Kuva Hjallis Harkimosta sohvalla sekoitti somen

näin hän kommentoi HS:lle: ”Vaikka muistaisinkin” 🧐

Lähes renessanssimaalausta muistuttava kuva nousi välittömästi hitiksi sosiaalisessa mediassa.

Vaali-ilta muistettaneen tulevaisuudessa paremmin HS:n julkaisemasta kuvaaja Kimmo Räisäsen ottamasta valokuvasta.

Kuvassa Hjallis istuu sohvalla hyvinkin tympääntyneen näköisenä samalla kun hänen naisystävänsä Jasmine Pajari näyttäisi kuiskaavan jotain kultansa korvaan.

Toisaalta jää katsojan mielikuvituksen varaan, onko Pajari sittenkin kurottautumassa antamaan miehelleen suukkoa.

Sohvan vieressä seisoo kännykkänsä kanssa myös aiemmin perussuomalaisten entisenä taustavaikuttajana tunnettu Jukka Jusula, joka on sittemmin autellut Harkimoa Liike nytin tiimoilla.

IS soitti Harkimolle kysyäkseen kuvasta tarkemmin, mutta hän ei suostunut maanantaina enää kommentoimaan mitään julkisuuteen.

Helsingin Sanomille hän sen sijaan aiemmin päivällä kuvaa ja tuntemuksiaan kommentoi.

– En muista, ja vaikka muistaisinkin, niin en kertoisi, Hjallis kommentoi itse kuvaa HS:lle.

Vaikka äänimäärä oli monissa liemissä keitetylle Hjallikselle pettymys, ei hän heittänyt kirvestä kaivoon.

– Olen tosi tyytyväinen, että minut noteerattiin, ja että sain ihan uskomattoman määrän julkisuutta ollakseni noin pieni tekijä presidentin­vaaleissa, hän ruotii HS:lle.

Vaali-iltana Harkimo kertoi kotonaan, että aikoo presidentiksi vielä kuudenkin vuoden päästä. https://www.is.fi/politiikka/art-2000010153962.html
4190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

hurmaava mies sohvalla, ei kumma ett ä nuorikin nainen noin lähentelee , vaikka risumajassa hrenny tapaan nuoki asus, ei raha liity

Äänestä
  • Tehdään Hjalliksesta varapresidentti!

    Äänestä

Se kuiskaa hjallikselle, että sun hengitys haisee niin pahalle, että saat vain takaa päin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

näin hän kommentoi HS:lle: ”Vaikka muistaisinkin” 🧐

Lähes renessanssimaalausta muistuttava kuva nousi välittömästi hitiksi sosiaalisessa mediassa.

Vaali-ilta muistettaneen tulevaisuudessa paremmin HS:n julkaisemasta kuvaaja Kimmo Räisäsen ottamasta valokuvasta.

Kuvassa Hjallis istuu sohvalla hyvinkin tympääntyneen näköisenä samalla kun hänen naisystävänsä Jasmine Pajari näyttäisi kuiskaavan jotain kultansa korvaan.

Toisaalta jää katsojan mielikuvituksen varaan, onko Pajari sittenkin kurottautumassa antamaan miehelleen suukkoa.

Sohvan vieressä seisoo kännykkänsä kanssa myös aiemmin perussuomalaisten entisenä taustavaikuttajana tunnettu Jukka Jusula, joka on sittemmin autellut Harkimoa Liike nytin tiimoilla.

Lähes renessanssimaalausta muistuttava kuva nousi välittömästi hitiksi sosiaalisessa mediassa.

IS soitti Harkimolle kysyäkseen kuvasta tarkemmin, mutta hän ei suostunut maanantaina enää kommentoimaan mitään julkisuuteen.

Helsingin Sanomille hän sen sijaan aiemmin päivällä kuvaa ja tuntemuksiaan kommentoi.

– En muista, ja vaikka muistaisinkin, niin en kertoisi, Hjallis kommentoi itse kuvaa HS:lle.

Vaikka äänimäärä oli monissa liemissä keitetylle Hjallikselle pettymys, ei hän heittänyt kirvestä kaivoon.

– Olen tosi tyytyväinen, että minut noteerattiin, ja että sain ihan uskomattoman määrän julkisuutta ollakseni noin pieni tekijä presidentin­vaaleissa, hän ruotii HS:lle.

Vaali-iltana Harkimo kertoi kotonaan, että aikoo presidentiksi vielä kuudenkin vuoden päästä. https://www.is.fi/politiikka/art-2000010153962.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu