Luokallamme oli aikoinaan ala-asteella muuan poika, joka ei koko peruskoulun aikana oppinut kunnolla lukemaan, ja kirjoittamisen kanssakin oli hankaluuksia. Muutenkin koulumenestys oli vähän sitä sun tätä. Luokalta päästivät hänet aina, mutta niukin naukin.
No, kaveri haki peruskoulun jälkeen nimeltä mainitsemattomaan teollisuusoppilaitokseen. Ei riittänyt arvosanat edes sinne. Niinpä hänen sukulaismies soitti koulun rehtorille, koska olivat tuttuja jotain kautta. Niin sai poika paikan koulusta, jonkun sellaisen nenän edestä, jonka sinne olisi oikeasti kuulunut päästä todistuksen perusteella.
Nyt vuosia myöhemmin mies tienaa paperitehtaalla 3500 e/kk, lyöden palkkatasossa mm. aloittelevan lääkärin, everstin, opettajat, insinöörit jne jne.
Tämä tarina on tosi. Kuullostaa kateellisen puheelta, mutta sitä en ole. Mielestäni ei vain ole oikein, että toistakymmentäkin vuotta kauemmin korkeakoulujenkin penkillä istuneet ihmiset eivät saa samaa palkkaa kuin tällainen lukutaidoton mies?!
Paperiliitto ahnehtii aivan käsittämättömiä asioita! Sen ymmärtäisi, jos työ olisi oikeasti vaativaa, mutta kuten kaikki tiedämme, se ei sitä nyt aivan varmastikaan ole. Toki arvostan kaikkien ammattitaitoa, ei kyse ole siitä, mutta joku roti pitäisi olla palkkatasollakin ns. perustehtävistä. Paperimiehen palkka olisi vielä ihan hyvä, vaikka sitä pudotettaisiin n. 1000 eurolla/kk. Monilla naisvaltaisilla aloilla enemmän koulutusta omaavat ihmiset tienaavat n. puolet vähemmän kuin paperitehtaan työntekijä.
Tuskin se paperiteollisuus Suomesta kokonaan loppuu, mutta vähenee varmasti. Sitten on aikaa miettiä täytellessään KELA:n työttömyyskorvauslappuja, että oliko työnantajaa vastaan niskurointi sen arvoista.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Paperilaisten suhteellisuudentaju on kadonnut aikoja sitten.
Paperilaisten palkkoja pitäisi alentaa muiden yhtä vaativaa työtä tekevien ja saman koulupohjan omaavien tasolle.
kyllä palkka pitää maksaa työn vaativuuden mukaan!
semmoinen 1500 €/kk bruttona olisi sopiva palkka paperimiehille.
Maksetaan näiden satujen kirjoittelemisesta?
Teollisuustyöstä maksetaan tuottavuuden mukaan.
Paperiliitto on osannut ulosmitata firmoilta aikoinaan loistavat edut, mutta ei ne firmat olisi maksaneet jos niillä ei varaa ois ollu...
Turha sitä on itkeä että koulutuksen pitäis automaattisesti tuottaa hyvä liksa, se on ikävä kyllä miehestä ja alasta kiinni...
Sun lukutaidoton tuttava on töissä oikealla alalla palkkojen suhteen, älä ole kateellinen...
eikä koulusivistyksestä. Pössi.
Jos sä kadehdit vähäjärkistä hemmoa sun lapsuudesta ja vertaat sitä siihen,ettei ns. normaaliälyiset ole samalla viivalla,niin paljostapa säkin olet vailla!
paperitehtaalle. Miks ihmeessä olet ajautunut jollekin toiselle alalle, kun paperiteollisuudessa mielestäsi saa parempaa palkkaa kuin muualla vaikkei osaisi lukeakaan? Olethan sinä hölmö kirjoituksinesi. Onko sulta tai muiden alojen edustajilta pois se mitä paperimiehet ansaitsevat? Tuosta sun kirjoituksesta paistoi läpi nimenomaan se minkä kielsit eli kateus toisten ansioita kohtaan. Suomen verotus kyllä pitää huolen siitä että täällä ei kukaan duunari tule koskaan tekemään "isoa rahaa".
Siis kenen palkkaa olisit pudottamassa 1000e/kk. Huh huh, minä ainakin jäisin aika nollille. Etkö ymmärrä, että paperitehtaalla eivät kaikki tienaa sitä hemmetin 50.000e/vuosi!!! ÄLYKÄÄPIÖ!