Siitä alkaa tie rauhaan. Liki 50 vuotta Palestiinan valtio on ollut Israelin sorron alla. Ihmekös tuo jos nyt sattui miehittäjälle pikku moka
Suomen tunnustettava Palestiinan valtio
Anonyymi-ap
17192
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Muuten hyvä ajatus, mutta millä saat Israelin valtaapitävän äärioikeiston suostumaan siihen? Et mitenkään. Edes Biden ei pysty siihen.
Noo sitten joskus selviää onko eläjiä enää koko tontille . Israelille pidän peukkua .
On suoranainen häpeä koska Suomi ei ole tunnustanut itsenäistä Palestiina. Koska Iso-Britania ja eräät toiset maat harkitsevat parhaillaan itsenäisen Palestiinan tunnustamista, olisi Suomenkin jo aika.
Ruotsi on tunnustanut itsenäisen Palestiinan. Jokohan olisi Suomenkin aika kuunella järjen ääntä sen sijaan että päättäjämme toimisivat pelkästään vieraan vallan lakeijoina jotka kilpailevat siitä, kuka pystyy työntämään kielensä syvimälle siionistien likaiseen Rectumiin.
Palestiinan tunnustamiseen ei pidä lähteä vain sen takia että muut maat tunnustaa Palestiinan.
Pikku-moka oli että tuo alue rakensi terroristi-armeijan ja hyökkäsi varoittamatta siviilejä vastaan. Sama homma kuin että Turkulaiset alkaisi teurastaan Uusmaalaisia ja sitten ihmetellään miksi Uusmaalaiset jahtaa Turun terroristejä samalla aiheuttaen myöskin siviiliuhreja.
Gasa ei tule olemaan ikinä rauhallinen naapurivaltio Israelille. Jompi kumpi on ainoa valtio ja palestiinalaisten valtio se ei ole.
Ne tekee tommosia virheitä.
Toivottavasti Palestiinaa ei ikinä tunnusteta omaksi valtiokseen.
Kumpi niistä?
Länsirannan palestiinalaishallinto vaiko peräti sen vastustaja, kansainvälisesti terrorijärjestöksi tunnustetun Hamasin, hallitsema Gaza. Palestiinalaisia hallitsee nykyisellään kaksi keskenään vihamielistä järjestöä.
Naapurimaa Ruotsi ja Tulivuori saari Islanti ovat sen jo tehneet. 🥇🥇
Suomen eduskunta/hallitus ei tule sitä koskaan tekemään.
Wikipedia: Palestiinan kansainvälinen asema on kiistanalainen. Yhdistyneiden kansakuntien 193 jäsenvaltiosta Palestiinan on toistaiseksi tunnustanut 138 maata.
Lisään vielä israelin Apartheid on kestänyt 76 vuotta alkaen 1948.
Mutta se on toki tehnyt pommi sekä itsemurha iskuja lähi-idässä jo ennen sitä.
Tässä yksi festifaali isku:
https://electronicintifada.net/blogs/ali-abunimah/israeli-helicopter-shot-civilians-7-october-rave-police-find
07.10-2023
Tuosta linkistä löytyy paljon tietoa israelin terrorismista eri vuosilta jos jaksaa vaan selata:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18248221/pekka-haavisto-on-todella-ristiriitainen#comment-126063560
Jännä nähdä miten palestiinalaispropaganda yrittää nyt kääntää musafestariteurastusta Israelin syyksi. Seuraavaksi ne varmaan selvittävät uhrien raiskanneen itsensä tai jotain.
Mosambikista lähtöisin olevat juutalaiset kirjoittiva vanhan testamentin
ja nimesivät itsensä :
A olemme jumalan valittu kansa
B israel on meille jumalan antama luvattu maa.
Juu, ja helikopteri!
Kyseessä oli itseraiskaus.
Ihmiset, älkää uskoko presidentinvaaligalluppeihin.
Älkää lannistuko!
Äänestäkää 10.
Kokoomuksen pressa ei arvojohtajana tunne köyhiä, niin kuin nykyinenkään pressa ei ole tuntenut.
Kokoomuslaisuus haisee ja yrittää vaikuttaa kauas.
Vielä on mahdollisuus äänestää, yrittää edes piirun verran vaikuttaa elämänsä kulkuun!
Rasistisella apartheidilla on ihmeen paljon kannatusta meidän poliitikkojen keskuudessa.