Se entinen puoliso

Olen kiitollinen lasteni isälle. Jos hän ei olisi hakenut minua tanssimaan ja muutamien tanssikertojen jälkeen vieläpä pyytänyt limsalle kahvion puolelle, ei minulla olisi nyt kahta ihanaa lasta, nuorta aikuista, joista olen sanoinkuvaamattoman ylpeä. - Ilman heidän isäänsä ei olisi juuri näitä lapsia. Olisin ehkä jopa lapseton. - Ihmisenä lasteni isä on auttavainen ja kova tekemään töitä. Emme vain pystyneet asumaan saman katon alla.

Olen kiitollinen myös toiselle miehelleni. Hänen rakkautensa ja arvostuksensa auttoi minua opimaan rakastamaan hieman myös itseäni ja näkemään itseni naisena, jonka elämässään tekemät valinnat eivät olekaan ehkä niin itsekkäitä kuin voisi luulla.

En tiedä olisinko sen parempi tai huonompi ihminen ilman kumpaakaan heistä, mutta varmasti erilainen.
Omanarvontuntoni sekä naisellinen itsetuntoni olisi varmasti olematon, ellei myös toinen mieheni olisi hakenut minua tanssimaan. 🙂 - Asuimme niin kaukana toisistamme, että jo kohtaamisemme oli suorastaan ihme.

Eron aikana exä oli keljumainen, syytti, kosti ja kahmi itselleen enemmän. Mutta kun siitä selvittiin, alkoi uusi elämä. En olisi koskaan saanut kokea eloa ihan toisenlaisessa kulttuurissa. Yllätyin miten paljon eroja suomalaisten elämäntavoissa on sen mukaan missä he ovat lapsuutensa viettäneet. Vanhassa suhteessa oli jo menossa sellaiseen tylsyyteen, missä iso rakkaus on loppunut ja ollaan vaan yhdessä. Uudessa suhteessa oli tuoreus ja uudet kujeet, menot, harrastukset.
Kauna on häipynyt ja parhaat muistot vanhasta suhteesta päällimmäisenä. Olen kiitollinen lapsista, hyvistä ajoista jolloin oli rakkautta ja yhteen hiileen puhaltamista. Juuri näin sen piti mennä. Voi kuulostaa hullulta mutta iloa tuottaa myös exän onnistuminen ja hänen vastoinkäymisensä aiheuttaa minulle myötätuntoa. Liekö sitten ihmisen kypsymistä. Ei ole katkeruuden häivääkään.

Exäni opetti mulle millainen on kiltti ja lempeä kumppani. Hän oli sellainen. En osaa sanoa hänestä mitään pahaa, epäilen että isoin ongelma oli minussa itsessäni. Välitän hänestä yhä ihmisenä valtavasti. Ainoa exä josta voin sanoa hieno mies, hyvä ihminen. Toivon hänelle pelkkää hyvää ja paljon rakkautta.

Jasu

Luulen, että lasteni mielenterveys olisi paremmalla tolalla, ilman entistä puolisoani.

En olisi saanut kokea niin monipuolista seksiä ilman häntä.

Tjaa, tässä vaiheessa elämää tuntuu siltä että kaikki tiet vievät roomaan 🙄

Minä olen kiitollinen exälleni. Vaikean elämän alkutaipaleen jälkeen hän sai minut ymmärtämään, että menneessä eläminen ja katkeruus ei auta ketään.. vähiten minua itseäni ja rakkaimpiani.
Hän sai minut tajuamaan, että elämä on tässä ja nyt. Olen ikuisesti kiitollinen hänen ystävyydestään niin suhteemme aikana kuin sen jälkeenkin.

Mietin mitä tähän sanois,
en voi mitenkään sanoa et oisin yhtään parempi jos en ois tavannut.
Päinvastoin oisi asia.
Ehjempi olisin en kiellä sitä,
mutta huonompi.

Jos en olis kohdannut koskaan,
en tietäisi mitä on rakastaa pyytettömästi,
sekä hyväksyä ja välittää kaikista.
Jopa tää pska mitä täällä saanu niskaan,
sen kestää koska tiedän etten oo paha,
ja tiedän että oon rehellinen ja aito.

<3

Kuka niistä? Mulla on 3 eksää, joten sanotaan nyt jotain jokaisesta.

Noin yleisellä tasolla olen jokaisessa parisuhteessani oppinut paljon itsestäni. Olen oppinut mm. mitä en voi sietää ja mikä on mulle välttämätöntä ja mitä voin muuttaa ja mikä ei tule koskaan muuttumaan. Mun eksistäni jokainen on ollut hyvä typpi. En ole koskaan viehättynyt miehistä, jotka olisivat jollain tavoin huonoja. He ovat myös kuitenkin olleet ihan ihmisiä, joten tietenkin huonompiakin puolia heistä löytyy. Niissä "huonoissakin" puolissa kuitenkin oleellisinta on ollut se, että me emme ole olleet yhteensopivia. Jonkun toisen kanssa ne asiat eivät taatusti aiheuta heille mitään ongelmaa.

Ekan poikaystäväni kanssa olin yhdessä reilun kaksi vuotta. Me asuimme yhdessä, muutimme yhteen todella nopeasti, jonkun reilun kuukauden jälkeen lähinnä käytännön syistä. Mä opiskelin, hän oli juuri päässyt intistä, odotti opintojensa alkamista, ei ollut töissä, jne. Kummallakaan ei siis ollut mitenkään ylettömästi rahaa käytössä ja kaksi vuokraa, kun kuitenkin käytännössä olitiin vain yhdessä kämpässä, tuntui typerältä. Me olimme molemmat hyvin keskenkasvuisia ja emme aikuisia vielä (minä 17 ja hän 19) ja meillä oli molemmilla vääränlaisia tapoja ratkoa ongelmia. Mä olin siinä vaiheessa vielä kovin epävarma kaikesta ja hän oli vielä nuoruuden itsekeskeinen (kuten nuoret nyt tuppaavat olemaan).

Toisen kumppanini kanssa me emme yksinkertaisesti sopineet lainkaan yhteen. Sitä voi olla vaikea uskoa, kun suhde kuitenkin kesti yli 10 vuotta, mutta noin mä sen kuitenkin koen. Se oli jatkuvaa kompromissia ja yhteensovittamista ja säätämistä ja hetki rauhaa ja sitten taas riideltiin ja yritettiin vääntää asioita yhteiseen muottiin. Jälkikäteen ajateltuna siinä olisi ollut järkevämpää luovuttaa jo paljon aikaisemmin, mutta toisaalta siinä oppi paljon itsestään. En mä tiedä osaanko sanoa hänestä mitään sen isompaa kuin että hän on tyyppinä ihan ok, mutta en mä kuitenkaan halua hänen kanssaan enää ikinä missään tekemissä olla.

Viimeisin eksäni on mun elämäni rakkaus. Suhde, jonka ongelmista olen surullinen. ja jonka päättyminen rikkoi mua eniten. Vaikka en hänen peräänsä enää haikailekaan, niin hän on monin tavoin paras mies, jonka mä olen koskaan tavannut. Ei hän likimainkaan täydellinen ole, hänessä on tietysti omat vikansa, emmehän me muuten olisi eronneet. Hän on hyvä ihminen ja me olemme lapsemme kautta toisiimme jossain määrin kai koko lopun ikämme sidotut. Hän on ihminen, joka on loukannut minua enemmän kuin kukaan koskaan, mutta myös ihminen, joka on saanut mut tuntemaan oloni paremmaksi kuin kukaan. Ihminen, jonka kanssa asiat ovat heIvetin hyvin, kun ne ovat hyvin ja heIvetin huonosti, kun ne ovat huonosti. Me toimimme hyvin yhteen, kun emme ole parisuhteessa, mutta parisuhteena se ei toimi.

Mikäli en silloin, vuosia sitten, olisi eronnut ex:stä, en olisi nyt tässä ja saanut kaikkia niitä mahdollisuuksia, joita elämä on eteen tuonut. Rohkaisin mieleni ja uskalsin etenpäin, jopa sellaisia mahdollisuuksia, joita en muuten olisi edes unelmoinut saavuttavani.
Kyllä elämä on ihmeellistä. Aina ei edes tiedä olevansa elämän tienhaarassa.
Vasta näin jälkeenpäin tajuaa kuinka merkityksellinen se tilanne oli ja ne ratkaisut ovat kantaneet eteenpäin.

Elämä on erilaista, syvällistä ja antoisaa.

--- eipä tästä tämän enempää ----

Erittäin kiva, että kohtasin exän, oltiin kimpassa pitkään, lapset syntyivät ja kasvoivat. Mutta tuli kaikenlaista ja oli erottava, sekin on erittäin hyvä ja kiva, että tietää milloin on päästettävä irti.

Jollakin lailla olen oppinut paremmin hyväksymään puolison erilaisuutta. Puolustamaan itseäni tiukan paikan tullen, en siis enää mikään kynnys matto ole. Hän ei ollut helpoimmasta päästä, mutta näin jälkikäteen ajateltuna en ole minäkään. Opin kyllä itsestäni mielestäni valtavasti hänen kauttaan.

Lapsista huolehtii nykyäänkin. Taka-ajatukset tulevat ilmi vasta myöhemmin.
Jos lapsia ei olisi, vältttelisin niin taidokkaasti kuin pystyisin.