Dna-tutkimus kirjoittaa ihmiskunnan historiaa uusiksi:
Sukupuumme on repäisty juuriltaan
Päin honkia. Näin voisi kuvata vallitsevaa käsitystä ihmisen kehityksestä. Kaksi laajaa dna-analyysia paljastaa, että sukupuumme juuret ovat eri paikassa ja eri aikakaudessa kuin aiemmin on luultu. Lähde mukaan tutkimaan ihmislajin syntyä.
Pangea 200 000 vuotta sitten. Uudet löydöt kuitenkin paljastavat, että vanha kertomus on virheellinen sekä ajan ja paikan että yleensä ihmisen kehityksen suhteen.
Mullistava havainto perustuu fossiililöytöihin mutta etenkin elävien ihmisten tutkimuksiin. Tieto esivanhempiemme vaelluksista ja suhteista on nimittäin arkistoitunut meihin kaikkiin.
Kahdessa uudessa laajamittaisessa analyysissa tutkijat ovat tutkineet nykyään elävien ihmisten dna:ta selvittääkseen ihmislajin tarinan ennennäkemättömän yksityiskohtaisesti.
Analyysien tulokset osoittavat muun muassa, että ihmiskunnan yhteiset juuret saattavat löytyä jo ajalta 700 000 vuotta ennen lajimme syntyä odottamattomasta osasta Afrikkaa. Tuolloin Afrikka, kuten muukin maailma oli hieman erilainen kuin nykyään. Vaellukset mantereelta toiselle olivat esteettömämpiä.
Sukupuumme on repäisty juuriltaan
Päin honkia. Näin voisi kuvata vallitsevaa käsitystä ihmisen kehityksestä. Kaksi laajaa dna-analyysia paljastaa, että sukupuumme juuret ovat eri paikassa ja eri aikakaudessa kuin aiemmin on luultu. Lähde mukaan tutkimaan ihmislajin syntyä.
Pangea 200 000 vuotta sitten. Uudet löydöt kuitenkin paljastavat, että vanha kertomus on virheellinen sekä ajan ja paikan että yleensä ihmisen kehityksen suhteen.
Mullistava havainto perustuu fossiililöytöihin mutta etenkin elävien ihmisten tutkimuksiin. Tieto esivanhempiemme vaelluksista ja suhteista on nimittäin arkistoitunut meihin kaikkiin.
Kahdessa uudessa laajamittaisessa analyysissa tutkijat ovat tutkineet nykyään elävien ihmisten dna:ta selvittääkseen ihmislajin tarinan ennennäkemättömän yksityiskohtaisesti.
Analyysien tulokset osoittavat muun muassa, että ihmiskunnan yhteiset juuret saattavat löytyä jo ajalta 700 000 vuotta ennen lajimme syntyä odottamattomasta osasta Afrikkaa. Tuolloin Afrikka, kuten muukin maailma oli hieman erilainen kuin nykyään. Vaellukset mantereelta toiselle olivat esteettömämpiä.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Tiede on siitä mukava asia, että se elää sitä mukaa kun tieto, titkimusvälineet ja tutkimusmenetelmät kehittyvät ja päätelmistä muodostuu loogisempia.
🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒
😋 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18239247
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
Mikä ihmeen tutkimus, laita linkki!
Pangea 200 000 vuotta sitten????
Pangea jättiläismanner paleotsooisen maailmankauden lopulta mesotsooiselle maailmankaudelle noin 300–180 miljoonaa vuotta sitten.
Nyt puhutaankin uudesta tutkimuksesta jonka mukaan maapallo ei ollut 200 000 vuotta sitten nykyisen kaltainen vaan pangea oli vielä hajoamisvaiheessa ja mannerlaatat eivät olleet läheskään nykyisillä kohdillaan. Itseasiassa liike jatkuu edelleen.
Tieteen kuvalehti kertoo asiasta.
Etelämanner irtosi Australian mantereesta huomattavasti myöhemmin kuin aiemmin on oletettu.
Australia + Antarktis <> Pangaea
Dna tutkimusten tulokset pitää piilottaa koska sotkevat kouluissamme oputettuja historian, maantiedon ja biologian mukavia tarinoita.
Näin on toimittu jo 30 vuotta.
Mitä siitäkin tulisi jos kerrottaisiin esim saamelaisten ja baskien ajallisesti läheisestä kanssakäymisestä tai saamelaisten ja japanilaisten 2-3000 vuotta takaperin olevasta yhteydestä.
Kiitos mielenkiinnosta aihepiiriin. Olet osittain oikeassa DNA ja molekyylianalyysien suhteen, mutta ikävä kyllä täysin väärässä mantereiden osalta. Jatka tutkimista, on aina hyvä pitää valpas mieli.
Kyse ei ole minun tutkimuksistani vaan maailman pätevimpien ihmisten tutkimuksista. Minä olen vain ihminen joka seuraa tiedettä .
Toki minä olen fiksumpi, pidä kuitenkin valpas mieli...
Sekin on tavallaan mysteeri, että miksi noin 15 % ihmisistä on veriryhmältään rh negatiivisia eli heiltä puuttuu ns. apinatekijä. Mistä he ilmestyivät?
No hö! Avaruudesta tietenkin!? 👽
Sul tuli "pieni" pilkkuvirhe toho Pangaea kohtaan!?
Ei 200 000 vuotta sitten, vaan 200 000 000 vuotta sitten!
Ja "ihmiskunnan yhteiset juuret" on jo aikaa sit kartotettu paljon kaemmas kuin väität, tonne 3-4 miljoonan vuoden päähän australopithecus afarensis lajiin, ku löyty se "Lucy".
Lucy olikin näpsäkän näköinen, mutta kauemmas täytyy mennä että suostuisin...
Lucylla on simpanssin voimat! Jos Lucy haluaa sut, niin Lucy vie ja sie vikiset! :P :D
Mielenkiintoinen aihe. Aina löydetään palapeliin joitain puuttuvia palasia!
Myös ihmisen kromosomi 2 on hyvin mielenkiintoinen.
Muilla Hominidae heimon jäsenillä, kuten simpanssi, gorilla, oranki ..jne on 24 kromosomiparia, kun ihmisellä 23kromosomiparia.
Simpanssilla ja ihmisellä lähes identtiset dna sekvenssit ihmisen kromosomi 2:n kanssa mutta simpanssilla ne on kahdessa erillisessä kromosomissa.
Miten kahden muinaisen kromosomin fuusioituminen yhdeksi on voinut tapahtua.
https://en-m-wikipedia-org.translate.goog/wiki/Chromosome_2?_x_tr_sl=auto&_x_tr_tl=fi&_x_tr_hl=fi&_x_tr_pto=wapp
Ja pointtisi oli?
Juu toi puuttuva kromosomi sisäls sen geenin joka rajotti aivojen kokoa. Siks meil on nyt vahingossa isommat aivot mitä me pystytään ees käyttämään.
Kokoomuslaisilta puuttuu 23:s kromosomi, siksi empatiakyvyttömyys eli psykopatia.
Vassarit on ihmiskunnan kehityksessä erittynyttä alku-ulostetta, jossa on 55 raivosomia ja hurja määrä kolibakteereista muodostuneita paskasomeja. Siksi ovat aina naamat norsunvituIIa ja osansa saavat jopa viattomat ohikulkijat.
Hyvin taas itsejauhotettu! :) D
Empatiakyvyttömyys on vaan yks pieni osa psykopatia nimistä persoonallisuushäiriötä.
Ja koska psykopaattisuus on mielen häiriö, ei ruumiillinen vika, niin geeneillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa.
Tieteellinen tieto on jatkuvassa muutoksessa. Mitä enemmän tutkitaan, sitä enemmän käsityksemme tuntemastamme maailmasta muuttuu. Mihin tiede lopulta päätykään, kun selvitellään ihmisen kehitystä? Mutta, riittääkö resurssimme selvittämään toista mysteeriä; universumin todellinen koko, universumin syntytapa ja syntyhetki, sekä muut avaruuden ja olevaisuuden mysteerit. Vai jäädäänkö bb-uskomukseen? Milloin viimeinenkin "raamattu on totuus" -julistaja luovuttaa mahtavan tieteen edessä?
Johan toi universumin syntytapa ja hetki on ollu tiedossa siitä lähtien ku se kosminen taustasäteily löydettiin!?
Toi koko onkin sit jo kokolailla kimurantimpi juttu.
Uusi tiede antaa vastauksen siihen asiaan. Universumi on rajaton. Se ei lopu mihinkään ja se on ollut aina olemassa ja tulee aina olemaan. Pieniä paikallisia
"alkuräjähdyksiä" tapahtuu jatkuvasti eri puolilla universumia. Se on fysiikan laki, että energia ei voi syntyä tyhjästä eikä se koskaan katoa.
Voihan euroopan juuret olla afrikasta eli kehittyneet apinasta. Afrikkalaiset jäivät savimajoihin ja eurooppalaiset kehittyivät älyllesti olosuhteiden pakosta. Pohjolassa kuolo korjasi nuotion ääressä istuja jos työ ei maistunut . Pohjola ei laiskaa elättänyt.
Se on hyvä uutinen, että tiede elää ja kehittyy ja että tutkijat jaksavat tehdä tutkimustyötä tämän asian parissa. Tämä aiheuttaa sen, että kirjoitetusta tieteestä ei tule raamattua eikä korania, vaan se elää sitä mukaa kun tieto, tutkimusmenetelmät ja tekniikka kehittyvät.