Ihmisten pitää käyttäytyä sivistyneesti, Kun ministeri puhuu, niin silloin ollaan hiljaa ja kuunnellaan, eikä mölistä, vaikka oltaisiin kuinka eri mieltä.
Ammattilittojen lakot ja mielenosoitukset keräävät pohjasakan barrikadeille. Taisi tipaton loppua.
Luuleeko ay-väki, että valtion talous muuttuu tappiosta plussaksi itsestään? Luuleeko ay-väki, että voi elää velaksi?
Suomen talous on miinuksella yli 10 miljardia. Se tarkoittaa, että menot ovat yli 10 miljardia suuremmat kuin tulot.
Menoista
- 3 miljardia menee vuodessa aikaisemmin ylileveän elämisen takia otettujen lainojen korkoihin. Lisäksi lyhennykset. Ne maksetaan pankeille ja ovat pois hyvinvoinnista.
- 5 miljardia menee työttömyysmenoihin
- vertailun vuoksi puolustusmenot ovat 6,2 miljardia vuodelle 2024
Kyllä työikäisten pitää tehdä töitä, myös ideologisesti työttömien.
Menot eivät voi ylittää tuloja.
Murikkaan kurssi erimielisyyksien käsittely, kuuntelu ja omien tunteiden hallinta
Anonyymi-ap
1
70
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tapio Suominen on kuollut
Urheilutoimittaja Tapio Suominen on kuollut. Suominen oli kuollessaan 60-vuotias. Selostajalegendan kuolemasta kertoo Y23616771Tapio Suominen oli sairauden uhri
Urheiluselostaja Tapio Suominen kuoli eilen keskiviikkona aamulla tapaturmaisesti Hattulassa. Toisen uutisen mukaan van282155- 1101950
- 1911730
Sydämeni on
varattu sinulle. Et ole minun, en ole sinun. Me on mahdottomuus. Mutta olet se joka on mielessäni ensimmäisenä kun herää1211457Minä itkin kotona kun tajusin että
Pelkuruuteni takia kun en lähestynyt vaikka järjestit otollisen hetken ja myöhemmin huomasin lasittuneen katseesi miten101102Rannalle! Uimaan!! Rinnat paljaiksi!!!
Järki kadonnut sekä niiltä feministeiltä, jotka vaativat saada esiintyä rinnat paljaina julkisilla uimarannoilla, kuten216972- 119857
Kok-edustaja: Yle aivopesee työntekijöitä
"– Yle ei vain sensuroi Kyllä isä osaa-sarjaa, vaan haluaa jaksojen määrää manipuloimalla HÄVITTÄÄ ”ongelman” todellisuu61748Ylen jälkiviisaat estotonta Kamala Harris suitsutusta
Kolme samanmielistä naikkosta hehkutti Kamala Harrisia ja haukkui Trumpia estottomasti. Nyt oli tarkoituksella valittu212741