Onko mulla jokin persoonallisuushäiriö tai mikä kuvaisi mun toimintaa parhaiten

Anonyymi-ap

Muistan, että olen koko elämäni (kohta 30v) ollut todella läheisyydestä pitävä ihminen. Tykkään vastaanottaa läheisyyttä ja myös annan sitä herkästi. Olen todella halaava, koskeva, hymyilevä ja nauravainen ihminen eikä väliä onko mies vai nainen joka saa osakseen esim. että halaan, silitän vaikka olisikin ventovieras. (Olen hetero jos sillä väliä).

Tämä piiree korostuu humalassa todella paljon. Minulle kosketus ja halailu on täysin harmitonta, enkä tarkota sillä että haluaisin toisen kanssa sänkyyn tms. Annan fyysistä läheisyyttä herkästi ja ainoastaan ihmisille kenet tunnen eli en mene täysin ventovieraita ihmisiä halailemaan. Kosken kyllä herkästi kaikkia esim. käsiin tai selkään. Istuessa reittä voin myös taputella ja "paijata" jos keskutelen. Perustelen kosketusta itselleni ja muille, että sen avulla pystyn näyttää, että olen aidosti läsnä ja kuuntelen. Mutta halaaminen tapahtuu monesti just jos olen viihteellä ja tästä koitunun minulle paljon harmia kun olen ollut parisuhteessa.

Olen pyrkinyt vähentämään fyysisen kosketuksen antamista koska tosiaan monet ottaa sen erilailla. Harmittaa, koska minulle harmiton tapa näyttäytyy muille negatiivisena ja antaa minusta epäluotettavan kuvan. Onko tälläiselle käyttäytymiselle jotai termia, olenko persoona millainen ja onko täällä ketkään, joka toimisi vastaavanlaisesti.

9

339

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Täysin luonnontonta t. ICD60.1

      • Anonyymi

        Ei tuo kyllä oo tuollainen..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tuo kyllä oo tuollainen..

        Tarkoitin itseäni. Minun näkökulmastani aloittaja on täysin luonnoton kapistus. Minä olen tuo koodi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tuo kyllä oo tuollainen..

        Kenestä sä koet tiedottavasi täällä trollipalstalla yhden miehen yksinpuheluissa?


    • Anonyymi

      Niimpä, se mikä sinusta on mukavaa ja luonnollistakin, ei ole sitä samaa kaikille. On kummallista, jos sinun ikäisesti ei vielä tätä käsitä. Ketään ei pidä mennä paijaamaan tai koskettelemaan , ellei ole varma siitä, että on sallittua.

      Käyttäytymisesti on mielestäni junttimaista ja kertoo, ettet arvosta toisia ihmisiä vaan "kun olet mitä olet" niin sillä verukkeella dissaat normaalit käyttäytymissäännöt.

      Opettele olemaan ihmisiksi!

    • Anonyymi

      Halaaminen tavatessa ja lähtiessä on ok. Reidelle taputtelu on nykyisin aika kyseenalaista.
      Ei sillä moni käsittää normi halaamisen väärin ja kuvittelee halaajan olevan muutenkin kiinnostunut. Sellaiset ihmiset jotka on tottuneet halaukseen tervehtiessä ei pidä asiaa sen ihmeellisenpänä kuin käsipäivää tavatessa.
      Saako halata on hyvä kysymys.

      • Anonyymi

        Ei ole ookoo, jos ei halaamisesta tykkää!! Erityisesti miesten halailut vaikka ne olisivat kuinka neutraaleja, ovat ärsyttäviä. Jos ei tiedä voiko halata, on syytä jättää halaamiset, sehän ei ole mikään laki eikä pakko.


    • Anonyymi

      Läheisyden aina voi hoitaa verbaalisti, lmeillään ja valitsemalla sanansa. Fyysinen läheisyys on paikallaan vain todella läheisten (perhe) ihmisten kanssa.
      Perheen ulkopuolisten ihmisten henkilokohtainen alue on hyvin tärkeä, sen rikkominen koetaan epämiellyttäväksi.

      Jos katsotaan asiaa laajelmalti, tuossa kulttuurierot tulevat selvästi esille: Aasian maissa ei vahingossakaan kosketeta toista, kun taas latinalaiskulttuureissa toinen tulee hyvinkin lähelle. Mutta halailu ja taputtelu ei missään kuulu asiaan sielläkään ventovieraiden kesken.
      Niin paljon kuin sinä haluaisitkin asian olevan toisin. :(
      Mitähän jos hankkisit kissan jota voit pitää sylissä ja taputella. Se varmasti rakastaisi sitä!

    • Anonyymi

      Oiskohan tuossa nyt aika paljon liioiteltua, tai sitten yhdistelty ihmisiä.. ♡
      No jokatapauksessa, kaikki ei pidä tuollaisesta. Ja vaikka muuten pitäisi niin ei kaikilta. Itse olen vaihtelevasti halaileva ja lähelle päästävä. Tänäänkin halaillut jo kahta ihmistä..

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      253
      4567
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      131
      2993
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2752
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      74
      1740
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1584
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      23
      1475
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      55
      1334
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      93
      1245
    9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      206
      1103
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      48
      1095
    Aihe