Haavistolla ei ole lainkaan TV-mainosta. Mikähän syynä?

Ehdokas Pekka Haavisto käytti ensimmäisellä vaalikierroksella lähes miljoona euroa vaalimainontaan. Kuitenkaan tällä rahalla ei tunnu syntyneen lainkaan TV-mainosta äänestäjien nähtäville.

Törmäsin ykköskierroksella lukuisia kertoja ainakin Stubbin, Halla-ahon, Rehnin, Anderssonin, Urpilaisen ja Harkimon TV-mainoksiin. En muista nähneeni ainoatakaan Haaviston, Aaltolan tai Essayahin telkkarimainosta.

Nyt toisella vaalikierroksella on sama juttu. Stubbin mainokset pyörivät useilla kanavilla, mutta Haaviston mainosta ei näy missään.
Rahaa kerrotaan saadun Haaviston kakkoskierroksen budjettiin jo 1,1 miljoonaa euroa, mutta ei se ainakaan telkkarimainonnassa näy.
54354
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 54

Vanhimmat

TV mainokset tässä vaiheessa kääntyisi äänestäjää itseään vastaan haitallisesti.

Äänestä
  • Miten tuollainen muka voisi tapahtua? Miten ehdokkaan kasvokuvan ja keskeisen sanoman näyttäminen telkkarissa kääntyisikin ehdokasta vastaan?

    Äänestä

  • Olihan Haavistolla kaksikin mainosta TV;ssa tuossa haastattelutilanteessa. Väliajalla nuo näytettiin!!

    Mielestäni Haavisto ei sovi presidentiksi, hän ei toivottaisi JUMALAN SIUNAUSTA kansalle puheensa lopuksi TV:ssa. Se kuuluu olennaisena osana presidentin puheeseen!

    Stubb varmasti toimisi toisin ja toivottaisi kansalle JUMALAN SIUNAUSTA, joka on hyvä tapa hyvä puhe lopettaa! Siksi äänestän STUBBIA!! Jostakin syystä luotan enemmän Stubbiin. Haavisto käyttäytyi silloin aikoinaan alaisiaan kohtaa todella typerästi, kun oli ulkoministerinä ja oli haalimassa noita lapsia tänne Suomeen. Häneltä puuttui kokonaan silloin harkintakyky ja sellaisia tilanteita voi tulla vastakin ja presidentin virassa ne ovat melko holtittomia!

    Äänestä

Ehdokkaan vaalisivulla kerrotaan, että vaalien kokonaiskampanjan rahamääräksi on budjetoitu 1.900.000 €.
Tähän mennessä lahjoituksia on saatu vasta 1.429.645 € verran.

Saattaa siis olla, että Haaviston kampanjatoimistolla ei vaan ole varaa pyörittää kalliita TV-mainoksia.

Äänestä

Todennäköisesti kampanjatoimistolla on tehty ja kuvattu useitakin koevedoksia Haaviston lyhyestä TV-mainoksesta. Jostakin syystä videoita katsellut raati on päätynyt siihen, että mikään noista kuvatuista videoista ei vaan toimi.

Vaalikuvana Haaviston kampanjassa käytetään tätä kasvokuvaa. Kuva on epäluonnollinen, ei lainkaan originaali, eikä se kuvaa Haaviston normaalia ilmetä lainkaan.
https://i0.wp.com/haavisto2024.fi/wp-content/uploads/2023/12/haavisto_hero.jpg

Noin makeasti hymyilevää ja samalla presidentillisen uskottavasti puhuvaa Haavistoa on mahdotonta saada talletettua filmille.

TV-mainoksia Haaviston kampanjaan ei ole tulossa.

Äänestä
  • Näinhän minä kaksikin mainosta tuon haastattelutilanteen väliajalla. Mitä ihmettä te hupatatte, Stubbilla ei ollut tuossa tilanteessa yhtään mainosta!

    Äänestä

Minä en nähnyt kertaakaan Harkimon ja Anderssonin mainoksia. Muutama kerta Pekan mainoksen näin.

Äänestä
  • Stubbin kampanjasivulta löytyy helposti TV-mainos katsottavaksi.

    Sen sijaan Haaviston kampanjasivulla on tarjolla vain kuvamateriaalia, ei lainkaan mainosvideota.
    https://haavisto2024.fi/yhteinenjuliste/

    Äänestä

EK maksaa stupidon tv mainokset, muka markkinointia eli viime kädessä muut veronmaksajat !

Äänestä

Maksaako isis haaviston mainostamisen vaaleissa .?

Äänestä

Telkkaria ei katso kuin homovastaiset mummot. Nykypäivän trendikäs nuoriso on somessa ja suoratoistossa missä meidän Pekkakin.

Äänestä
  • Ei taida tiktok-väen äänet riittää Pekalle.

    Äänestä

  • Eläkeläisiä on 1,4 miljoonaa kappaletta, ja joka ikisellä heistä on äänioikeus.

    Koululaisen ikäisiä kaikkineen on saman verran, mitta heistä vain 5...10%:lla on äänioikeus, jotakin vanhempia maahanmuuttajia tms.

    Vaalitulospäivänä sunnuntaina Pekka juuri kertoi, kuinka Antonion kanssa kulkiessaa törmäsi kaupungilla kahteen vanhaan naiseen. Nämä sanoivat iloisesti "Me ollaan menossa teitä äänestämään."

    Kyllä eläkeläisten äänillä on merkitystä. Kannattaisi vaan kerätä nekin mummojen äänet TV-kotisohvilta.

    Äänestä

Haavistohan tietää jo.
Hän on mukana enää näön vuoksi, tarkoitushan oli vain saada Haavisto toiseksi ehdokkaaksi toiselle kierrokselle.
Jäljellä on enää loppunäytös poliittisessa draamakomediassa: "Kun Stubbin presidentiksi asettaminen demokratiaksi lavastettiin".

Äänestä
  • Venäjällä ne tekopyhät "vaalit" pidetään. Ei vapaassa Suomessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Venäjällä ne tekopyhät "vaalit" pidetään. Ei vapaassa Suomessa.

    Ei Suomikaan nykyisestä "vapaudestaan" pääse kerskumaan, taktikoimalla muutama mätäpuolue poisti vaalien parhaan presidenttiehdokkaan J. Halla-Ahon lopputaistosta ja
    muistutetaanpas vielä voimmekko valita kun maahamme tunkeutudaan rajojen yli.

    Vapaassa valtiossa voisimme torjua rikolliset rajanylitykset ja valtavan hyväksikäyttömme .

    Epäitsenäinen Suomi on ikävä kansalaistensa kannalta, me joudumme kustantamaan jotain mitä emme ikinä tilanneet ja tahtoneet.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Ei Suomikaan nykyisestä "vapaudestaan" pääse kerskumaan, taktikoimalla muutama mätäpuolue poisti vaalien parhaan presidenttiehdokkaan J. Halla-Ahon lopputaistosta ja
    muistutetaanpas vielä voimmekko valita kun maahamme tunkeutudaan rajojen yli.

    Vapaassa valtiossa voisimme torjua rikolliset rajanylitykset ja valtavan hyväksikäyttömme .

    Epäitsenäinen Suomi on ikävä kansalaistensa kannalta, me joudumme kustantamaan jotain mitä emme ikinä tilanneet ja tahtoneet.

    Täyttä hölynpölyä et muka joku puolue voi ratkaista ketä kansalaiset äänestää! Vainaharhainen väite!

    Äänestä

Eduskuntavaaleissa ehdokkaiden telkkarimainokset ovat noin 7...10 sekunnin pikapläjäyksiä.
Stubbin presidentinvaalimainos on poikkeuksellisen pitkä, 40 sekuntia.

Haaviston videokokoelmista löytyy lyhimmästä päästä tällainen 20 sekunnin mittainen "Yhteinen Suomi" video.
https://youtu.be/XhfOJPvRp08

Joku sanoi nähneensä jonkin Haaviston TV-mainosvideon. Olisiko se ollut esimerkiksi juuri tämä?

Äänestä

Ei näy mainoksia kun homo-pekka on pistänyt vaalirahat omaan taskuun kun on tajunnut ettei pärjää kumminkaan Stubbille.

Äänestä

"Hän on mukana enää näön vuoksi, tarkoitushan oli vain saada
Haavisto toiseksi ehdokkaaksi toiselle kierrokselle."

Oliko siis Persussuomalaiset myös ostettu rahalla?

Olivatko he Halla-ahoineen vain kulissiksi mukana tässä suuressa suunnitelmassa, jolla Suomi ajetaan sotaisaksi NATO-Suomeksi?

Äänestä
  • Salaliitto se on, varma tieto....myös kuureissu oli studiossa järkätty, maapallon litteys tunnustetaan tänä vuonna, tiedemiehet katuvaisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Salaliitto se on, varma tieto....myös kuureissu oli studiossa järkätty, maapallon litteys tunnustetaan tänä vuonna, tiedemiehet katuvaisia.

    Nyt olen syvästi järkyttynyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Nyt olen syvästi järkyttynyt.

    Niinpä, me tiedemiehet joudumme palauttamaan korruptiorahamme takaisin Moskovaan ja Washingtoniin, sekä Pjongjangiin ja Pekingiin. Shokki vie sairaslomalle jo väkeä.

    Äänestä

  • Olen tässä miettinyt jälkeen päin, että kyllä Rehn olisi ollut hyvä presidentti Suomelle. Hän on tuollainen jalat tomerasti maassa oleva suomalainen. Miksi kummassa sumalaiset eivät häntä äänestäneet. Vaikuttiko siihen tuo kepulaisuus?

    Nyt huvittaa, että Haavisto vetäisee juttuihinsa Rehnin mainitsemia asioita, yrittääkö hän ratsastaa nyt Rehnin avulla presidentiksi. Tosi näkyvää yritystä kosia kepulaisia!! Kieroa meininkiä tuokin on!

    Nyt äänestä STUBBIA, hän on ensi kerran yrittämässä ja siksi saa ääneni!! Haavistolla on tosikiva hinku presidentiksi, jo kolmannen kerran on yrittämässä. Harvempi noin sitkeä on,
    se on hieman huvittavaakin!!

    Äänestä

Taitaa Haaviston toimistolle vaiikoitu kampanjaväki olla liian yksisilmäistä, trendikästä mainostoimistoväkeä. On valittu "sopivaa" väkeä sen vaalikampanjoissa tarvittavan oikeasti osaavan väen sijaan.

Trendiväki ei enää usko perinteiseen televisioon mainosvälineenä enää lainkaan. Kaikki raha kannattaa heidän mielestään laittaa printtimainontaan ja sosiaalisen median mainontaan.

Ja piste.

Äänestä
  • Trendikkyystaktiikka ei toimi, kun ehdokas ei ole trendikäs. Haaviston aika on mennyt ohi kauan sitten.

    Äänestä

Miksi mainostaa kun voitto on varma

Äänestä
  • Ei varma voi olla kumpikaan.

    Äänestä

Tänään tuli Haaviston mainos tv:stä, meinasin oksentaa.

Äänestä
  • Vähän se nyppii kun on seurannut tämän Pekan touhuja Koijärven haminoista asti!
    Niin paljon petosta ,takinkääntöä ja "kaapissa kököttämistä" ja nyt sitten revittelee turvallisuutemme tukipilarina mainoksessaan.

    Ajatteleva ihminen joutuu kyllä venyttämään sietokykyään jos ja kun noita kumpaakaan yrittää äänestää.
    Ite en pysty ja piste. Syystä, että olen niin paljon seurannut noiden taustoja ja urakehitystä / käyttäytymistä ja selkärangan pitävyyttä, etten usko kummankaan olevan paras vaihtoehto kriisiajan Suomen presidentiksi.

    Äänestä

Rahat on loppu!

Äänestä

Kuka toi karvalapsia , isis al hoi leiriltä . Tais olla taka-ajatusta mukana .

Äänestä

Onhan ylioppilas P. Haavisto esiintynyt juuri eilenkin "suurena isänmaan ystävänä ja turvallisuutemme tukipilarina" telkkarimainoksessa kun "maalaa taivaanrantaa".

Se on vaan joutavaa löpinää kuten nuo tentitkin ja väistelevät kysymyksiä, eli eivät vastaa kuten eilisessä mätä Ylen tentissäkin molemmat teki.

Äänestä

Haavisto oli käyttänyt miljoonan vaalibudjetin omiin tarkoitukseensa, joten tv-mainontaan se ei riittänyt. Ei ollut varautunut taloudellisesti toiselle kierrokselle, eikö luottanut siihen, että pääsee 2. kierrokselle. Nyt sitten eka kerran jälkeen kysyi kansalta, että saako vaalirahaa 2 kierrokseen ja kyllähän sitä tulikin ja heti kohta Haaviston mainos pyöri TV:ssä.

Äänestä

" Tänään tuli Haaviston mainos tv:stä, meinasin oksentaa. "

Missähän päiväohjelmassa tuo on ollut? En tosiaan muista Haaviston mainoksia nähneeni telkkarissa, noin 5 kpl muita ehdokkaita näkyi useasti. Stubbi kaikkein eniten.

Jutta Urpilaisen vaalimainos pyöri TV:ssä sunnuntaina 22:00 aikaan vielä, kun tuloksetkin oli jo laskettu.

Äänestä

Ja sitten kun joku esittää sen yhtälön, miten äänestämättä vaikutetaan.

Tuen Pekka Haavistoa presidentiksi, koska Alexander Stubb on Word Economic Forum myyrä, ja halukas sallimaan Usan ydinaseet Suomeen.

Ydinaseet Suomessa tekevät sillanpääasema Suomesta välittömästi ensisijaisen kohteen Venäjän ydiniskulle.

Äänestämättömyys ei ole vaihtoehto, sillä ei saavuteta mitään, päinvastoin.

Maailmaa hallitseva rikollinen korruptioeliitti haluaa suunnitelmissaan poistaa demokratian ja äänestysoikeuden, äänestyshaluttomat tahtomattaan tukevat tätä agendaa.

"Eiväthän ne edes halua äänestää, niin miksi sitten ylläpitää moista tapaa".

Rikollisella korruptioeliitillä on tuhansia tapoja hajottaa ja hallita rahvasta, yksi tapa on manipuloida kansaa pysymään kotona ja pois äänestysuurnilta.

Rikollisen korruptioeliitin kannattajat kyllä menevät äänestämään suosikkejaan, ja näin voittavat.

Jos joku luulee, että äänestämättä jättäminen, ja siitä seuraava alhainen äänestysprosentti saa hallituksen kyyneliin ja muuttamaan käytäntöjä ja poliittista linjaansa, on totaalisesti väärässä.

Ketään ei myöskään kiinnosta äänestyslippuihin piirretyt sydämet ja kirkkoveneet, se on turhaa toimintaa.

Pekka Haavisto on kokenut, asiantunteva, harkitseva, diplomaattinen, yhteistyökykyinen, miellyttävä poliitikko, jolla on kaikki edellytykset presidenttinä hoitaa Suomen suhteet joka ilmansuuntaan.

Homoja on ollut koko ihmiskunnan tunnetun historian, ja monet vaikutusvaltaiset maailmanhistorian henkilöt ovat olleet homoja, mm. Henry Kissinger ja Barak Obama.

Kesäisin he kirmaavat alasti Bohemian Growssa.

Äänestä

> Tuen Pekka Haavistoa presidentiksi, koska Alexander Stubb on Word
> Economic Forum myyrä, ja halukas sallimaan Usan ydinaseet Suomeen.

Puhut ihan jonninjoutavia, kysehän on nimenomaan NATO:n hallinnassa olevista 1961-mallisista B61 atomipommeista.
https://en.wikipedia.org/wiki/B61_nuclear_bomb

On aivan päivänselvää, että jos ydinaseilla aletaan sotia, niin ainoatakaan noista NATO:n 63 vuotta vanhoista, lentokoneesta pudotettavista pommeista ei tulla käyttämään.

Sekä USA:lla, Ranskalla että Britannialla on jo 50 vuoden ajan ollut ydinräjähteet sijoitettuna ohjuksien kärkeen. Tällaisilla ohjustyyppisillä ydinaseille se tuleva sota tullaan käymään, eikä pommikoneilla hankalasti kuljetettavilla B61 pommeilla.

NATO:n ydinpommit ovat kiva keskustelunaihe, vaikka Suomen presidenttikeskustekuun. Mutta aseina ne ovat auttamattoman vanhanaikaisia käytettäväksi yhtään missään.

Äänestä

"Olivatko he Halla-ahoineen vain kulissiksi mukana tässä suuressa suunnitelmassa, jolla Suomi ajetaan sotaisaksi NATO-Suomeksi?"
Kun kysymyksiä alkaa nousta mieleen, se on hyvä merkki.
Silloin ollaan jo heräilemässä.
Tottakai he ovat osa kulissia niinkuin kaikki muutkin puolueet.
Ja Suomi on jo ajettu sotaisaksi NATO-Suomeksi.
Niin taiten se on tapahtunut ettei sitä laajasti huomattukaan, sitä ollaan ja pysytään.
Mutta niin kuin Isossa Isänmaassa sanotaan: Show must go on!

Äänestä
  • Toivottavasti naapurimaamme Venäjä pysyy nykyisen mallisena, rauhantahtoisena suurvaltana.

    Kun Suomi pikapuoliin alkaa uhitella Venäjää vastaan aseellisesti, ja vaatia alueluovutuksia, niin Kreml pysyy viileänä. Se ei heti suostu alkamaan sotaan ärhäkän naapurimaansa kanssa.

    Äänestä

Sellaista sopivaa, 30 sekunnin mittaista sanomaa ei ole kampanjatoimistossa keksitty Pekka Haaviston puhumaksi. Kaikki kuulostaa hiukan falskilta,

-Perinteisistä perhervoista ei voi puhua,
-Maanpuolustuksen tärkeydestä ei voi puhua
-Kristillisyyteen viittaavista arvoista ei voi puhua.

Kun ihminen on ateisti, siviilipalvelusmies ja homoseksuaali, se auttamatta sulkee useita vaalipuheen ja kampanjoinnin aiheita pois.

Äänestä

TV-mainonnan puuttumattomuus ei ole kampanjan mainosväen huonoutta. Kyse on ehdokkaassa itsessään olevat huonot piirteet.

Koko perheelle katsottavissa olevaa TV-mainosta ei ole mahdollista näistä aineksista luoda. Vähemmistöille voidaan tehdä toki mainoksia näistäkin, valikoiduista asioista.

Äänestä

Youtube videoita kun katsoo niin kyllä Haaviston naama tulee tutuksi. Kuin myös toki Stubbin. Ovat molemmat ostaneet isolla rahalla mainosaikaa eri -tube palveluista.

Äänestä

Ihan riittävän usein pompahtaa Haavisto ruutuun. En ymmärrä miksi väität tuollaista. Etkös saanut otetuksi yhteiskuvaa, jos noin ikävä on tullut!

Äänestä

>>Ihan riittävän usein pompahtaa Haavisto ruutuun.

Jos Haavistolla on tuollainen TV-mainos olemassa ja pyörimässä, niin kyllä sellainen silloin olisi Haaviston kampanjasivullakin. Tai olisi myös Youtubessa.

Ei ole näkynyt Haaviston mainosta kummassakaan paikassa. Stubbin vaalimainos löytyy helpolla netistä.

Äänestä

Tänään on Neloskanavalla Hesarin järjestämä vaalitentti. Edellsiellä kerralla Stubbin mainoksia näytettiin sekä ennen että jälkeen vaalitentin. Kyllä kai Pekka Haavistonkin mainostoimisto on saanut aikaiseksi jo Pekan oman TV-mainosspotin?

Ainakin rahaa on! Haaviston kampanja sanoo keränneensä vaalirahaa jo enemmän kuin Stubbin kampanja.

Äänestä

Tietää häviänsä, joten kuppaa ylijäämärahat omiin taskuihinsa?

Äänestä

Haaviston kannattaa pistää ne rahat sukanvarteen vanhuuden varalle.

Äänestä

Miksi käyttää rahaa TV-mainontaan, kun YLE rummuttaa kansan verorahalla.

Äänestä

Haavisto ei mainosta lainkaan Radio DEI kanavalla!
Miksi e i ?

Haavisto tietää, että Sari Esayah ja Päivi Räsäsen myötä kaikki Jeesuksen Omat äänestää Alex Stub Numero 8

Äänestetään Alex Stubb Numero 8 Suomen Presidentiksi!

Äänestä

Tämä viestiketju on avattu 2.2. päivämäärällä. Ennen sitä ei ollut ainoatakaan Haaviston TV-mainosta vielä nähty. Äsken istuin puoli tuntia telkkarin edessä, sama kanava auki. Haaviston mainos tuli sinä aikana jo 2 kertaa.

Yksinomaan nettimainontaan hurahtaneet Haaviston kampanjatopimiston väet ovat heränneet homppeli-prinsessan unestaan tosielämän puolelle.

Nyt viime hetkellä hädissään pampatetaan vanhan lineaarisen telkkarin kautta vanhoille mummoillekin Pekan ilosanomaa.

Kyllä tällainen tietenkin pureekin, jotkut tykkää Haavistosta, vaikka itse inhoan valehteluun taipuvaista Haavistoa.

Äänestä

Star kanavalla oli äsken Haaviston mainos.

Äänestä

Siksi kun vielä ei ole keksitty hajutöllöä

Äänestä
  • Peräpään haisut saa vahvalla dödöllä kyllä peittoon, niin että varttituntiin ei kaka haise yhtään.

    Pekka ja Anttoonio tietää tästä asiasta kaiken tarpeellisen. Mäntyniemessä on kavereilla tilaa temmeltää, ja voi pitkään korkata joka ilta yksi huone haltuun.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ehdokas Pekka Haavisto käytti ensimmäisellä vaalikierroksella lähes miljoona euroa vaalimainontaan. Kuitenkaan tällä rahalla ei tunnu syntyneen lainkaan TV-mainosta äänestäjien nähtäville.

Törmäsin ykköskierroksella lukuisia kertoja ainakin Stubbin, Halla-ahon, Rehnin, Anderssonin, Urpilaisen ja Harkimon TV-mainoksiin. En muista nähneeni ainoatakaan Haaviston, Aaltolan tai Essayahin telkkarimainosta.

Nyt toisella vaalikierroksella on sama juttu. Stubbin mainokset pyörivät useilla kanavilla, mutta Haaviston mainosta ei näy missään.
Rahaa kerrotaan saadun Haaviston kakkoskierroksen budjettiin jo 1,1 miljoonaa euroa, mutta ei se ainakaan telkkarimainonnassa näy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu