Sekä persu eduskunnan puhemiehenä.
Ja parin viikon kuluttua meillä on kokoomuslainen pressa ja pääministeri sekä persu puhemiehenä.
Mitäpä vassut siitä arvelette?
Ja parin viikon kuluttua meillä on kokoomuslainen pressa ja pääministeri sekä persu puhemiehenä.
Mitäpä vassut siitä arvelette?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Voi meillä olla ikivihreäkin pressa.
No ei.
Miksi Suomessa oli Paasikiven jälkeen ensimmäinen oikeistolainen presidentti vasta vuonna 2012 Niinistö? Kuitenkin eduskunnassa on ollut oikeisto enemmistä koko Suomen itsenäisyyden ajan lukuunottamatta neljää vuotta 1960-luvulla. Kuka tällaiseen oikeistoon voi luottaa, kun se ei saa edes valtaa itselleen, vaikka on enemmistönä koko ajan? Missä on sen johtajuus ja kyky toimia tiennäyttäjänä? Vastaus: Ei sitä ole eikä tule. Nösvä porukkaa koko oikeisto. Lähtevät karkuun kun Venäjä ärähtää. Uhoavat samalla tavalla kuin 1930-luvulla ja 1940-luvun puolivälistä lähtien painuivat maan alle häpeissään.