Millälailla

miehet vanhoja "juttujanne"? Nyt en tarkoita exiä vaan sellaisia melkein seurusteltiin -juttuja, eli jotka kaatuivat esim. omaan mahdottomuuteensa tai siihen ettei kumpikaan tehnyt mitään ja ajauduttiin erilleen.

Minä havahdun toisinaan muistelemasta tällaisia, ja joskus olen monen vuoden jälkeen yhteyttäkin ottanut ihan mukavin tuloksin :) Noissa "jutuissa" on aina ollut se hyvä puoli kun ne ovat loppuneet ennenkuin alkoivatkaan, niistä ei ole jäänyt mitään pahaa muisteltavaa. En tiedä sitten onko se syy noihin muistelemisiin että mitäs jos...

Niin ja tekeekö mieli koskaan kaivaa numero ja soittaa/tekstata tällaiselle?
4777
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Nyt kun oon seikkaillu jo jonkin aikaa varattuna hemmona niin kauheasti ei pitkän sinkkuajan deittailukamujen kanssa tehdyt tai tekemättömät jutut harmita. Tai no joo, kyllä se harmittaa etten kokeillut seksiä yhden söpön ja seksikkään blonditytön kanssa. Kaunis mutta erittäin kokematon pitkätukka josta olis varmastikin voinut kouluttaa aikamoisen seksipedon. Ehkä parempi niin, että joskus yksinäisinä hetkinä voin fantasioida hänellä =).

Äänestä

Taitaa olla mummilla pullat pöksyissä

Äänestä

No täällä olisi yksi neljän kuukauden takainen "juttu", elikkäs sain melko ikävällä tavalla pakit tytöltä johon olin ystävystynyt/ihastunut puolen vuoden kaverisuhteemme aikana. Oltiin tunnettu kyllä aiemmin mutta vain nähty silloin tällöin. Pakit tuli aika lapsellisella tavalla ja vahvemmalla itsetunnolla varustettu ihminen olisi käsitellyt mua kyllä hellävaraisemmin.

Asia pyörii päässä vieläkin ja tuntuu aika ilkeältä. Meillähän meni ystävyys totaalisesti poikki. Oma moka sinänsä, olisi pitänyt pitää tunteet piilossa ja mulla olisi yksi kaveri enemmän. Mutta jos hän soittaisi ja kysyisi kahville saattaisin olla aika ilkeä. Mikä ei todellakaan ole mulle luonteenomaista, ihmettelen mitä piirteitä tää juttu mussa oikein nostikaan pintaan. Toivottavasti tää kusipäävaihe menee ohi.

Äänestä

se on varmaan just se "mitäjos-syndrooma", kun tuo noita vanhoja mieleen. Aina joskus sitä miettii mitä ois voinut tapahtua, ja ehkä hiukan salaa toivookin että ois tapahtunut.Ja tekee joskus mieli kaivella sitä numeroakin esiin, mutta mutta, parempi antaa olla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


muistelette kirjoitti:

miehet vanhoja "juttujanne"? Nyt en tarkoita exiä vaan sellaisia melkein seurusteltiin -juttuja, eli jotka kaatuivat esim. omaan mahdottomuuteensa tai siihen ettei kumpikaan tehnyt mitään ja ajauduttiin erilleen.

Minä havahdun toisinaan muistelemasta tällaisia, ja joskus olen monen vuoden jälkeen yhteyttäkin ottanut ihan mukavin tuloksin :) Noissa "jutuissa" on aina ollut se hyvä puoli kun ne ovat loppuneet ennenkuin alkoivatkaan, niistä ei ole jäänyt mitään pahaa muisteltavaa. En tiedä sitten onko se syy noihin muistelemisiin että mitäs jos...

Niin ja tekeekö mieli koskaan kaivaa numero ja soittaa/tekstata tällaiselle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu