Mutta katsotaan seuraavalla tupo-kierroksella metallin kohdalla kun työnantajaliitto lyö vaatimuksensa tiskiin. Siinä voi koittaa Suomen jäsenmäärältään suurin liitto lakkoilla ja niskuroida, ei auta kun paperi ei teidän taakse tule. Paperi on vahvin liitto vaikka metallissa on paljon enemmän jäseniä! Mistähän johtuisi?
Metallin työ on sellaista että sillä ei ole kansantalouden kannalta läheskään niin suurta merkitystä kuin paperinteolla. Metallimiehet ovat siis loppupeleissä melko pieniä pelinappuloita kun aletaan lakkoilemaan.
Eli lyhyesti jotta metallimieskin ymmärtää:
Paperi ei teidän apua tarvitse, mutta turha odottaa sitä myöskään paperilta jatkossa. Mutta odottakaapa seuraavaa tupo-neuvottelua teidän osalta, voi olla että menee musta ja rst sekaisin kun kortit lyödään tiskiin, voi olla myös että menee muutama työpaikka. Muutamalla tarkoitan tässä tapauksessa vähintään 3000.
Metallin työ on sellaista että sillä ei ole kansantalouden kannalta läheskään niin suurta merkitystä kuin paperinteolla. Metallimiehet ovat siis loppupeleissä melko pieniä pelinappuloita kun aletaan lakkoilemaan.
Eli lyhyesti jotta metallimieskin ymmärtää:
Paperi ei teidän apua tarvitse, mutta turha odottaa sitä myöskään paperilta jatkossa. Mutta odottakaapa seuraavaa tupo-neuvottelua teidän osalta, voi olla että menee musta ja rst sekaisin kun kortit lyödään tiskiin, voi olla myös että menee muutama työpaikka. Muutamalla tarkoitan tässä tapauksessa vähintään 3000.
Vastaukset 19
Vanhimmat
hakeutua ainakaan metallialan koulutukseen, kun ryssitte oman työpaikkannekin. Taitaa sitten kortisto olla sun tulevaisuutesi.
jos jotain menee läpi niin seuraavalla kierroksella ne tulee paperilaisille,eli kannattaisi tukea metallia ettei ne heikennykset tule sitten myös paperille
Tähän juttuun!Ei työmies toista työmiestä saa alkaa vastaan olemaan!Tämähän se olisi työnantajan unelma,joten stop tykkänään heti!T:Paperimies
keneltähän ne työpaikat menee? Meidän firmakin tekee moniin muihinkin laitoksiin kuin paperitehtaisiin töitä, enempi muihin. Saatte nähdä, että seuraavan kolmen vuoden aikana Suomesta lopetetaan useampia peperitehtaita, ette ole ilmeisesti huomanneet, että muuallakin osataan tehdä paperia yhtä hyvin kuin Suomessa, jopa jouluna ja juhannuksena.
Voikkaan vanhan paperitehtaan piippu räjäytettiin tänään alas.
Vaikka kyse ei ollutkaan varsinaisesti paperitehtaan lopettamisesta, niin hyvä symboli se on aikakauden muuttumiselle.
Työmiesten kiistellä asiaa täällä?Olisi varmaan mielekkäämpää katsoa eteenpäin ja unohtaa mokomat riidat!
paperimiehet EIVÄT lakkoile ja menisivät mielellään töihin, mutta nyt on TYÖSULKU, joka tarkoittaa sitä, että työnantaja EI PÄÄSTÄ töihin
montako kertaa ajoitte koneet alas viim. vuoden aikana, eikö se ollut lakkoilua, suututitte työn antaja puolen. siksi työsulku , mútta ette te tajua.
ketkä te? jos tarkoitat mua, en ole paperiteollisuuden kanssa missään tekemisissä.
Pakkohan kone on ajaa alas kun ei ole työntekijöitä!!! Se olisi vielä pahempaa kun jätettäisiin kone pyörimään ja lähdettäisiin kotiin. Teettekö te töitä koko ajan ylityövoiman varassa?
Eipä ole paperimiehet ennenkään metallimiehiä tukeneet. Miksi siis nyt? Ja miksi kuvittelet Metallin tarvitsevan jonkun junttilauman tukea?
Tosi on!
70-luvulla metallityöntekijät koittivat ajaa itselleen uusia etuja. Tällöin paperimiehet saivat samat edut pelkällä lakkovaroituksella, toisin kävi metallimiehille.
Vielä kaiken huippuna metallimiehet kysyivät paperiliittoa tueksi, vastaus oli MENKÄÄ PAPERITEHTAASEEN TÖIHIN. NYt nää kusipäät yrittävät saada metallia tueksi, suuri pettymys olisi viimesukupolven metallimiehille jos metalli alkaisi tukemaan.
PS: TOIVOTTAVASTI LAKKO KESTÄÄ JUSSIN YLI; NIIN EI PAPERIMIEHET SAA TES-KORVAUKSIA (KOKO VIIKkO 200% tunteja)
Paperimies maksaa paperirahalla ja metallimies metallirahalla.....
Työstökoneet ovat vain pulteilla kiini hallin lattiassa.
Meille maksetaan siitä, että irroitamme ne teidänkin laitoksen pultit lattiasta.
Oulussa päin kuulemma eivät päästä kesätyöntekijöitäkään työpaikalle, eiköhän ne pitäisi olla muut tahot ketkä päättää työpaikalle menemisen kuin nämä nousukkaat selluköpöt, luulevat olevansa jotenkin tämän maan ammattiliittojen poliiseja.
hyvät ihmiset.Tämähän on ihan tavallinen sopimusasia meneillään,eikä mikään maailmanloppu!
Totta ainakin Rauman voimalaitoksen purkutyömaalla.Taitaa olla sama juttu Pietarsaaressakin,ainakin sama firma.
paperiliitto ajaa suomessa eriarvoisuuden kasvua
muilla aloilla ei ole varaa sellaisiin ansioihin
siis muut hommat ulkomaille ja paperi lakkoon
sillä saadaan vaan verot nousemaan ja kurjuus lisääntymään.
sukellus alkanut ! lopeta hehkutus !munaton työnantajaa nuoleskeleva sopimus syntyi ! paljon onnee vaan !