Euroopan unioni ja vakoilu?

Onko yhtään ajateltu, tutkittu kuka, ketkä voisivat olla venäjän vakoojia Euroopan Unionin koneistossa?
Uskon että sellainen henkilö tai henkilöt sieltä löytyisi.
Vai ollaanko siellä sellaisessa tärkeän työn hurmoksessa ja omassa kuplassa että vakoojat saa hääriä aivan vapaasti?
8207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Se on tietysti ilmiselvä, että venäjä yrittää taloudellisin ja poliittisin keinoin vaikuttaa sisältä päin. Oli vain ajan kysymys koska venäjän vakooja paljastuu EU:n sisältä.

Valitettavasti EU:ssa eletään "fantsuajatuksia" "fantsumaailmassa" jossa ei nähdä mitään elämän reaaliteetteja vaan kaikki varoituspuheet maalataan heti populismiksi. Sen sijaan EU:ssa on kova usko, että maailma muokkautuu Euroopan mukaiseksi vain sillä, että EU haluaa niin tapahtuvan.

Vaikka tapaus on ikävä niin onneksi EU ei tee mitään, muuta tietysti kuin puhu ja antaa joitakin julkilausumia. Niin tämänn kaltaiset venäjän myyrät eivät saa aikaiseksi mitään. Puhetta tulee EU:lta huomennakin. Miljoonaa ammusta ei saatu toimitettu Ukrainalle, mutta puhetta oli kyllä siitä.

Äänestä

EU:ssa on tehokas turvallisuusorganisaatio.
EU-vihaajat eivät tätäkään asia tunne.
Eivät tosin mitään muutakaan.

Äänestä
  • Mikä on EU:n tehokas turvallisuusorganisaatio?

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Mikä on EU:n tehokas turvallisuusorganisaatio?

    Eihän sitä EU-vihaajille kerrota, mutta sellainen on.
    Ja< juuri siksi se on tehokas

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Eihän sitä EU-vihaajille kerrota, mutta sellainen on.
    Ja< juuri siksi se on tehokas

    Näin vähän ajattelinkin... EU:n tehokkuus, turvallisuus, mahtavuus, vaikutusvalta jne perustuu mielikuvituksiin. Ei silti, sai EU vihdoin ja viimein 50 miljardia Ukrainalle. Hieno homma. Toivottavasti tämä "turvallisuusorganisaatio" herää hiukan aikaisemmin eikä vasta sitten kun kaikki on kuollut ja kuopattu.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    EU toimii oman perussopimuksensa mukaisesti ja aina tosiasioiden pohjalla.
    Kaltaistesi asiantuntemattomien tyyppien mustamaalauksella ei ole merkitystä.

    Äänestä

No runsaastihan heitä on Suomenkin meppikaartissa . Vuotavat seulan tapaan .

Äänestä
  • Mepit eivät kuulu turvallisuusorganisaatioon, mutta noudattavat turvallisuusmääräyksiä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Onko yhtään ajateltu, tutkittu kuka, ketkä voisivat olla venäjän vakoojia Euroopan Unionin koneistossa?
Uskon että sellainen henkilö tai henkilöt sieltä löytyisi.
Vai ollaanko siellä sellaisessa tärkeän työn hurmoksessa ja omassa kuplassa että vakoojat saa hääriä aivan vapaasti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu