Olen seurustellut uuden poikaystäväni kanssa kohta 9 kuukautta ja täytyy sanoa, etten ole koskaan tullut mahdollisen anoppiehdokkaan kanssa näin hyvin toimeen kuin nyt! Oikein inhottaa ajatella edellistä anoppia, joka haukkui minut selkäni takana eikä ymmärtänyt esim. uranvaihtoani, koska "se pilasi heti poikani elämän". Niin kai, vaikka minun urastanihan siinä kyse oli! (Ja ero tuli, tosin ihan miehen omasta avusta..)
Nykyinen anoppini on tosi hyvä tyyppi. Voin puhua mistä tahansa asioistani hänen kanssaan ja usein myös mieheni sanoo, että "huomaa helposti, että äiti tykkää susta tosi paljon". En tiedä, en ole mitenkään tieten tahtoen tehnyt itsenäni tykö, vaan kemiat kolahtivat (ns.) itsestään kohilleen.
Nykyinen appi on samaten loistotyyppi. Hauska ja rento, ei ollenkaan semmoinen vanha jäykkä pieru kuin aiempi appeni. No, olisi kai sitä omassa asenteessakin parantamisen varaa (??).
Ei muuta kun hyvät päivänjatkot!
Nykyinen anoppini on tosi hyvä tyyppi. Voin puhua mistä tahansa asioistani hänen kanssaan ja usein myös mieheni sanoo, että "huomaa helposti, että äiti tykkää susta tosi paljon". En tiedä, en ole mitenkään tieten tahtoen tehnyt itsenäni tykö, vaan kemiat kolahtivat (ns.) itsestään kohilleen.
Nykyinen appi on samaten loistotyyppi. Hauska ja rento, ei ollenkaan semmoinen vanha jäykkä pieru kuin aiempi appeni. No, olisi kai sitä omassa asenteessakin parantamisen varaa (??).
Ei muuta kun hyvät päivänjatkot!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minulla myöskin erinomaisen mukavat appivanhemmat. Noh, ensimmäiset "kunnolliset" appivanhemmat ovatkin, mutta ihmisinä ihania persoonia ja ottavat minutkin huomioon arjessaan. Elämä on tältä osin täysin reilassa :)
Minullakin on aina ollut hyvä suhde anoppiin ja appiin, ja myös anopin yli 100-vuotias äiti on vielä elossa :) Eli 2 anoppia periaatteessa ollu jo 13 avioliittovuoden ajan, sitä ystävättäret joskus kauhistelee :D Mutta oikeastaan yhtä hyvä suhde heihin kuin omiin vanhempiini, tosin on sellaisia asioita toki, jotka ennemmin kerron ensiksi äidille kuin anopille. Mies oli nuorena hyvin perheestään riippuvainen, ja koska olin hänelle ensimmäinen pidempiaikainen suhde niin ilomielin ottivat minut vastaan :) Kovin jo näyttikin siltä, että olis tullu miehestäni sellainen peräkammarinpoika. Ei ole riitoja kyllä tullut ja päivittäin soitellaan silloin kun ei nähdä, ja anopin kanssa on sauvakävely ja uinti yhteisenä harrastuksena. Jo pelkästään lastenkin takia appivanhempien kuuluu olla keskeisellä sijalla perhe-elämässä.
Mä tapasin nykyiset appivanhempani 7 vuotta sitten. Kaikki oli ihan mukavasti niin kauan kuin pysyin vain heidän poikansa tyttöystävänä ja poika muisti käydä aina viikonloppuisin heidän luonansa joko yksin tai minun kanssani. Mutta siinä vaiheessa kun muutimme yhteen ja kehtasinpa puhua minun ja heidän poikansa yhteisestä kodista, alkoi tilanne muuttua. Viime vuonna kun menimme naimisiin h--vetti pääsi valloilleen ja olen saanut kuulla päin naamaa sellaiset haukut, etten voi enää katsoa appivanhempiani silmiin. Haukkuihin ei mitään erityistä syytä, vain se, että olin heidän mielestään nokkava, luulin itsestäni liikoja ja olin vieläpä muuttanut heidän poikaansa niin kamalaan suuntaan ja vienyt hänet pois todellisesta kodistaan. No, eivät onneksi kaikki vanhemmat ole näin lapsellisia, vaan ymmärtävät, että lapsetkin aikuistuvat joskus ja alkavat elää omaa elämäänsä. Toivotaan teille appivanhempien kanssa jatkossakin hyviä hetkiä. Minä en niitä tule enää saamaan.
No, me asumme kullan kanssa saman katon alla (asuttu nyt huhtikuusta asti). Toivon tietysti, että tilanne säilyy tämmöisenä, enkä tiedä, miksei säilyisi? Ollaan meinaan anopin kans aika lailla samantyylisiä /- henkisiä :) aiemmassa suhteessa oli hirveät a-vanhemmat, tuntui, ettei minun asiani kiinnostaneet heitä YHTÄÄN (koskaan ei esimerkiksi minulta kysytty sielä vieraillessani, että mitä kuuluu, miten menee, mitenpä töissä yms.) Oli kuin tervanjuontia nekin vierailut, vaikka MINÄ YRITIN, sen voin sanoa aivan rehellisesti!! Mutta kun yrittää liian kauan tuloksetta, välejä oli aivan turha pykätä.. Olin heille auttamattomasti liian poikamainen verrattuna ex-mieheni tyttöystävään (nyk. vaimoon), joka oli kuin unelma; leipoi, siivosi, poimi puolukoita anopin kanssa, virkkasi sukkia..
Semmoista se elämä on! Nyt nautin täysin siemauksin hyvästä ja mukavasta ja ennen kaikkea hauskasta anopista, joka saa kyllä tulla kahville vaikka joka päivä!! :)
Tsemppiä teille muille, joilla ei ehkä nyt niin hyvä tuuri asian suhteen.. :(
Lämmintä kesää!!
Mulla on kanssa aivan ihanat appivanhemmat! Eivät turhia huolehdi, mutta huolehtivat kuitenkin :)Avioliitto ei meillä onneksi päästänyt h****ä valloilleen. Tuntuu jotenkin hassulta lukea näitä juttuja, kun joskus ajattelin, et kauheet anopit on vaan komedia sarjojen hauskuuttajia :)
Onpa anoppi multa joskus kysellytkin, että "enkai mä vaan ole semmonen kamala harakka".
Ja teille, joita ei ole tämmönen onni kohdannut, niin otan osaa...
Onnea sullekin! :)
Jopa shoppailu on mukavaa ja JOPA SHOPPAILUA harrastan anoppini kanssa! Ei puhettakaan entisen miehen äidin suhteen, ei ei.
Tästä on hyvä jatkaa! Hauskaa ja lämmintä juhannusta! :)