Halla-aho nosti kannatustaan 11%, Haavisto 2%

Kun lähdetään liikkeelle ensimmäisistä gallupeista ensimmäisen kierroksen lopputuloksiin, Halla-aho oli ylivoimainen

Halla-aho ylivoimainen voittaja kannatuksen kasvun suhteen. PS oli voittaja eduskuntavaaleissa ja tulee olemaan sitä myös Eurovaaleissa ja kunnallisvaaleissa, juna ei pysähdy.

Nyt sitten ääni Perussuomalaisilta Stubbille
23167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Ja Haavisto pääsi ainoastaan taktisen äänestämisen takia toiselle kierrokselle. Vasemmiston ja vihreiden taktiset äänet ei olisi alkuunkaan riittäneet mutta SDP:n äänet vei Haaviston jatkoon. Uhrasivat oman ehdokkaansa Jutta Urpilaisen

Äänestä

6 vuoden päästä Halla-ahosta Presidentti

Äänestä
  • Hullusta ei koskaan presidenttiä. Ja hulluja Suomessa ehkä n 20 prosenttia että ei onneksi tuu koskaan äänet riittämään.

    1Äänestä

  • Ei tule; ei ainakaan Suomen presidenttiä. Suomi on sivistysvaltio, eivätkä Halla-ahon ääriajattelua edustavat jutut unohdu politiikkaa seuraavilta. Persut ovat muuttuneet vähän salonkikelpoisemmiksi, mutta Halla-aholla on menneisyydestä sellainen kivireki, ettei hänestä pressaa tule.

    Lisäksi Stubb on vielä niin nuori, että tuskin hän 6 vuoden päästä eläkkeelle lähtee. Jos lähtee ehdokkaaksi, eikä ole kovin pahasti hölmöillyt, tullee valituksi myös 6 vuoden päästä.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Hullusta ei koskaan presidenttiä. Ja hulluja Suomessa ehkä n 20 prosenttia että ei onneksi tuu koskaan äänet riittämään.

    Kommunismi ei ole viisautta kuten näemme Pohjois-Korean tilanteesta vaan juuri se on hulluutta.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Kommunismi ei ole viisautta kuten näemme Pohjois-Korean tilanteesta vaan juuri se on hulluutta.

    Miten liittyy aiheeseen? Sulla on varmaan jokin ikioma kommunismisi?

    Äänestä

  • Venezuelan presidentti?

    Ei ainakaan Suomen presidenttiä.

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Miten liittyy aiheeseen? Sulla on varmaan jokin ikioma kommunismisi?

    Pölhöpersun kuplasta tarkasteltuna kaikki, jotka eivät äänestä persuja ja Halla-ahoa ovat kommunisteja.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Pölhöpersun kuplasta tarkasteltuna kaikki, jotka eivät äänestä persuja ja Halla-ahoa ovat kommunisteja.

    Ainakin tuo iloinen vesseli taitaa olla juuri sitä sarjaa. Löytää sängystäänkin kommunisteja, vaikka kuka tahansa muu sanoisi niitä luteiksi.

    Äänestä

Nyt pitää tulla galluppia näkyville ja äkkiä,veikkaan että tärähtää kovat lukemat jo heti alkumetreillä.99% Stubbille ja Pekalle loput.

Äänestä

Kyllä hullusta voi presidentti tulla. Esim. Trump, Putin, Hitler,Saddam Hussein, Gadaffi. Lista on pitkä ja loputon.

1Äänestä
  • Noista kaikki paitsi Don ovat tappaneet vastustajiaan surutta päästäkseen huipulle. Vova-setä ilmeisesti vähiten, mutta johdossa pysyminen näyttää tuottavan raatoja senkin edestä.

    Nyt jos joku sanoo että Aadolf ei ollut presidentti, niin se ei ole ihan totta. Führer oli myös Reichspräsident, vaikka ei käyttänyt sitä titteliä itsestään.

    Äänestä

Halla-aho oli tosiaan varsinaisen ensimmäisen kierroksen suurin voittaja. Yli tuplasi kannatuksensa kun kansa sai kuulla häntä tenteissä

Äänestä
  • Todellinen voittaja olikin. Päätyi takaisin puhemiehen pönttöön levittämään hanuriaan. Suomen kansa on aika älykäs.

    Äänestä

Nyt perusuomalaiset ovat olleet kärjessä eduskuntavaaleissa jo parissa viimeisissä vaaleissä, Nyt Halla-aholta loistava nousu ja kannatuksen lisäys puolet suuremmaksi kuin aiemmin muilla Perussuomalaisilla. Seuravaksi voitto Eurovaaleista ja kuntavaaleista.

PS jyrää kaikilla rintamilla

Äänestä

Johan on selittelyä.
Halla-ahon nousu oli liian vähäistä. Ei riittänyt valintaan.

1Äänestä
  • Ei persu voi millään nousta paljon yli persujen puoluekannatuksen. Persuuden tausta-asetelma on koko ajan ollut me vastaan muut, eikä "meitä" ole 19 prosenttia enempää.

    Äänestä

  • SDP:n taktinen äänestys syynä. No, toisella kierroksella Perussuomalaiset tekee saman Haavistolle

    Äänestä

Stubbilla mainittiin jossain gallupissa, että hänellä olisi 31 % kannatus. Eli Stubbin ääniä meni sitten Halla-Aholle.

Äänestä
  • Taisi sieltä Rehnille menne muutaman isännän ääni.

    Äänestä

Jep. Voitto tuli. Suomalaiset äänestivät persujen MESSIAAN laulukuoroon🤣

Äänestä
  • SDP, ei Suomalaiset. Nyt puolue pulassa kun hylkäsivät oman ehdokkaan Urpilaisen. Kuka enää ikinä suostuu demareiden ehdokkaaksi?

    Äänestä

Halla-aho olisi mennyt pressana aivan hukkaan ja olisi rajoittanut hänen sanomisiaan. Osallistuminen oli hieno asia, nyt koko Suomen kansa arvostaa Halla-ahon järkeviä näkemyksiä

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kun lähdetään liikkeelle ensimmäisistä gallupeista ensimmäisen kierroksen lopputuloksiin, Halla-aho oli ylivoimainen

Halla-aho ylivoimainen voittaja kannatuksen kasvun suhteen. PS oli voittaja eduskuntavaaleissa ja tulee olemaan sitä myös Eurovaaleissa ja kunnallisvaaleissa, juna ei pysähdy.

Nyt sitten ääni Perussuomalaisilta Stubbille

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu