Kumppanin löytäminen on rankkaa työtä miehelle. Ei pidä kuvitella että voisi tehdä vain kivoja asioita ja löytää kumppanin. Ehei, miehen pitää viikonlopusta toiseen päivystää baareissa ja yökerhoissa juomassa viinaa. Ei se välttämmättä pitkän päälle kivaa ole, mutta se on vain tehtävä. Lopulta säännöllinen yrittäminen palkitaan ja mies tapaa naisen.
t. viinamies
t. viinamies
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sulla on outo käsitys kovasta työstä. Moni kutsuisi tuota pikemmin rankoiksi huveiksi.
Ei se baareissa ja yökerhoissa luuhaminen mitään kivaa ole. Tylsää pitkän päälle viettää tuntikausia odottamassa tilaisuuksia missä pääsee juttelemaan naisille. Puhumattakaan niistä krapula-aamuista jotka joutuu kärsimään. Mieluummin sitä vapaa-aikansa johonkin muuhun käyttäisi, mutta silloin menettäisi mahdollisuudet tavata naisia.
Rankkaa työtä joka on vain tehtävä.
t. viinamies
Sinulla ei sitten ole mitään kokemusta työnteosta. Tuo harrastuksesi lienee selittää sen.
jos tekee saman kaavan mukaan niin virheet toistuu,
Tai tulee maksakirroosi ja kuolee pois.
Kumppanin etsimisessä on vaaransa. Pitää toivoa että se kumppani löytyy ennenkuin maksa sanoo sopimuksen irti.
Mutta jos ei ota riskejä ja mene kohti vaaraa, ei mitään saavutakaan.
t. viinamies