Tämän vuoden missi- anteeksi pressaehdokkaita

seuraillessa on tullut ikävä Kekkosta. Siinä oli miehistä miestä ja jämäkkyyttä. Mutta nyt on vain näitä pilipaleja.
54430
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 54

Vanhimmat

Kansa kaipaa usein heikkoina aikoina vahvaa johtajaa ja on valmis antamaan tälle lähes tai täysin diktaattorin oikeudet ja kuvittelee, että asiat saataisiin näin takaisin tolalleen.

Kekkosen ei tietenkään voi väittää olleen diktaattori, mutta liian autoritaarinen johtaja hän kyllä oli.

Äänestä
  • -----ja kuvittelee, että asiat saataisiin näin takaisin tolalleen.------

    Kekkosen aikana asiat OLIVAT tolallaan. Hän, Hrusthov ja Bresnev nostivat Suomen kurjalasta maailman hyvinvointivaltioiden joukkoon. N-liitto piti Suomen pystyssä, mutta kun se romahti niin Suomikin romahti, 600 000 työtöntä ja melkein jouduttiin IMF:n holhoukseen. Luisu suhteessa verrokkimaihimme alkoi EU:sta 1995 ja pysähtyneisyyden aika vuodesta 2008.

    Kekkosta ja hyviä suhteita itänaapuriin olisi taas tarvis.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    -----ja kuvittelee, että asiat saataisiin näin takaisin tolalleen.------

    "-----ja kuvittelee, että asiat saataisiin näin takaisin tolalleen.------"

    Juuri näin.

    Kuvittelee nin kuin sinäkin kuvittelet, että yksi ainoa ns. vahva mies nostaa kansakunnan suosta.

    Äänestä

  • Ja ´diktaattorin kaipuusta Hitler ja Putin ovat kyllä oivia esimerkkejä siitä, mihin se voi hulluimmillaan johtaa! Venäjä on nyt pahassa pulassa!

    Ei nyky-Suomi liioin kaipaa uusia kepposia vaan järkeviä johtajia, joista Sauli oli loistava esimerkki!

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    -----ja kuvittelee, että asiat saataisiin näin takaisin tolalleen.------

    Kekkosen aikana asiat OLIVAT tolallaan. Hän, Hrusthov ja Bresnev nostivat Suomen kurjalasta maailman hyvinvointivaltioiden joukkoon. N-liitto piti Suomen pystyssä, mutta kun se romahti niin Suomikin romahti, 600 000 työtöntä ja melkein jouduttiin IMF:n holhoukseen. Luisu suhteessa verrokkimaihimme alkoi EU:sta 1995 ja pysähtyneisyyden aika vuodesta 2008.

    Kekkosta ja hyviä suhteita itänaapuriin olisi taas tarvis.

    Sotaisaa ja pimentoon hukkuvaa itänaapuria ei kukaan kaipaa enää mihinkään! Kannattaa pysyä kaukana ettei päädy tunkiolle sen seuraan!

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Ja ´diktaattorin kaipuusta Hitler ja Putin ovat kyllä oivia esimerkkejä siitä, mihin se voi hulluimmillaan johtaa! Venäjä on nyt pahassa pulassa!

    Ei nyky-Suomi liioin kaipaa uusia kepposia vaan järkeviä johtajia, joista Sauli oli loistava esimerkki!

    Mitä järkevää Sauli on tehnyt? Hänen aikanaan Suomi on sukeltanut taloudellisesti, kuten on ennenkin tapahtunut oikeiston päästyä valtaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Mitä järkevää Sauli on tehnyt? Hänen aikanaan Suomi on sukeltanut taloudellisesti, kuten on ennenkin tapahtunut oikeiston päästyä valtaan.

    Ei presidentti johda Suomen taloutta! Sen sijaan hän johdatti Suomen kansan tahdon mukaisesti Naton jäsenmaaksi!

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    -----ja kuvittelee, että asiat saataisiin näin takaisin tolalleen.------

    Kekkosen aikana asiat OLIVAT tolallaan. Hän, Hrusthov ja Bresnev nostivat Suomen kurjalasta maailman hyvinvointivaltioiden joukkoon. N-liitto piti Suomen pystyssä, mutta kun se romahti niin Suomikin romahti, 600 000 työtöntä ja melkein jouduttiin IMF:n holhoukseen. Luisu suhteessa verrokkimaihimme alkoi EU:sta 1995 ja pysähtyneisyyden aika vuodesta 2008.

    Kekkosta ja hyviä suhteita itänaapuriin olisi taas tarvis.

    🤣🤣🤣 Vai olisiko syynä että Suomen teollisuuden vienti oli pelkästään rakennettu Venäjänvienin varaan.
    Sopii kysyä oliko sen hetkinen johto ajantasalla.
    Vanhaviisaus kaikkia omenoita ei samaankoriin.

    Äänestä

Vaalit meni täysin sivuraiteille.
Kun saatiin kaksi ääri-ryhmien edustajaa.
Ehdokkaina on uusi elisabeth rehn, rkp folktinget. Sekä mister alhol.
- Niinpä tonttuiluksi meni nämäkin vaalit.
https://youtu.be/atHMKwK122A?si=B5dnT48paKCedI_D

Äänestä
  • Presidentinvaalin toisella kierroksella ei ole vastakkain kahta ääriryhmää, mutta olisi ollut jos jatkoon olisivat päässeet Halla-aho ja Andersson.

    Äänestä

  • Ei tilanne niin huono ole, mutta jos Persut olivat saaneet Jussin läpi, Suomi voi kestää tämän hallituksen.
    Mutta Persupressaa ei missään nimessä.

    Äänestä

Hallaaho olisi ollut hyvä. Punikit pelkää hyviä. Vihreet hakeutuvat lääkäriin.

Äänestä
  • Ja ennen kaikkea: Suomessa pn rehelliset vaalit. Kaikissa maissa taas ei ole!

    Äänestä

  • Päivää paras 🤣🤣🤣🤣
    Onko sulla muita kevennyksiä heittää.

    Äänestä

Kolmannen luokan suunsoittajia ja pellejä. Hirveäsi hävettää olla suomalainen, ihan jo kissanikin häpee.

Äänestä
  • Myös meitä suomalaisia hävettää kovasti se, että etninen venäläinen homppeli Venäjän Tiltun inhassa hahmossa luulottelee kuuluvansa ryhmään ”me suomalaiset”! Hyi olkoon!🤡🤡🤡🤡

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Myös meitä suomalaisia hävettää kovasti se, että etninen venäläinen homppeli Venäjän Tiltun inhassa hahmossa luulottelee kuuluvansa ryhmään ”me suomalaiset”! Hyi olkoon!🤡🤡🤡🤡

    Venäjän homppeleita ovat vain Venäjän tukikohtien puolustajat, innokkaimpana juuri sinä.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Venäjän homppeleita ovat vain Venäjän tukikohtien puolustajat, innokkaimpana juuri sinä.

    Sekoitatko minut johonkin toiseen?! En puolusta MITÄÄN VENÄLÄISTÄ! Kaikkein vähiten venäläisiä tukikohtia Suomessa! Kai minä ITSE parhaiten tiedän mitä kannatan ja mitä en!

    Äänestä

  • Milloin sai kansalaisuuden. 🤡 jäi kolmanneksi.

    Äänestä

Kuinka moni teistä oli edes syntynyt Kekkosen aikana? Vaikka olisittekin niin kyllä on aika kullannut muistot!

Äänestä
  • Moni näistä Persuista olivat vielä siitiövaiheessa.
    Tai dementia vaivaa pahasti.

    Äänestä

Voi v.ttu, vieläkö näitä Kokosen ihalioita.
Ohjeet tulivat idästä tai Tehtaankadulla.

Äänestä

Se siitä sitten, toivottavasti 2030 Suomi saa kunnon pressan, ettei vain tuppia toiselle kerralle.

Äänestä

----nyt on vain näitä pilipaleja-----

Niin, näitä poliittisia broilereita tai muuten työtä vieroksuvaa jämäsakkia.

Äänestä

Stubb ei ole pilipali

Äänestä
  • Venäjän Tiltu ITSE on pilipali Suomessa!

    Äänestä

Todiste suomalaisten geneettisestä huonoudesta kun ei löydy suomalaista pressaa, pitää valita ruotsalainen.

Äänestä
  • Hän os syntyperäinen suomalainen toisin kuin Venäjän trolli itse! Suomi ON kaksikielinen maa!

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Hän os syntyperäinen suomalainen toisin kuin Venäjän trolli itse! Suomi ON kaksikielinen maa!

    Sinä et osaa suomenkieltä.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Sinä et osaa suomenkieltä.

    Itse et osaa! Yksi näppäinvirhe ja sen jälkeen et ymmärrä tekstiä lainkaan! Se kertoo taustasi!

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Hän os syntyperäinen suomalainen toisin kuin Venäjän trolli itse! Suomi ON kaksikielinen maa!

    Stubilla on karjalaiset sukujuuret.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Stubilla on karjalaiset sukujuuret.

    Ei ole, ainoastaan joku Breitenstein on asunut Viipurissa. Stubb itse on ruotsinkieliseltä Ähtävältä, Esse på svenska.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Ei ole, ainoastaan joku Breitenstein on asunut Viipurissa. Stubb itse on ruotsinkieliseltä Ähtävältä, Esse på svenska.

    Stubbin isovanhemmat olivat Viipurista.
    Isä Käkisalmesta. Juuret siis Karjalassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Stubbin isovanhemmat olivat Viipurista.
    Isä Käkisalmesta. Juuret siis Karjalassa.

    ---- Juuret siis Karjalassa-----

    Karjalaan tulleita mamuja ne olivat, eivät siis oikeita karjalaisia geneettisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    ---- Juuret siis Karjalassa-----

    Karjalaan tulleita mamuja ne olivat, eivät siis oikeita karjalaisia geneettisesti.

    Syntyivät kyseisissä paikoissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Itse et osaa! Yksi näppäinvirhe ja sen jälkeen et ymmärrä tekstiä lainkaan! Se kertoo taustasi!

    Yksi näppäinvirhe siis vain yksikö!? Lähes joka lauseesta löytyy useita "näppäinvirheitä". Sanon tämän vielä kerran, jos sinun on pakko häiriköidä meidän kantasuomalaisten asiallisia keskusteluja, niin opettele edes suomenkieltä.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Yksi näppäinvirhe siis vain yksikö!? Lähes joka lauseesta löytyy useita "näppäinvirheitä". Sanon tämän vielä kerran, jos sinun on pakko häiriköidä meidän kantasuomalaisten asiallisia keskusteluja, niin opettele edes suomenkieltä.

    Et sinä ole mikään ’kantasuomalainen’ vaan etninen Venäjän trolli, joka vihaa Suomea ja tuo sen myös jutuissaan julki!

    Tässä omaa tekstiäsi! Kuulostaako tutulle:

    ”Se mitä olen oppinut suomalaisista viime vuosien aikana, on saanut minut pelkäämään enemmän sitä, että venäläiset eivät tapakaan teitä.”

    Äänestä

----Suomi ON kaksikielinen maa!------

Olkoon vaikka 5-kielinen maa niin silti stupin sukujuuret eivät ole Suomesta eikä ole suomenkielinenkään, äidinkieli on ruotsi vaikka puhuukin suomea.

Äänestä
  • Niin puhui myös J. Stalin venäjää vaikka äidinkieli oli gruusiaa!

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Niin puhui myös J. Stalin venäjää vaikka äidinkieli oli gruusiaa!

    Entä sitten, miten tuo liittyy Stubbin sukuun?

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Entä sitten, miten tuo liittyy Stubbin sukuun?

    Siten, että tilanne on täysin vastaava! Ja HÄNTÄ et ole moittinut SAMASTA asiasta!

    Päätyösi etnisenä venäläisenä Suomi-vihaajana on etsiä ja sepittää muka-epäkohtia!

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Siten, että tilanne on täysin vastaava! Ja HÄNTÄ et ole moittinut SAMASTA asiasta!

    Päätyösi etnisenä venäläisenä Suomi-vihaajana on etsiä ja sepittää muka-epäkohtia!

    Mitä Stalin Suomen pressanvaaleihin kuuluu vai näetkö Stubbilla ja Stalinilla paljonkin yhtäläisyyksiä ? Sinua taitaa itkettää vain se kun Stalinia ei voida enää valita Suomen pressaksi vaikka sitä niin kovasti tahtoisitkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Mitä Stalin Suomen pressanvaaleihin kuuluu vai näetkö Stubbilla ja Stalinilla paljonkin yhtäläisyyksiä ? Sinua taitaa itkettää vain se kun Stalinia ei voida enää valita Suomen pressaksi vaikka sitä niin kovasti tahtoisitkin.

    Sinä itse Suomea vihaavana etniseä venäläisenä homppelina voit halutakin! Minä taas suomalaisena taatusti en halua!

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Sinä itse Suomea vihaavana etniseä venäläisenä homppelina voit halutakin! Minä taas suomalaisena taatusti en halua!

    Rauhoitu, tällä palstalla tuskin on ketään, joka sinua on lapsena kiusannut.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Rauhoitu, tällä palstalla tuskin on ketään, joka sinua on lapsena kiusannut.

    Minä olen täysin rauhallinen ja pelkkä totuuden kertominen riittää! Sinulla on vaieampaa kun pitää valehdella vieraassa maassa!

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Minä olen täysin rauhallinen ja pelkkä totuuden kertominen riittää! Sinulla on vaieampaa kun pitää valehdella vieraassa maassa!

    Sinä et osaa suomenkieltä.

    Äänestä

Vaaleissa saatiin kaksi vanhaa sodomiittia valittaviksi.
Toinen setä valittiin ja toimii nyt rahan lobbarina.
Ehkä parempi kuin terrorismin ja anarkian lobbari ?
Mutta ääri ryhmien ehdokkaita oli molemmat.

Äänestä
  • Vain Venäjän Tiltu-homppelin kuvitelmissa! Tuleeko nyt uusi kohde ja marski unohtuu? Sinulla alkaa pitää kiirettä?

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Vain Venäjän Tiltu-homppelin kuvitelmissa! Tuleeko nyt uusi kohde ja marski unohtuu? Sinulla alkaa pitää kiirettä?

    Mikä ihmeen pakkomielle sinulla on siihen Mannerheimin homouteen, kun siitä pitää joka kommentissa jankuttaa!?Kuinkahan montaa keskustelua pidät yllä aiheesta!? Nykymaailmassa Mannerheimin homous ei ole sen ihmeellisempää, kuin Pekka Haavistonkaan homous.

    Äänestä

"näitä pilipaleja"

On joitain pilipalleja.

Äänestä

Jos kaipaat Kekkosta niin hanki lapio!

Tämän päivän politiikot vastaavat nykypäivän haasteisiin!

Äänestä
  • Eivät kykene, usko pois. Sinun intosi palvoa heitä ei tee heistä päteviä ja osaavia.

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Eivät kykene, usko pois. Sinun intosi palvoa heitä ei tee heistä päteviä ja osaavia.

    Suomalainen ei ”palvo” ketään! Kaikkein vähiten enää suomettuneen YYA-ajan kekkeruuseja!

    Äänestä

Meillä oli Suomessa homo presidenttinä jo vuosina 1944-1946.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

seuraillessa on tullut ikävä Kekkosta. Siinä oli miehistä miestä ja jämäkkyyttä. Mutta nyt on vain näitä pilipaleja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu