SAK:n liitot ilmoittivat. että vahingoittamalla yrityksiä ja uhkaamalla vahingoittaa niitä vieläkin enemmän, saadaan yrittäjät vaatimaan hallitusta perumaan uudistukset. Logiikka ontuu, koska ei yritykset halua sotkeentua demokraattisesti valitun Eduskunnan ja sen hallituksen toimintaan. Hallituksella on mandaatti toimia. Sitä pitää kunnioittaa. Joku roti tässä pitää olla. Meillä on kansanvalta.
Mikäs lastentarhat sulkevien liittojen logiikka on? Mitä he odottavat lapsilta, joiden kimppuun lakkoilijat käyvät?
Mikäs veturimiesten logiikka on? Mitä he odottavat eläkeläisiltä, opiskelijoilta ja työmatkoja tekeviltä demareilta? Omalta porukalta, jonka nimissä lakkoillaan?
Miksi SAK lakkoilee aina, kun SDP on oppositiossa? SDP:tä kiukuttaa, kun se hävisi vaalit. Eikä se muuta osaa. Kerrasta toiseen. Samat fraasit, Samat poterot.
Miksi SAK lakkoilee ja STTK ja Akava ei lakkoile? Johtuuko se ammattiliittojen johdosta ja niiden tyhmyydestä tai viisaudesta? Se johtuu jäsenkunnan tyhmyydestä ja viisaudesta. SAK:n liitot ovat vasemmistolaisten täyttämiä. He ovat tottuneet diktatuuriin. Puolueen johto ja tässä tapauksessa liiton johto sanoo, mitä tehdään. Hakaniemessä napsautetaan sormia, ja perseet menee penkkiin. Ylös, alas, ylös, alas, nopeammin tyhmät! Ei oppineet suostu sellaiseen. Esim. TEK teki jäsenkyselyn lakoista. Valtaosa sanoi ei. Sen takia TEK ei lakkoile. Eipä taida Teollisuusliitto tai Pro tai AKT kysellä jäseniltään mitään. Tai jos kyselee, niin vain pääluottamusmiehiltä? Nehän kuuluu etuoikeutettuun voideltuihin. Ei pääluottamusmiehet edusta jäsenkuntaa, oikeasti. Tai mitä sitten, mitä mieltä porukka on, porukka tottelee kuin marionetit käyttäjäänsä. Hakaniemessä päätetään. Niin se toimii Venäjälläkin, tehdään niinkuin Putin sanoo.
Lakkoilijoille tulee takkiin joka päivältä. Oletko laskenut? Jotain 80-100 euroa/lakkopäivä nettona takkiin. Sen näkee siitä, kun tilille tulee palkasta vähemmän rahaa. Lakkoavustus, siis liiton maksama lahjus lakkoilusta korvaa vain osittan. Siitäkin menee vero, 60 euron avustuksesta 35%, 100 euron avustuksesta 40%, 180 euron avustuksesta 50%. Kun palkka jää saamatta, niin lopputulos on jotain 80-100 euroa päivältä. Laske huvikses. Netto suureni helmikuun alusta, kun veronalennukset tuli. SAK vastustaa sitäkin.
Lakkoilevien liittojen logiikka ei toimi. Lakot ovat turhia. Niistä ei ole mitään hyötyä kenellekään
6
141
Vastaukset
- Anonyymi
Vaikka 80% työpaikoista on yksityissektorilla, on yritykset Ay- väelle saatanaakin pahempia vihollisia. Ne eivät sovi kommunistiseen ideologiaan. Komukka työskentelee vain valtiolle. Siksi lakot.
- Anonyymi
Työn antaja on työnantaja ja palkanmaksaja. Yritykset ja niissä töissä olevat ja eläkeläiset maksavat julkisen puolen palkat. Elättejä, joiden liian suurten palkankorotusten takia, on vuonna 2008 "siirrytty pysyvästi velkaperusteiseen ylläpitoon." 16 vuotta, aivan suotta.
Se on loppu nyt. Kiitos vastuullinen hallitus. Hatunnosto, ja toivotan jaksamista ja Jumalan siunausta tärkeälle työllenne. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työn antaja on työnantaja ja palkanmaksaja. Yritykset ja niissä töissä olevat ja eläkeläiset maksavat julkisen puolen palkat. Elättejä, joiden liian suurten palkankorotusten takia, on vuonna 2008 "siirrytty pysyvästi velkaperusteiseen ylläpitoon." 16 vuotta, aivan suotta.
Se on loppu nyt. Kiitos vastuullinen hallitus. Hatunnosto, ja toivotan jaksamista ja Jumalan siunausta tärkeälle työllenne.''...niissä töissä olevat ja eläkeläiset maksavat julkisen puolen palkat.''
Työssä olevat maksavat nykyisten eläkeläisten eläkkeet. ei muuta. - Anonyymi
😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋
❤️ Nymfomaani -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
- Anonyymi
Nyt laitetaan herrat kyykistelemään !!!
Lakot jatkuvat jälleen ja pitenevät ja ruuttaryhmämme ruiskuttelee siankusta ja lietettä rikkurien päälle ja se haju kestää 2 viikkoa !!!
Talkoo-Taavetti
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?721394En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1061237- 1131175
Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K741099Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop69967IS viikonloppu 18-19.5.2024.
Laatija Toni Pitkälä on itse laatinut ja kuvittanut 3- arvoista ristikkonsa. Nihkeästi tuntuu löytyvän ensimmäisiä var76772Oliko vähä sometettu taas vai?
Tuli aiva liika nopiaa traktorin perä vastahan. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2b3857b3-f2c6-424e-8051-506c7525223a9722Kristityn megahyökkäys idän palstoilla on kauhistuttava
Terroristikristityn megahyökkäys joka puolella on kauhistuttava, hänen viesteissään on järjetön määrä vihaa. Hän on idän374717- 41711
- 53676