Haavisto puhuu jatkuvasti itsensä pussiin

Vaihtaa mielipidettä kuin tuuliviiri!

Stubb voittoon! ❤️
8170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

En valitsisi Haavistoa pressaksi. Hän on epäpätevä, kouluttamaton haaveilija. Ja lisäksi 20 vuotta ajanut Suomen aseistariisuntaohjelmaa, pyrkinyt puolittamaan puolustusmäärärahoja, puolittamaan reservin. Hänen vääriä tavoitteitaan on myös varuskuntien ajaminen ekokyliksi, varusmiesajan lyhennys, asevelvollisuuden lakkautus. Hän sanoi vielä ”eilen ”EI NATOLLE, kuului Suomi-Neuvostoliittoseuraan, kuljetti kirjaimellisesti terroristeja Al-hol leiriltä Suomeen.
Entäs millaisia virkamiehiä Haavisto nimittäisi. Sellaisia kuin Tarja Halonen. Apulaisoikeuskansleri esimerkiksi yritti kaikin tavoin estää rajojen sulkemisen, kun Venäjä tunki turvapaikanhakijoita hybridivaikuttamisen yhtenä ilmentymänä rajan yli. Älytkää nyt ihan aikuisten oikeasti että EI Haavistolle.

Äänestä
  • Haavisto möi sähkönsiirron ausraaliaan.

    Äänestä

  • Ja kulkee perse pitkällä, vanhus

    Äänestä

Pekka Haavisto ei ole edes asevelvollisuuttaan suorittanut. Miten sellainen henkilö voisi toimia Suomen tasavallan presidenttinä ja puolustusvoimien ylipäällikkönä- ei mitenkään!

Haavisto on biologisen poikkeavuutensa vuoksi soveltumaton presidentiksi, koska hän ei voi hoitaa globaalisti Suomen asioita, homouden ollessa rangaistavaa niin monissa maailman maissa.

Äänestä

Pekka Haavisto toi ihmisiä Suomeen Al-Holin pakolaisleiriltä Syyriasta. Tällaiseen rikollisten ihmisten salakuljetukseen syyllistyneenä henkilönä Haavisto olisi pitänyt saattaa rikosoikeudelliseen vastuuseen tekemisistään. Haavisto on vaarallinen henkilö Suomen kansan turvallisuutta ajatellen, joten häntä ei tulisi valita missään tapauksessa presidentiksi.

Äänestä
  • Juu... ja mitäpä ajattelevat ne elossaolevat sotaveteraanit jos Haaviston kaltainen henkilö valittaisiin pressaksi? Se olisi veteraaneille liian kova- ja pahimmillaan kohtalokas isku.

    Äänestä

Kaksi homoa presidentin linnassa itsenäisyyspäivän vastaantolla-Hyi kauhistus!

Äänestä

Tuuliviiri? Puhut varmaan Stubbista? Useissa vaalitentissä Stubb tähdensi miten ydinaselakia tulee muuttaa, jotta saadaan hilata ydinaseita Suomeen.

Kun huomasi, ettei kansa eikä Niinistökään niistä tykkää, niin alkoi selitellä ,ettei niitä kukaan tänne halua.

Oikea takinkääntäjien ja selittelijöiden isä on tuo Stubb!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Vaihtaa mielipidettä kuin tuuliviiri!

Stubb voittoon! ❤️

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu