"...syyttäjä, joka yöt ja päivät syytti heitä meidän Jumalamme edessä, on heitetty ulos."
- Ilm. 12:10-
|FIRSTNAME|*, nyt on hyviä uutisia!
Julkisen Sanan Neuvosto on käsitellyt The Satanic Temple Finland ry:n tekemän kantelun Radio Patmoksesta ja julkaissut 8.2.2024 vapauttavan päätöksen.
Siinä todetaan muun muassa:
”Sananvapaus edellyttää, että esimerkiksi aatteellisesti tai uskonnollisesti orientoituneet tiedotusvälineet voivat käsitellä aiheitaan omasta maailmankatsomuksestaan käsin. Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Radio Patmos ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.”
Kerrataan hiukan mistä oli kyse: The Satanic Temple Finland ry (TST Finland ry) - kyllä, sellainen on Suomessa - teki siis viime vuoden kesän korvilla kantelun Julkisen Sanan Neuvostolle Radio Patmoksen ohjelmasisällöstä.
Kerroimme tästä heti sinulle uutiskirjeellä sekä radiossamme.
Kantelu koski paria Viikon Ahvio sekä Ajankohtafoorumin ohjelmajaksoa, joissa TST Finland ry:n mukaan olisi rikottu journalistin ohjeita esittämällä mielipiteitä tosiasioina ja loukattu transsukupuolisten ihmisarvoa.
Prosessi eteni siten, että JSN pyysi päätoimittajalta (Helvi Jääskeläinen) vastausta kanteluun, joka toimitettiin ennen joulua. Päätoimittajan vastauksessa kantelun sisältö kiistettiin huolellisesti dokumentoiden.
Torstaina 8.2.2024 JSN julkaisi tapauksen käsiteltyään viimein vapauttavan päätöksen. Kannattaa lukea koko päätös Patmoksen verkkosivuilta.
Ei ole mitenkään tavatonta, että eri medioista ja niiden sisällöistä tehdään valituksia Julkisen sanan neuvostoon. Jos katsot JSN:n omia sivuja huomaat, että siellä on runsaasti kanteluita lähes kaikista maamme isoistakin mediataloista valtakunnallisiin lehtiin.
Kristittynä meille tässä kaikessa on kiinnostavinta se, että ensimmäisen kerran säätiömme kanavan joutuessa kantelun kohteeksi sen teki Suomessa toimiva Saatanan temppeli. Kuvittele!
Tämä kertoo siitä, kuinka Patmos ja Radio Patmos ovat hengellisen taistelun eturintamassa.
Sinun esirukouksiasi ja tukeasi tarvitaan. Radio Patmos on sinua ja sinun hengellisiä tarpeitasi varten.
Saatana yrittää hiljentää.
Mutta me emme vaikene, vaan pidämme kiinni Jumalan sanan totuudesta.
Kanavan kautta kuulet myös sen puolen totuudesta Israeliin liittyen, minkä valtakunnalliset mediat jättävät kertomatta.
Siksi rohkenemme pyytää sinua jatkossakin tukemaan kanavaa taloudellisesti rakkaudenlahjallasi.
Radio Patmos ei saa mainos- eikä ohjelma-aika tuloja, koska emme myy mainos- tai ohjelma-aikaa, vaan annamme sitä ilmaiseksi tahoille, jotka jakavat saman kristillisen uskon ja pitävät kiinni Jumalan sanasta.
Herra Jeesus on kanssamme ja häntä tahdomme kirkastaa.
Sen lisäksi meillä ei ole muuta kuin sinut, sinun rukouksesi ja taloudellinen tukesi.
Rakkaudenlahjallasi kanava kuuluu jatkossakin. Radio Patmos on tällaista aikaa varten.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.