Kriteerit...

Olipa mielenkiintoinen aihe, aloin oikein muistelemaan, millaisia kritereitä tai toiveita minulla nuorempana oli miehelle ja mitkä eivät ole täyttyneet. Nämä täyttämättömät kriterit tulivat nyt heti mieleen:

- Miehen piti olla innostunut tanssimisesta (kyllähän tuo tarpeen tulleen tanssii, muttei kovin mielellään)

- Miehen piti olla yli 180cm (eipä ole)

- Miehen piti olla kultturelli, eli kiinnostunut teatterista, musikaaleista ja käydä mun kanssa eri tilaisuuksissa (olen saanut miehen raahattua mukaan yhteen musikaalinäytelmään, muissa käyn yksin tai ystävieni kanssa)

- Miehen piti olla ruotsinkielinen (eipä ole, mutta eipä tuo ole niin väliksi nyt lapsistamme tulee kaksikieliset)

Eli eipä nuo kovin suuria asioita ole. En kuitenkaan voisi kuvitella seurustelevan miehen kanssa joka on hyvin uskonnollinen, sillä ite en ole. Siitä tulisi ennemmin tai myöhemmin ongelmia. En myöskään voisi seurustella absolutistin kanssa, siitäkään ei hyvää seurasi. Duunari olisi ok, kunhan hänellä olisi kunnianhimoa ja olisi yleissivistynyt ja oppimishaluinen.

Tällaista minä pohdin.

Mie opin jo nuorena, että täydellistä miestä ei ole. Pitää siis löytää sellainen mies, jossa on ne viat, jotka olet valmis "sietämään". Ja se taas on tietysti sinun oman harkinnan varassa.

Itse aloin aikanani seurustelevaan huonostipukeutuvan, työttömän ja ahdistavan ujon ateistimiehen kanssa. Hän kun oli muuten niin ihana =) Lisäesteenä suhteellemme oli älytön ikäero, joka sai mummot kaivamaan nitrojaan. Nykyään mies harrastaa fiksumpia vaatteita, on ollut hyväpalkkaisessa, vakituisessa työssä jo yli neljä vuotta ja osaa nauraa ja murista minun seurassani, vaikka muuten onkin hiljaisempaa sorttia. Ikäerokin on tietysti vähemmän järkyttävä näin vuosien jälkeen. Edelleen olemme hieman erimieltä uskonasioista, mutta ne ovatkin jokaisen oma asia, ei meidän yhteinen. Emme juurikaan puhu siitä, en koe sitä tarpeelliseksi. Sen verran olen uhitellut, että meidän lapset sitten joskus kyllä kastetaan ja mieskin saa opetella lukemaan iltarukouksen. Ei ollut hänellä mitään sitä vastaan...

Itse laittaisin tärkeimmiksi kriteereiksi rehellisyyden, uskollisuuden ja arvostamisen. Tasa-arvoinen arki on tärkeää. Sitten olisi hyvä tietysti että tulevaisuudenkuvat olisivat edes hieman samansuuntaiset... lapsia vai ei, avo- vai avioliitto, omakotitalo maalta vai yksiö Helsingin ytimestä?

Kouluttamattomuus ei kuulu tärkeisiin kriteereihini. Ennen arvostin sitäkin turhan päiten, mutta nyt itse lähihoitajaksi opiskelevana ymmärrän, että kolmen vuoden koulutuksellakin tehdään tärkeää ja arvokasta työtä. Mie tosin itse jatkan opintoja, mutta silti =)

Nämä mieleeni tulee jotka eivät ole täyttyneet:

-Täysraittius (edellinen kumppanini oli alkoholisti, eli kriteeri oli laadittukin vähän uhmassa).

- Urheilullisuus, alkuun esitti urheilullisempaa, pikku hiljaa hiipunut aikamoiseksi sohvaperunaksi.

- Matkustelu halukkuus, uuden kokemisen halukkuus, mies on ollut aina aika tarkka rahoistaan (näin nätisti ilmaistuna), joten matkustelu bye bye. Kaikki menot täytyy suunnitella tarkkaan, mitään ei tehdä, edes elokuvissa käydä, ilman viikon varoaikaa.

- eläin ystävällisyys. Tämä on mikä korpee. Alkuun hehkutti, että hommataan vaan paljon elukoita, nyt en saa edes toista koiraa, vaikka kuinka olen kinunnut...

- Mies metsästää, minä en siedä eläinten tappamista. En olisi koskaan voinut kuvitellakaan olevani metsästäjän kanssa...

Kylläpä sitä muuten on joutunut paljosta luopumaan! Iiik, ei pitäisi ajatella edes tältä kannalta. Jotain mistä en ole valmis milloinkaan luopumaan;

-Hyvin toimeentuleva (en ole materialisti, mutta olen seurustellut aholistin kanssa, nähnyt sen puolen kun mies ei tule toimeen...)

-Luonto läheisyys. Kun on tuollainen metsästäjä, on hiukan erilainen, mutta kuitenkin yhtä läheinen suhde luontoon kuin minulla. Molemmat viihdymme metsissä todella hyvin.

- Suomalaisuus (olen rasisti, tiedän, tämä on jotain perua lapsuudesta).

- Kunnianhimoisuus, taas jotain mitä alkoi kunnioittamaan alkoholistin jälkeen. Ihan sama jos on vain duunari, mutta kunhan on halukas tekemään työtä, eikä alistu kohtaloonsa; ei mulle kumminkaan ole mitään...

-Hauskuus ja huumori parisuhteessa. Vaikka vuosi kausia ollaan samaa kattoo tuijotettu, ei hauskuus suhteesta saa kadota, tai mies lähtee vaihtoon, ehdottomasti.

-"uskottomuus", olen veljeni aivopesemänä ollut koko ikäni, en voi sietää uskovaisia ihmisiä, jotain tekemistä varmasti myös rasistisuuteni kanssa. Mies ei voi olla mitenkään täydellinen mikäli on uskonnollinen, sillä silloin häneltä puuttuu yksi kylkiluu, vai miten se menikään...

En ole joutunut luopumaan juuri mistään. Etsin korkeasti koulutettua (koska itsekkin olen), rehellistä ja
suht raitista (ei siis mitään alkoholistia, mutta ei absolutistiakaan)
Luonteelle tai harrastuksille en ollut miettinyt mitään erityisiä kriteereitä, sillä minua viehettävät hyvinkin erilaiset ihmiset.

Ja nämä "vaatimukset" toteutuivat toteutuivat :)

Tosta duunari jutusta voisin sanoa, että itse en voisi seurustella "vain" duunarin kanssa, sillä kokeilin sitä kerran ja vaikka olin kuinka ihastunut, ei suhteesta tullut mitään. Oltiin niin eri tasolla koulutuksen ja sen myötä palkan ja mielenkiinnon kohteiden kanssa. Ehkä saattaisi toimia, jos ei vaadi seurustelukumppanilta sitä, että hänen kanssaan voisi keskustella esim. omasta alasta tms. Eli jos hyväksyy sen että molemmilla on erilaiset mielenkiinnon kohteet ja omat maailmat eivät täysin kohtaa...eli esim. hankala puhua työ asioista toisen kanssa... Nykyinen mieheni on jossain määrin opiskellut samaa alaa kuin minä ja nautin kovasti keskusteluistamme :) Mutta joo, eihän se työ ja sen ympärillä pyörivät jutut ole koko elämä, että kukin tavallaan :) Kerroin vaan omista kokemuksista.

...olen itsekin mietiskellyt tuota samaa muutaman viikon ajan ja meinanut siitä kysäistäkin tällä palstalla. Itse olen aina sijoittanut akateemisen koulutuksen aika korkealle omassa arvoasteikossa (pukaan kasaan kahta yliopistotutkintoa ja tohtorinpaperitkin siintävät haaveissa). Tietystikin olen pitänyt akateemista koulutusta yhtenä tärkeänä kumppanin kriteerinä, mutta tapasin jokin aika sitten miehen, joka on kaikinpuolin ihana, mutta jota kouluttautuminen ei järin paljon kiinnosta ja jonkinlaista uraan liittyvää kunnianhimoakin puuttuu. Sitä paikkaa kuitenkin se, että hän on fiksu, on kiinnostunut monipuolisesti erilaisista asioista ja osaa/haluaa keskustella monipuolisemmin kuin monet akateemisen (usein teknillisen/luonnontieteellisen/taloustieteellisen) koulutuksen hankkineet kanssaveljensä. Lisäksi arvostan huikeasti sitä, että hän on kätevä käsistään ja osaa tehdä jos jonkinlaisia remonttihommia. Tärkeimpänä kaikesta mielipiteet ja näkemykset parisuhteesta, uskollisuudesta yms. tuntuvat menevän yksiin. Kaiken lisäksi kemiat lakanoiden välissä toimivat loistavasti. Niinpä tuo akateeminen koulutus on kriteerinä aika helppo unohtaa, koska muut asiat painavat vaakakupissa niin paljon enemmän. Oikeastaan tätä kirjoittaessani tajusin, miten naurettava olen ollut, kun tuskastelin asian kanssa vielä jokin aika sitten. :) (Lopuksi voisi vielä sanoa, että bonus tilanteessa on se, jos itselleni tarjoutuisi joskus hyvä työpaikka esim. ulkomailta, niin miehen, joka pystyy tehdä ns. duunarihommia, on helpompi seurata mukana kuin korkeasti koulutetun miehen, jonka kapealle erikoisosaamiselle ei välttämättä löytyisi käyttöä juuri siinä kaupungissa, mihin olisi muuttamassa).

Elikkäs mietipä itse kaikkia miehesi ominaisuuksia ja sitä mitä yhteistä teillä on. Pistä suurin painoarvo sille, miten tulette toimeen, mitä haluatte tulevaisuudelta ja onko teillä pitkälle kantavia yhteisiä kiinnostuksen kohteita/harrastuksia (sen varalle, että joskus se ensihuuma haihtuu ja mielipiteet asioista on kartoitettu ja pitäisi olla silti jotain yhteistä tehtävää&puhuttavaa). Ei ne kriteerit ole aina mitenkään samanarvoisia ja jos kriiteerejä on paljon, niin ei niitä täytä välttämättä kukaan (tai vaikka täyttäisikin, niin jossain muussa asiassa saattaisi sitten mättää).

Hyvä kysymys joo... Mistähän olen luopunut..?!

Musikaallisuus (siis että kun mies ei soita eikä kovin innokkaasti laulakkaan, niin on itseltäkin laulamiset jäänyt vähemmälle)

Tanssitaito (Yökerhojen discoissa jonkun verran tanssitaan, mutta mä tykkäisin myös käydä lavatansseissa yms. ja hän ei yhtään osaa tanssia, tuntuu kuin hänellä olisi 2 vasenta jalkaa :D)

Ulkonäöltä hoikka ja lihaksikas (noh, eipä ole, kun ei juuri liiku eikä ko.voimalajia pysty harrastamaan. Toivoisin että mies sais minutkin kiinnostumaan intensiivisesti jostain lajista ja punttaus olis sellainen)

Itsenäisyyteni ja omat menot (jotenkin vain se on jäänyt, kun ex ei luottanut sen vertaa, että olisin saanut mennä ja tulla miten lystän. Meillä on enimmäkseen vain yhteisiä menoja tai hänellä omat menonsa, minulla niitä on todella harvoin, mikä on kyllä sääli)

Mä oon ite ns. duunari niin en vois oikeen kuvitellakaan rupeavani korkeampi arvoisemman kanssa olemaan... ;) Minusta tuntuis et se mies pitäis mua typeränä just tosta syystä... Mut ei sen välttämättä aina noin pidä mennä, miten ensin ajattelee. Voihan se olla, että on silti paljon yhteisiä keskustelunaiheita, harrastuksia, seksikemioita, mielenkiinnonkohteita jne.

Mutta tuskin oisin miehen kaa joka on hyvin uskonnollinen kun itse en paljoa ole. Se olis varmasti rasittavaa. Huhhuh.

Kriteerit, joista luovuin joskus (en enää):

- kykenee syvällisiin keskusteluihin myös henkisellä tasolla
- kykenemättömyys hellyyden ja välittämisen osoittamiseen ( tosin voi olla, että tähän oli syynä, että tunteita tosiaan ei ollut minua kohtaan)