https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/93ee216e-30ae-4c2d-a69e-027d5fa72939
Uudet käytännöt sairaanhoidossa ovat johtaneet siihen, ettei lääkärille pääse ajoissa, tärkeä hoito viivästyy ja ihmisten terveys ja henki vaarantuu.
Mistä tiedän? Olen nyt sairastanut viikon A-streptokokin aiheuttamaa flunssaa, kärsien aivan järkyttäviä tuskia, ennen kuin ihmeen kautta sain peruutusajan työterveyden lääkärille, joka auttoi. Perheenjäseniäni oli ollut samassa taudissa, ja tiesin kyllä, mikä taudin aiheuttaja oli.
Työterveyden Chat-hoitajat ja TK:n hoitajat eivät määrää antibiootteja, eikä edes NOVA, jossa kävin kun helvetilliset kivut olivat johtamassa molempien tärykalvojen yhtäaikaiseen antautumiseen, suostunut antamaan mitään apua.
Eli lääkekuurin alkaminen myöhästyi viikolla sen takia, ettei nykyään pääse lääkärille, vaan potilasta roikutetaan ensin hoitajien huomassa.
Itselläni on pieni pelko, palautuuko kumpaankaan korvaani enää kuulo. Veristä vuotoa on nyt molemmista korvista ollut yli vuorokauden ajan, enkä kuule oikeastaan mitään.
Onko tämä enää mitään hoitoa? Itselläni kävi välillä mielessä järjettömien käytänteiden keskellä, että kidutus olisi kuvaavampi sana.
Uudet käytännöt sairaanhoidossa ovat johtaneet siihen, ettei lääkärille pääse ajoissa, tärkeä hoito viivästyy ja ihmisten terveys ja henki vaarantuu.
Mistä tiedän? Olen nyt sairastanut viikon A-streptokokin aiheuttamaa flunssaa, kärsien aivan järkyttäviä tuskia, ennen kuin ihmeen kautta sain peruutusajan työterveyden lääkärille, joka auttoi. Perheenjäseniäni oli ollut samassa taudissa, ja tiesin kyllä, mikä taudin aiheuttaja oli.
Työterveyden Chat-hoitajat ja TK:n hoitajat eivät määrää antibiootteja, eikä edes NOVA, jossa kävin kun helvetilliset kivut olivat johtamassa molempien tärykalvojen yhtäaikaiseen antautumiseen, suostunut antamaan mitään apua.
Eli lääkekuurin alkaminen myöhästyi viikolla sen takia, ettei nykyään pääse lääkärille, vaan potilasta roikutetaan ensin hoitajien huomassa.
Itselläni on pieni pelko, palautuuko kumpaankaan korvaani enää kuulo. Veristä vuotoa on nyt molemmista korvista ollut yli vuorokauden ajan, enkä kuule oikeastaan mitään.
Onko tämä enää mitään hoitoa? Itselläni kävi välillä mielessä järjettömien käytänteiden keskellä, että kidutus olisi kuvaavampi sana.
Vastaukset 49
Vanhimmat
Ambulanssi tulee jos muistaa tulla
Ambulanssia ei aina lähetetä enää vaan käsketään mennä taksilla sairalaan jo vielä on elossa.
Ei kannata mennä, jos jalat kantaa.
Ambulanssia ei saa tilata eikä vie sairaalaan ota taksi sanotaan
Ambulanssille ja taksille voisi olla tarpeen olla jokin välimuoto koska tehtäövä ei välttämättä edellytä ambulanssia mutta taksikaan ei siihen sovellu. Takseistakin suurin osa sellaisia että niihin on hyvin vaikea päästä sisään ja ulos isomman ihmisen, puhumattakaan jos on vielä kipeä tai jotenkin liikunta rajoitteinen.
Yksityinen työterveys vielä toimii ja sinne työläinen pääsee 1-2 päivässä.
Sanna Marinin hallitus yritti lopettaa sen edun, mutta lopetus jäi kesken taantumusvoimien vastustuksen vuoksi.
Tavallisen ihmisen pääsy 1-2 päivässä lääkärille tarkoittaa, että on liikaa resursseja.
Tästä liian nopeasta yksityiselle työterveyslääkärille pääsystä mainitsi myös ent. STM:n kansliapäällikkö, nykyinen Satakunnan hyvinvointijohtaja, valtiotieteen maisteri ja SDP:n jäsen.
Hän antoi ymmärtää, että tätä lääkärille 1-2 päivässä pääsyä tullaan vaikeuttamaan tasa-arvon nimissä.
Porvarihallituksen aikana ei ole toiveita, että tähän epätasa-arvoon puututaan.
Jos SDP voittaa ensi vaalit ja saadaan edellinen pääministeri Hollywoodista takaisin jatkamaan pääministerinä ja entinen perheministeri taas jatkoon, varsinkin yksityisissä yrityksissä työtätekeviltä otetaan pois tämä etu.
Vaatii silloin vain hetken, kun nimet laitetaan paperiin, kuten hoitajamitoituksessakin , ja se on siinä.
Jos ei hyvällä, niin sitten kepillä, entistä perheministeriä mukaillen.
Toimii ja toimii, rahalla saa niin. Kyllä noistakin kuulee että ei siellä ole aina sitä osaamista.
Hommahan pelaa pakon edessä rahalla., jos se sama raha annettaisiin julkiselle puolelle niin palkohan sillä saisi. Yksityinen tekee myös valtavasti ihan turhia tutkimuksia joiden tuloksilla voi pyyhkiä... mutta kun rahaa tulee mitä enemmän tekee. Kuinka usein olette muuten yksityisellä tulleet röntgen kuvatuksi vs julkisella vs hyöty nolla.
Pistäpä linkkejä esittämiisi väitteisiin, muutoin mutuilua vuodatuksesi.
Saattohoidossa olevia viedään satojen kilometrin päähän vuodepaikkoja suljettu
Jotta rahaa riittää ukrainaan
Niin ja kaikille kaikkea, vassareille pitää olla kaikkea ja vihreille.
Ja porvareille yritystukia ja maataloustukia.
Muistutuksena, suuri osa yritystukia menee myös julkisomisteisiin yhtiöitettyihin laitoksiin, jotka kaikesta huolimatta ovat edelleen täysin verovaroilla pyöritettyjä.
Tämä harhaluulo yritystuista vääristää monenkin ajatuksia siitä minne tuet valuvat, ainakin osalla paikataan julkisyhtiöiden ylitettyjä budjetteja.
Valtaosa yritystuista menee yksityisille firmoille.
Vanhusten ateriat 2 perunaa ruokalusikallinen kastiketta makkarat puolitettu
Välillä ei ole henkilökuntaa puuttuu lääkäreitä
Nykyisin hoidetaan sairauksia puhelimen välityksellä. Ensi tenttaa hoitaja, joka keskustelee sitten lääkärin kanssa ja sitten hoitaja ilmoittaa mitä hoitoia annetaan, jos annetaan. Mitrenkähän menettelevät kuoleman kanssa, kun hoidettava ei enää vastaa puhelimeen.
Ihminen on aika pieni olento näinä päivinä.
Jossain vaiheessa varmaan saattohoitokin muuttuu etänä tapahtuvaksi, jolloin asiakkaita ei tarvitse kuljettaa satoja kilometrejä ja näin saadaan hyvinvointiin myös säästöjä.
Alkaakohan kohta toimimaan puoskareita, jotka myyvät asiakkaille edes jotain hoidontapaista?
Onneksi NYKYÄÄN MYÖS karsitaan täysin turhaa potilas materiaalia alku selvittelyllä että onko mitään tarvetta edes käydä lääkärissä kun ja jos asialle ei voi eikä kannata heti tehdä yhtään mitään.
Työterveys toimii yksityisen terveydenhuollon varassa. Siellä on rahaa palkata henkilöstöä vaikka kuinka. Mutta eivät palkkaa riittävästi, pitää saada voittoa toiminnasta.
Totta.
Sairaanhoitaja ei voi määrätä lääkkeitä itsekseen.
Tuossa Iltalehden jutussakin tuodaan esille, että tuollaisessa A-streptokokki-tartunnassa kaikki taudin kantajat pitäisi saada antibioottikuurille ja mitä nopeammin, sen parempi.
Tämä ei nykyhoitomallissa todellakaan toteudu.
Ilmeisesti tämän takia lääkäri haluaa nimellään nostaa asian esille, kun muuten hoito ei mene asianmukaisesti.
Onko joku vielä saanut terv.hoitoakin ? Erikoista paskaksi tehdyssä suomessa
Vaikka sote-uudistuksen yksi tärkeistä tavoitteista oli hidastaa erikoissairaanhoidon kulujen kasvua ja siirtää painopistettä perusterveydenhuoltoon ja ennaltaehkäisyyn, on käymässä yhä edelleen juuri päinvastoin.
Kuluja leikataan siellä, missä se on mahdollista: terveysasemia, hammashoitoloita ja pienempien sairaaloiden päivystyksiä suljetaan. Eli perusterveydenhuollon palvelujen saatavuus ja laatu heikkenevät. Se on priorisointia, josta kukaan ei varsinaisesti päätä tai kanna vastuuta.
Priorisointia tai yksinkertaisesti hoitamatta jättämistä tapahtuu lähes kaikkialla muualla kuin akuutissa erikoissairaanhoidossa ja lääkehoidossa koko ajan
Ei kyse ole sotesta. Vaan siitä, että oikeistohallitus ei ohjaa toimintaan tarvittavia resursseja koska haluaa kaiken yksityiseksi. Siinä koko totuus, ei enempää ei vähempää.
Juuri näin.
Sehän se juuri on ristiriitaista, kun puhutaan ajoissa hoitamisesta, mutta jos ihminen laitetaan erikoissairaanhoitoon, eivät tee välttämättä mitään, kun ei ole mitään akuuttia.
Kaikkien vaivojen on ensin mentävä todella pahoiksi, ennen kuin puututaan koko asiaan.
Sitten sanotaan, voi voi kun olisi pitänyt jo aiemmin jotain tehdä, tai kysellään miksei kukaan ole aiemmin tähän puuttunut, tehnyt mitään.
Kumpi tulee loppujen lopuksi halvemmaksi ? Se, että hoidetaan vaivat aikaisessa vaiheessa, vai että juoksutetaan ihmisiä moneen kertaan edestakaisin, ja odotellaan, että joudutaan hoitamaan oikein kunnolla kalliimman mukaan ?
Siis jos potilas sattuu enää olemaan hengissä.
10 v.sisällä eläköityy 28 000 lähi-ja sairaanhoitajaa.Hallitusta ei näy vielä hirveesti huolettavan.Haluavat kiristää edelleen työehtoja,(mm.vientivetoinen palkkamalli)jotta kukaan normaalijärkinen ei taatusti hae hoitoalan kouluun enää.
Hyvä kommentti.
Hallituksessa olevilla on sitä rahaa, jolla saavat itsensä hoidatettua, ei ne välitä tavallisen kansalaisen asemasta ja elämästä.
Oma perse on tärkein, ei muilla niin väliä.....
70€lääkärimaksun päälle ja dairaslapäivän ja verikokeiden niin onkelma poistuu
Mikäli olet Kokoomusta äänestävä, toivon tuskasi olevan maksimaalista. Jokainen Kokoomusta äänestävä ansaitsee kitua helvetin tuskissa vuosia ennen kuin kuolema armahtaa.
Valtaosa sairastumisista johtuu muljahtaneista elämäntavoista. Kuvitellaan, että ihmiskeho sietää mainoselämää loputtomiin. Juostaan rahan perässä, ei nukuta riittävästi, napostellaan mitä sattuu, popsitaan pillereitä joka lähtöön, hyötyliikunta on olematonta jne. PS. antibiootti ei ole terveystuote.
Elämäntavat ovat muuttuneet keskimäärin terveellisemmiksi viimeiset yli 5 vuotta, mutta nyt parissa vuodessa korkea ylikuolleisuus ja valtavat terveysongelmat juuri rokotetuilla aiheuttavat yhteiskunnan romahduksen lähivuosina.
No tulihan ne rokotteet tännekin...ei ollut kuin ajan kysymys.
Malttaakohan nuo rokoteneurootikot rauhoittua ikinä ?
Sadan uuden Nato upseerien virat palkat palkkiot kulujen korvaukset haitat aviopuolisoille ulkomailla asumisesta saadaan hallitukselle kiitos järjestymään sentäs ja selvät on merkit Suomessa paremaan suuntaan ollaan menossa. Kunpa saataisiin se lahjuksien avulla nato pohjoinen esikunta Suomeen sekä edes yksi ydinohjus Suomeenkin eduskunnan eteen lähtösiilo, ohjuksen kyljessä teksti, kiitos huippuosaaja Alexander Stubb.
persut ovat pilanneet senkin.
Kannattaa laittaa valitus eduskunnan oikeusasiamiehelle. Sen voi laittaa yksityinen henkilö netissä. Tutkivat kaikki tiedot (jopa puhelujen kellonajat) ja laittavat huomautuksen kaupungille. Miljoonan uhkasakko saa ne ehkä parantamaan tilannetta.
Ambulanssi tulee tunnin päästä soitetaan vieläkö potilas elää
Jokaisen vaivan takia tilataan aika puuttuu kokonaisvaltainen hoito
Yhdellä asiakkaalla 10 vaivaa joista ei keskustella samalla kertaa kun ihminen istuu paikalla. Täytyy varata 10 eri aikaa jolloin saadaan yhdelle ihmiselle 10 ajan jono.
Vain moderni nykyaika keksii jotakin näin sairasta.
Olen myös huomannut, ettei voi olla kuin yksi oire/vastaanottokäynti.
Itselle sattui takavuosina tapaturma julkisen liikenteen kulkuneuvossa, menin arvauskeskukseen, kun kolmeen eri kohtaan kehossa sattui ( tuli osumaa ).
Lääkäri kysyi " mikä niistä vaivaa eniten ? "
Oletin, että huomioi kaikki vammat, mutta ei mennytkään niin.
Kyllä "vaarattomatkin" tulehdustaudit kannattaisi hoitaa kunnolla, sillä niiden jäljistä ne vanhuuden sairaudet sitten kehittyvät.
Kyllä ainakin ennen työterveys pelasi, sinne pääsi vastaanotolle ihan soittamalla vaikka illalla työajan jälkeen. Mutta se olikin yksityinen lääkäriasema. Aloittajan työterveys taitaa olla kunnallinen?
Suomi on menossa Amerikan malliin, jos nyt on muussa koskaan ollutkaan. Eli erikoissairaanhoito ja akuuttihoito kyllä pelaavat (paitsi maaseudulla lanssia tosiaan voi joutua odottamaan kauankin), mutta perushoito rapautuu ja tuottaa edellisille kasoittain lisää potilaita, jotka tulevat sitten kalliiksi.
Noooh, eiköhän se menoja leikkaamalla tuokin asia korjaannu. Risto Rytikin leikkasi varustelumenoja fiskaalikonservatiivisesti ennen talvisotaa. Purra voi tehdä saman terveydenhoidolle.
Näinpä.
Vanhukset olleet "pimeissä jonoissa" hoitopaikkoihin,uutisoitiin vasta.Eli odottaneet turhaan muka luvattua hoitopaikkaa.Nyt kannattaa nuorempienkin jo miettiä vanhuuden päiviään,ei ole enää varmaa minkäänlainen hoito,taso on jo mitä on.
Vanhukset, joilla on omaisia, jälkipolvea, ovat tulevaisuudessakin ehkä vähän paremmassa asemassa. On sentään mahdollisesti olemassa ihmisiä, jotka pitävät heidän puoliaan, sen minkä pystyvät.
Kun on yksinäinen, ei omaisia, ei lapsia, niin aika turvattomalta tulevaisuus tuntuu, joutuu olemaan täysin vieraiden armoilla.
Vaikka eihän sellaista tilannetta välttämättä ehdi tullakaan.
Joo.