvin". Tästä sitten peräänkyseltiin viranomaisilta (työntekijöiden taholta) miten on mahdollista että luvat henkilöille myönnetään noin vaan ja kumminkin tulee eri henkilöitä. Viranomaisten mielestä käytäntö on ihan sallittua ja normaalia, joten se siitä.
No työnantaja joutui lähettään viron kaverit takas kun ei niistä töihin ollutkaan, saipahan työnantaja tästä seikkailusta opettavan kokemuksen ja loppujen lopuksi palkkaan suomalaista väkeä.
Lopuksi, jos työntekijäpuoli antaa periksi kaikissa asioissa me kaikki ollaan kohta vain vuokratyöntekijöitä. Teemme töitä vuorotta, pienellä tuntipalkalla, ei edes sitä 10€. Ylityöt työnantajan määräyksestä ilman ylityökorvausta, lomakorvaus oikeus on , mutta työsuhteet pätkitään niin että lomakorvaus annetaan rahana ei lomana.
Joten toiset duunarit jotka nyt kritisoitte paperiliittoa omien etujensa ajamisesta olette siis valmiit tuohon aikaisemmin esittämääni kauhuskenaarioon, valitettavasti siihen se on menossa.
Paperimiehet pitävät omien siistijöidensä puolta, mitä pahaa siinä on. Ettekö sallisi siistijälle kunnon palkkaa, no ettepä tietenkään kun teillä on heikompi.
Meillä firmassa siistijä tulee aamulla kello kuuteen. Siistii pari tuntia herrojen toimistoja (koska heitä ei saa enään työaikana häiritä), sitten siirtyy pariksi tunniksi tuotantotilojen vessojen ja työpisteiden lavuaarien kimppuun.
Menee välillä kotiin ja tulee illalla taas herrojen lähdettyä jatkaan siivousta.
No ompahan yhteiskunta sitten oikeudenmukainen kun kaikilla menee yhtä surkeesti, herrat ja vuokravlitysfirmat ja sijoittajat käärivät rahat.
Hyvää kesää
Mennä NHL:lään pelaamaan puolta pienemmällä palkalla kuin paskahousu-selänne.