politiikan huipulla. Ei kukaan voi realistisesti ajatella , että hän vielä 2030 olisi "nelosvaihteella" kuvioissa...72v sitä paitsi...
3. kerta sanoi toden...Pekan tarina on loppu
Anonyymi-ap
47282
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Nämä oli viimeiset presidentinvaalit Suomessa, 6v kuluttua Suomi on joko sodassa tai liittovaltiossa
No sit nää oli viimeset vaalit kaikissa muissakin maailman maissa, jos sodassa.
Ei maailma sotaan lopu.
Ja Venäjän rajat ei missään lopu.
Haaviston pitäisi jo vetäytyä, itsensä tyrkyttämiseltä tuollainen tuntuu, kun jatkuvasti mukana.
Enää ei kysytä vetäytyykö...ulkona on tottakai.
Ainut vihreä, jotka edes joku kannattaa.
Kokoomus tarvitsee Haavistoa myös seuraavissa pressanvaaleissa auttamaan Stubbi toiselle 6 vuotiskaudelle. Näemme saman tylsän näytelmän, jonka lopputulos on ensi näytöksestä selvä.
AIDS hoitaa haaveet.
Olisihan tuo ollut helvetin sairasta ja kieroutunutta, jos Haavistosta olisi pressa tullut. Melkein yhtä sairasta kuin Halosen valinta aikoinaan.
Typerää puhetta kun äänieroon kuitenkin noin pieni.
Juu, pelkkänä ajatuksenakin jo pyhäinhäväistys.
Samat sanat.
Niin paljon niitä oli, ymlättävän ja huolestuttavan paljon. Jopa omalla kylälä voi tulla kannattelija vastaan..
Naisten äänioikeus oli iso virhe! :/
Noh! Eiköhän se poistu seuraavan 100 vuoden sisään kun Suomessakin otetaan sharia-laki käyttöön! :) :D
Vitsisi on nolo, ei haittaa.
Hyvin Pekka ehtii vielä jos Stubbid ei osaa hoitaa virkaansa asiallisesti.
Hehe, joopajoo.
Antonio tuo sen vaikka rollalla, ja järkkää kamppanjan😆😂
Miten niin? Biden on 80 v ja Trump 77 v, Haavisto on vielä nuori.
Haavisto täyttää 72 v. 2030,,,ei paappoja enää oteta , kekkoslaisuus ohi.
Joe Biden: 81 v
Donald Trump: 77 v
USAssa on paapat väärässä paikassa, kyllä.
Haavistolla lienee sen verran todellisuudentajua tallella ettei lähde presidenttikisaan enää neljättä kertaa vaikka terveyttä vielä olisikin riittävästi 6v kuluttua, tuskin haluaa tehdä itsestään aivan täyttä huumoriehdokasta.
Aivan - ja se toinen asianhaara on siinä, että täytyy hoksata antaa MUILLEKIN tilaa , ettei olla aivan minäminäminä- moodissa vuosikymmenestä toiseen.....
Kylmä totuus on että Haaviston voiton vei hänen seksuaalinen suuntautuminen, oli suuri voitto Putinisteille.
Ehkä suomalaiset vain näkevät Stubin pätevämmäksi.
Tuhkaluukku on tosiaan paskomista varten. EXIT ONLY!
Miten toi ylimielinen pioneeri pärjää
Pekka auttaa
Peku voi nyt mennä hoivaamaan niitä isiksen lapsia ja äiskiä joita roudasi suomeen niin halvalla?
Ei ole tarina lopussa, kesällä lähtee Brysseliin.
Parempi sekin.
Pudottaa Teukan päivärahoille.
TYPERYYVEN LEVITYSTÄ ON RAJOITETTAVA JA ALHOLIT EI SUOMEEN KUULU
KUN OVAT KOHTALONSA IHTE RAKENTANEET JA LAPSIA SINNE SYNNYTTÄNEET
Nyt voi erota Antoniosta kun ei tarvitse enää vaalien takia olla kulissiavioliitossa
Kolme kertaa on pitänyt äänestää ettei herra olisi päässyt pressaksi2
Pekka voittaa kuuden vuoden kuluttua Väyrysen toisella kierroksella ✌️
Onko Paavo silloin vasta 84v---???
Aleksanteri järjestää kyllä Pekalle hyvin sopivan kansainvälisen viran, jossa saa käyttää pätevää osaamistaan ja loistaa siellä suomalaisen älykyyden viemisessä Amerikan ym. turhakkeiden viisastamisessa.
Höpöhöpö!
Ei Niinistökään o sille luuserille mitään järjestäny 2 edellisisdä vaaleissa.
Höpöhöpö itsellesi.
Stubb sanoi juuri vaalien jälkeen että "Ei Suomella ole varaa jättää Pekka Haaviston kaltaista ammattitaitoa rauhanvälityksessä tai ulkopolitiikan osaamisessa pois" ja lupasi soitella Haavistolle. Joka lupasi vastata puheluun.
Tiesin, että Stubb tulee voittaessaan sanomaan Pekalle näin. 😂
Toi oli kyl positiivisimpia asioita koko vaaleissa ku Haavisto mainitsi et: "Saattoi olla viimeiset vaalit"! :P
Jossain oli että Pekka yrittää ns Paavot 12 vuoden päästä.
Vaikuttiko todella tuo " suuntautuminen" Pekan täpärään tulokseen?
Olisiko ollut parempi olla ottamatta asiaa esille?
Voiko suuntautumisen kieltää tai salata niin pärjää paremmin?
Eikä maan äidiksi haluta ecuadorilaista fagia.
Miten sellaisen voisi kieltää tai salata joka on ollut koko kansan tiedossa jo aikaa sitten, edellisissäkin vaaleissa.