Hei!
Kirjoitin tässä aiemminkin parisuhteestani, jossa menee huonosti. Nyt olemme siinä pisteessä, että pitäisi päättää, jatkaako vai ei. Riitamme aiheita ovat olleet miehen alkoholin käyttö ja työttömyys. Hän ei ole edes yrittänyt etsiä töitä, vaikka minulle puhuu koko ajan, että hän aikoo saada töitä piankin. Hän vain istuu päivät sohvalla ja pelaa Xboxiaan. Toinen on tuo viinan juonti. Hänen asenteensa siihen on, että juominen on hänen harrastuksena ja humalassa olo on kivaa. Hän juo humaltuakseen. Hän ei aikonut muuttaa alkoholin käyttötapojaan ja hänen mielestään minä kehitän tästä suuren asian. Viime aikoina hän on juonut joka toinen viikonloppu. Olenko sitten niin saakelin jyrkkä, kun minusta se on liian usein???? Hän sanoi miettivänsä alkon käyttöään jos elämäntilanne muuttuu, esim. tulisi lapsi. Mutta nyt hän heitti koko parisuhteen päätöksen minun harteille. Hän kuulema yrittää parhaansa ja minun on päätettävä, kelpuutanko hänet vai en. Mitä pitäisi tehdä? Onko oikein sysätä päätös parisuhteen jatkosta täysin minulle vain???
Kirjoitin tässä aiemminkin parisuhteestani, jossa menee huonosti. Nyt olemme siinä pisteessä, että pitäisi päättää, jatkaako vai ei. Riitamme aiheita ovat olleet miehen alkoholin käyttö ja työttömyys. Hän ei ole edes yrittänyt etsiä töitä, vaikka minulle puhuu koko ajan, että hän aikoo saada töitä piankin. Hän vain istuu päivät sohvalla ja pelaa Xboxiaan. Toinen on tuo viinan juonti. Hänen asenteensa siihen on, että juominen on hänen harrastuksena ja humalassa olo on kivaa. Hän juo humaltuakseen. Hän ei aikonut muuttaa alkoholin käyttötapojaan ja hänen mielestään minä kehitän tästä suuren asian. Viime aikoina hän on juonut joka toinen viikonloppu. Olenko sitten niin saakelin jyrkkä, kun minusta se on liian usein???? Hän sanoi miettivänsä alkon käyttöään jos elämäntilanne muuttuu, esim. tulisi lapsi. Mutta nyt hän heitti koko parisuhteen päätöksen minun harteille. Hän kuulema yrittää parhaansa ja minun on päätettävä, kelpuutanko hänet vai en. Mitä pitäisi tehdä? Onko oikein sysätä päätös parisuhteen jatkosta täysin minulle vain???
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei hyvältä vaikuta, voi luoja... Hyvä nainen, arvosta itseäsi edes sen verran, ettet hänen kanssaan ala olemaan jos tilanne ei muutu totaalisesti JUURI NYT. ei mitään siirtymäaikoja! Hänessä ei ole ainesta kunnolliseksi aviomieheksi, joka kantaisi vastuun sinusta ja ehkä lapsistanne. Mutta on eräs mutta; rakastatko häntä? Rakkaus ei kysy lupaa tai järkeä, joten se voi olla esteenä. Mieti plussat ja miinukset, ja jos ei muuta niin ota ilmaa siipiesi alle. ONNEA
ja olen 22-vuotias nainen. Ei minusta tuo ollenkaa ole paha jos joka toinen vloppu miehesi juo.. Hauskaa voi pitää ilman viinaakin, mut nuoria tässä ollaan..Silloin pitää olla ja mennä..sitten ei tarvitse kun on lapsia.
Olet hieman tiukkis?
Erosin ex-miehestäni melkeinpä juuri samassa tilanteessa kun sinä ole nyt. Mieheni joi, oli työtön ja ei edes etsinyt töitä tai keksinyt muuta kehittävää tekemistä. Ainut ero minulla ja sinulla on että minulla ja miehelläni oli paljon muitakin ongelmia.
Jos et pidä miehesi juomisesta, oli se sitten kuinka harovin tahansa ja jos siitä kehittyy sinulle suurikin ongelma niin neuvoisin sinua lähtemään. Jos miehesi mielipide juomisesta on tuo minkä kirjoitit niin tuskinpa se siitä mihinkään muuttuu vaikka saisitte lapsenkin. Elä missään nimessä ala lasta suunnittelemaan tuollaisessa tilanteessa. Lapsi tarvii vakaan ja rakastavan kodin.
Vietimme pari todella uuvuttavaa päivää riidellen ja keskustellen parisuhteemme jatkosta. Keskusteluissamme mieheni sai minut tuntemaan huonoksi ihmiseksi ja tunnen olevani tekopyhä. Hän sanoi, etten selvästikään rakasta häntä omana itsenään, vaan jotakin haavekuvaa hänestä. Vaadin häneltä kuulema asioita, joissa hänen pitäisi muuttaa omaa itseään, kuten asenteensa alkoholiin ja elämäntapoihin, mm. omasta terveydestä huolehtimiseen. Hän lupasi yrittää parantaa alkoholin käyttö tapojaan ja puhui, miten paljon minua rakastaa ja haluaa minun kanssani elää. Sovimme eilen riidat ja nyt on jonkinlainen sopu. Mieheni on hyvällä tuulella ja hänestä suhteemme on taas jo onnellinen ja vakaa. Miksi minusta ei tunnu siltä??? Miksi minulla on alistettu olo??? Pitääkö minun tuntea aiheesta syyllisyyttä ongelmistamme??? Tuntuu, että ne ovat vain minun itseni aiheuttamia, jotka olen pienessä päässäni kehitellyt ja kasvattanut. Miksi minua ahdistaa niin, vaikka nyt pitäisi olla onnellinen, vai????