Miten luottaa???

Minulla on kauhea ongelma. Olen kolmatta kertaa naimisissa. Kumpikin aikaisempi liittoni hajosi miehen pettämiseen. Ensimmäinen exä petti kun olin viimeisilläni raskaana ja toinen kun olin juuri synnyttänyt. Eli pahin mahdollinen tilanne ja kaksi kertaa peräkkäin. Nyt en ole enää lapsi tekemässäkään, en uskaltaisi. Yhdessäoloaikamme alkaa nyt lähestyä kahta vuotta eli arki astuu kuvaan ja ongelmani on se että nyt odotan että milloin tämä nykyinen mies pettää. En siis pysty luottamaan vaikka kuinka tahtoisin. Kyylään jokaista liikkuaan, en mustasukkaisuudesta vaan PELOSTA. Hän on aina sanonut että ei ikinä petä minua mutta niinhän ne sanoi ne edellisetkin ja pettivät kuitenkin. Miten voisin millään uskoa ja luottaa? Olisi niin ihanaa (ja aikakin jo) nauttia rakkaudesta ja onnesta onellisena ja iloisena. Olen yrittänyt rationalisoida jotta turhaa etukäteen on pelätä, sure sitten kun ja jos tuo tilanne tulee eteen. Mutta vaikka kovasti yritän, pelko kalvaa aina vaan ja valvottaa öisin. Ja sitten luen tyhmä vielä näitä palstojakin jossa kaikki vaan pettää ja pettää.

Onko olemassa miehiä jotka eivät petä??? Ja jos on, niin miten ihmeessä pääsisin pelostani????
91324
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

turhaan pelätä uskottomuutta? Hyötyä siitä ei ole mitään, mutta haittaa paljon jokapäiväiseen elämään.

Mitä jos opettelisit luottamaan itseesi? Älä vahdi kumppaniasi, nautit vain elämästä hänen kanssaan. Vaikka hän joskus olisikin uskoton niin ei se ole maailman kamalin asia vaan siitä pääsee yli (=hyväksyä tapahtunut tosiasia sellaisenaan ja jatkaa eteenpäin) tai ainakin ympäri (voi erota). Jos aina eroaa samanlaisessa tilanteessa niin kannattaa miettiä eikö kumppanissaan arvosta mitään muuta kuin uskollisuutta?

Äänestä
  • ...tarkoitan lähinnä sitä että meni liitolta pohja pois. Eroa ei heti ensimmäisen pettämisen takia tullut vaan annoin anteeksi ja anteeksi ja anteeksi lasten vuokis. Sittemmin huomasin että anteeksianto ei auta vaan sama petturuus jatkuu ja oli pakko lopettaa liitot. Ei ollut enää mitään syytä jatkaa ilman luottamusta ja luottamuspula tappoi rakkauden.

    Tästä onkin nyt vielä pelon lisäkis seurauksena se että nyt ajattelen että jos mieheni pettää eroan heti. Silloin minulle jää edes jotain arvostusta itselleni jäljelle. Enään en anna anteeksi, kokemus on opettanut että se ei mitään auta, lisää vain tuskan moninkertaiseksi.

    Äänestä

  • Toivotontako kirjoitti:

    ...tarkoitan lähinnä sitä että meni liitolta pohja pois. Eroa ei heti ensimmäisen pettämisen takia tullut vaan annoin anteeksi ja anteeksi ja anteeksi lasten vuokis. Sittemmin huomasin että anteeksianto ei auta vaan sama petturuus jatkuu ja oli pakko lopettaa liitot. Ei ollut enää mitään syytä jatkaa ilman luottamusta ja luottamuspula tappoi rakkauden.

    Tästä onkin nyt vielä pelon lisäkis seurauksena se että nyt ajattelen että jos mieheni pettää eroan heti. Silloin minulle jää edes jotain arvostusta itselleni jäljelle. Enään en anna anteeksi, kokemus on opettanut että se ei mitään auta, lisää vain tuskan moninkertaiseksi.

    on myös totta että alitajuisesti voi aina ihastua samanlaisiin kumppaneihin. Se malli voi seurata jo lapsuuskodista. Joten käypä läpi oma mieshistoriasi, mitkä piirteet ne on miehissäsi olleet niitä joihin niin ihastuit että löitte hyntyyt yhteen. Löytyykö ne myös tästä kolmannesta? Ainainen pelko kyllä myrkyttää hyvänkin suhteen, joten jotain olis sinun tehtävä.

    Äänestä

  • säkä kirjoitti:

    Kyllä minäkin olen kuullut ton että sitä saisi kotoaan jo mallin siihen että aina valitsee "väärän" miehen/vaimon. Kaikki miehein ovat olleen luonteeltaan ja muutenkin ihan toistensa vastakohtia. Voihan se olla että olen asialle itse niin sokea etten osaa sitä miehissä huomata. En kuitenkaan lähde sille tielle että otaisn itselleni syyt muiden pettämisestä ja näin jälleen anna anteeksi miehille. Näin tekemällähän minä hyväksyisin heidän tekonsa ihan vaan sillä verukkeella että kun hän nyt on vaan se mikä on petturi ja minä vaan aina rakastun petturihin ja eihän heidä muuttua minun vuoksi tarvi. Pöh, Oletan että kun kerran naimisiin menee on uskollinen oli sitten perusluonteeltaan mikä vaan. Onhan kumppanilla oikeus vaatia/uskoa/toivoa että toinen on uskollinen jos kerran niin väittää papin edessa olevansa? Se että petti EI voi johtua siitä että MINÄ valitsin uskoa juuri tämän ihmisen valheita? Minä pidin oman lupaukseni enkä ole vastuussa toisen puheista/teoista.

    Äänestä

Olen myös ollut 2sti avioliitossa, ja molemmissa liitoissa mua petettiin. Liitot eivät kuitenkaan niihin sinällään kaatuneet, vaan aina annoin anteeksi. Molemmille miehille useamman kerran. Kielsin asian itseltäni kokonaan ja ja ajattelin vain että elämä jatkuu. No liitot ajautuivat kuitenkin karille, ja nyt olen ollut yhdessä tämän miesystväni kanssa pian 2 vuotta. Jotenkin kokoajan "odotan" että no milloin se tuska taas alkaa ja vaikka en sinällään mustasukkainen olekaan, niin tuntuu että jos mies on kavereineen baareissa, niin tulen siitä tuskasta hulluksi. Tuntuu kuin eläisin pommin päällä :( pelkään että räjähtääkö vai ei .

Äänestä

hei olen 33vuotias mies ja enkä petä sillä pettäminen on pahinta mitä mies voi naiselle tehdä!

Äänestä

kaikki mun miehet joita mulla on ollu on pettäny mua. ensimmäiset suhteet loppu siihen, mutta nyt ajattelen hiukka toisin.
eli jos rakkaus ja läheisyys on suhteessa tärkeintä (niinku minä ajattelen) niin miksi seksin takia erotaan? oon sanonu miehelleni että se ei saa ikinä sanoa mulle että se ei mua pettäisi. jos se niin sanoo ja käy sitte vieraissa ni sillonhan se pettää luottamuksen. mutta jos se sanoo "saatan joskus pettää, mutta rakastan sua silti" ni mun luottamusta ei petetä.
kuulostaa kyyniseltä mutta niin se on. jos rakastaa miestä, niin miksi seksin takia jättää? siis jos ei muita ongelmia oo..

Äänestä

Mies kun olen ja kahdesti olen jo tullut petetyksi, niin odottelen jo kolmatta...

Itse olen aina vaalinut sitä, että ylimääräisiä ei kuulu suhteeseen, olen uskollinen. Olen vaan joutunut kokemaan sen pettämisen karkeuden!!! Kun itse et petä, sinua petetään...

En oikeen jaksa enää uskoa, löytyisikö uskollista puolisoa, kaikki tuntuu pettävän lähimmäisiään. Vaikka olisin 15. kertaa naimisissa, olettaisin kohtaloni(kuin muidenkin) olevan sama!

Itse olen vaalinut uskollisuutta loppuun asti, suhteessa ei muut silloin kiinnosta, kun siinä yhdessä eletään. Olenko jotenkin erilainen? Outo?

Äänestä
  • jos todella olet sanojesi takana. olet helmi mustassa meressä... toivon todella että se joku joka sinut löytää ymmärtää minkä aarteen on saanut

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Toivotontako kirjoitti:

Minulla on kauhea ongelma. Olen kolmatta kertaa naimisissa. Kumpikin aikaisempi liittoni hajosi miehen pettämiseen. Ensimmäinen exä petti kun olin viimeisilläni raskaana ja toinen kun olin juuri synnyttänyt. Eli pahin mahdollinen tilanne ja kaksi kertaa peräkkäin. Nyt en ole enää lapsi tekemässäkään, en uskaltaisi. Yhdessäoloaikamme alkaa nyt lähestyä kahta vuotta eli arki astuu kuvaan ja ongelmani on se että nyt odotan että milloin tämä nykyinen mies pettää. En siis pysty luottamaan vaikka kuinka tahtoisin. Kyylään jokaista liikkuaan, en mustasukkaisuudesta vaan PELOSTA. Hän on aina sanonut että ei ikinä petä minua mutta niinhän ne sanoi ne edellisetkin ja pettivät kuitenkin. Miten voisin millään uskoa ja luottaa? Olisi niin ihanaa (ja aikakin jo) nauttia rakkaudesta ja onnesta onellisena ja iloisena. Olen yrittänyt rationalisoida jotta turhaa etukäteen on pelätä, sure sitten kun ja jos tuo tilanne tulee eteen. Mutta vaikka kovasti yritän, pelko kalvaa aina vaan ja valvottaa öisin. Ja sitten luen tyhmä vielä näitä palstojakin jossa kaikki vaan pettää ja pettää.

Onko olemassa miehiä jotka eivät petä??? Ja jos on, niin miten ihmeessä pääsisin pelostani????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu