Miehen tulot 2600e/kk, minun tulot 0e/kk. Miestä tilanne ei häiritse, mutta minä tunnen itseni luuseriksi ja siivellä eläjäksi. Olen opiskelija. Kesätöitä olen hakenut enemmän kuin ahkerasti, mutta kun ei kuulu...
Että pitää tästäkin tehdä itselleen ongelma, kun se ei sitä toiselle ole.
Että pitää tästäkin tehdä itselleen ongelma, kun se ei sitä toiselle ole.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Paljonko saat mieheltä kuukaudessa?
Mies maksaa vuokran, veden ja sähkön. Muuten olen tähän asti pärjännyt suurimmaksi osaksi säästöilläni, jotka alkavat uhkaavasti huveta. Joskus mies ostaa kaikki yhteisetkin ruokatavarat (esim. maito, juusto, margariini), minä vain sellaiset mitä mies ei käytä. Mies sanoo, että kunhan ilmoitan milloin rahat loppuu niin siirtää mun tilille "riittävästi". En siis osaa sanoa tarkkaa summaa... kun rahat loppuu kokonaan ja jos töitä ei kuulu, 200e/kk joudun varmaan häneltä pyytämään. Jos se ei riitä niin syön vaikka männynkäpyjä, mutta en ala miesparan pankkitiliä tyhjentämään.
Aivan sama tilanne :(
Parisuhteessa on aikoja, jolloin toinen tarvitsee tukea tavalla tai toisella. Tällä hetkellä sinä tarvitset taloudellista tukea/et pysty tasapuolisesti menoihin osallistumaan. Minusta siinä ei ole mitään pahaa, kunhan et ehdoin tahdoin heittäydy elätiksi. Sanoit, että olet ahkerasti hakenut kesätöitä? Jatka työn hakua, ja mieti, voisitko tehdä hieman töitä opiskelun ohella. Ilmeisesti et saa tuke juuri miehesi tulojen takia?
Eihän tuo kiva tilanne ole, mutta jos vika ei ole yrittämisen puutteessa, niin sinun ei kannata tuntea itseäsi luuseriksi.
Parisuhteen alussa mies oli opintotuella ja minä tienasin hyvin. Monet ulkopuoliset joille asia ei edes kuulunut, ihmettelivät ja päivittelivät että miten minä jaksan moista pummia. Tänä kesänä mies tienaa huomattavasti enemmän kuin minä. Nyt voin sitten hyvällä omalla tunnolla käydä hänen kukkarollaan. Ihme kyllä, nyt muut eivät päivittele että miten minä kehtaan...
Kyllä se tilanne muuttuu vielä tasavertaisemmaksi.
Mulla oli tilanne, että jouduin elättämään miehen, kun hän ei saanut mitään minun tulojen takia. Sitten hän pääsi töihin ja elimme n. vuoden siten, että kummallakin tulot ja maksoimme omat laskumme. Sitten minä jäin työttömäksi, kun firma irtisanoi ja en päässyt heti töihin. Mies ei suostunutkaan maksamaan mitään menoistani, vaikka minä olin maksanut aiemmin hänelle kaiken asiasta sanaakaan vikisemättä. Mielestäni se on juuri sitä rakkautta ja välittämistä, kun ei tiukankaan paikan tullen jätä toista pulaan. Minä jäin itse sitten pulaan, kun en saanut mitään tukea miehen tulojen vuoksi ja hän ei suostunut antamaan rahaa edes ruokaan.
Minä jouduin jättämään hänet. Sanoin hänelle, että nyt tiedän, ettet minua rakasta. Muutin pois, vuokrasin asunnon ja hain takuurahat vuokraan sosiaalitoimesta, ja maksoin ne rahat sinne takaisin sitten, kun pääsin vuoden päästä töihin. Asiasta oli sovittu niin, että raha on vain lainassa ja maksetaan takaisin esim. jos muutan pois asunnosta ja raha vapautuu tai saan työtä. Mutta tulen toimeen paremmin yksin kuin mieheni kanssa. Olin niin tyrmistynyt hänen käytöksestään, että en tiedä, uskallanko enää koskaan olla yhdenkään miehen kanssa. Työttömyys on sellainen asia, että se voi kohdata ketä tahansa milloin tahansa ja jos silloin on parisuhteessa ja toisella on tuloja, on ihan kauheaa jäädä rahattomaksi ja vailla mitään toimeentuloa. Tämä kokemus oli niin kauhea, että taidan asua tämän takia yksin tästä eteenpäin. Jos jotain suhdetta joskus alan viritellä, niin asumme eri osoitteissa kaiken varalta. Kuulostaa ehkä kummalliselta, mutta tuo oli aika traumaattinen kokemus, kun mistään et saa mitään ja nälkä kurnii vatsassa.
todella törkeää käytöstä! Ilman muuta, jos yhdessä asutaan niin rahat ovat enemmän tai vähemmän yhteisiä. Ei ole ikinä tullut mieleen sanoa miehelle etten ota lauantaina mukaan oluelle ja pitsalle kun SINULLA ei ole rahaa. Eikä toisinpäin! Kyllä mies aina on pitänyt huolta, että minä pärjään.
...että miten ihmiset ovat aina valmiita antamaan ja ottamaan vastaan vuoteen, kodin, rakkauden, tulevaisuuden suunnitelmat, ajan... Mutta ei rahaa! Minä en koskaan voisi elää parisuhteessa, jossa olisi molemmilla "omat rahat".
Meillä tulot ovat vaihdelleet. Minulla oli yhteen mennessä omaisuutta huomattavasti enemmän, oma asunto jne. Mihellä tulee pian todennököisesti tulot olemaan huomattavasri isommat kuin minulla. Mutta millään tällaisella ei ole merkitystä. Jos kerran jaan elämäni, niin miksi en rahojani! Ja millä perusteilla mies voisi sanoa minulle, että jakaa antaa kaiken rakkautensa, mutta ei rahoja... Olisi kovin kummallinen rajan veto. Onneksi katsomme tätä asiaa miesystäväni kanssa samalla tavalla. Liekö vanhemmilta opittu malli. Molempien vanhemmilla kun myös rahat jaetaan, tuloista huolimatta. En pysty ymmärtämään tätä "pidetään omat rahat" -soopaa. Ketä se hyödyttää? Kenelle se saa hyvän mielen?
Eli aloittajalle. Ehkäpä miehesi ajattelee samalla tavalla kuin minä. Raha ei ole elämässä tärkeintä. Kun kerran todennäköisesti vaadit häntä jakamaan mm. seksielämänsä sinun ja vain sinun kanssasi, niin miksi häntä häiritsisi niin paljon vähäpätöisemmän asian jakaminen kuin rahan.
Minäkin ajattelen periaatteessa samoin kuin sinä. Mutta käytännössä se ei olekaan niin helppoa... meillä on jonkin verran ikäeroa ja mies on ehtinyt jo tiukasti kiinni työelämään, kun minulla on vielä 6-7 vuotta opintoja edessä. Tuntuu epäreilulta elää "meidän rahoilla", kun minä en ole talouteen mitään tuonut enkä tuo vielä vuosiin. Tiedän, että mies suunnittelee autonvaihtoa ja haaveilee isommasta telkkarista. Kyllähän hän varmaan ottaa minut mieluummin, mutta minua inhottaa olla tuollaisten suunnitelmien tiellä, mikä oikeus minulla siihen on?
Onhan se niin, että tuntuisi luonnolliselta jakaa elämän taloudellinen puoli, silloin kun jaetaan kaikki muukin. Mutta ajattelepas asiaa niin päin, että taloudellinen tasajaon pitäisi seurata rakkauden ja seksielämän jakamista. Mitä se minusta tekee? Huoran? Hyvin kärjistetty esimerkki, mutta kuitenkin.
Minä taas en olisi valmis elämään suhteessa jossa ei olisi lainkaan "omaa rahaa". Olemme seurustelleet yli 5v, asuneet yhdessä 4v, ja meillä on edelleen omat tilit. Silti ei ole koskaan tullut riitaa rahoista, ei siitä, meneekö maksut tasan eikä siitä, tuhlaako toinen rahoja turhuuksiin.
Minä olen valmis antamaan ja ottamaan vastaan rahaa, olen jopa tehnyt molempia. Samoiten mieheni, ensimmäisen yhteisen vuoden aikana, juuri kun muutimme yhteen minun rahatilanteeni oli heikko. Hän sanoi silloin "niin kauan kuin olemme yhdessä et näe nälkää". Minä taas pääsin toissakesänä sanomaan saman asian hänelle, silloin minun tuloni olivat moninkertaiset hänen tuloihin verrattuna. Meillä se, jolla on rahaa maksaa. Pyrimme jakamaan maksut mahdollisimman tasan toki ottaen huomioon maksukyvyn ja tulojen suuruuden mukaan.
Mieheni on kanssani samoilla linjoilla: ei yhteistä tiliä (paitsi tietysti tuleva laina molempien nimiin). Minun mielipiteeni on se, että jos rahat olisivat yhteiset niistä varmemmin tulisi riitaa. Tai sitten tämä on vain ennakkoluuloa :) Ehkä meidän asenteisiin vaikuttaa se, ettei meidän kummankaan vanhemmilla ole yhteiset tilit, vaan molemmilla on omat tilit joista maksetaan sitten niin yhteisiä kuin yksityisiä menoja.
Tuleeko teille koskaan riitoja siitä, että toinen on käyttänyt yhteisiä rahoja turhuuksin? Vai keskusteletteko kaikista hankinnoista?
Oikeastaan sillä ei ole väliä, onko omat vai yhteiset tilit, kunhan riitoja ei synny ja parisuhde voi hyvin. Toisille sopii yhteinen tili, toisille taas omat tilit. Se, että on omat tilit ei ainakaan meillä tarkoita että rahat olisivat omat. Viimeksi lauantaina keskustelimme siitä, ettei oikeastaan ole väliä ostetaanko uusi televisio pelkästään mieheni rahoilla vai maksanko minä puolet. Rahat ovat kuitenkin yhteiset, vaikka eri tileillä ovatkin :)
Kuten jo sanoin, raha ei ole mielestäni kovin oleellinen asia elämässä. Siksi siitä ei tule riitaakaan. Ja tapamme käyttää rahaa on hyvin samantyypppinen.Emme me keskustele kaikista hankinnoista, mutta yleensä kyllä haluamme samoja asioita. Harvoin kumpikaan törsää turhuuksiin. Ja vaikka joskus törsääkin, niin mitä sitten? Ei sillä ole merkitystä. Törsääminen tehdään kuitenkin yleensä siksi, että tulee kovin hyvälle tuulelle, kun saa hommata jotain mukavaa. Hyvästä tuulesta saa nauttia sitten myös kumppani. :)
Meillä on yhteinen lainakin. Eipä ole tällä hetkellä mitään järkeä asua vuokralla. :) Mulla oli oma asunto jo ennen kuin tapasimme, ja siitä tuli myyntivoittoa hyvinkin huomattavia summia. Mutta nekin rahat ovat yhteisiä, ja menivät yhteiseen kotiin. Ei minun mielestäni sillä ole merkitystä, onko toinen ehtinyt omaisuutta hommaamaan vai ei. Nyt olemme yhdessä, ja nyt kaikki siis on yhteistä. Kai olen sen verran romantikko, että tuntuisi kovin kylmältä joku muu vaihtoehto. Avioehdot ym. tuntuvat jotenkin vain valmistautumiselta eroon. Jos joskus niin huonosti kävisi, että ero tulisi, niin mitä sitten jos menettäisi omaisuutta?? Minulla ainakin kirpaisisi silloin se, että menetin elämänkumppanini! Siinä ei eurot ole rinnalla mitään.
Mutta kukin tyylillään. Se kai on tärkeintä, että molempien mielestä homma toimii, ja se on vaivatonta. Minä en ainakaan jaksaisi keskustella rahasta ja sen käytöstä joka päivä. Kun olimme todella uusi pari, ja meillä ei vielä ollut yhteisiä rahoja, niin me ei mistään muusta puhuttu kuin rahasta... Se oli todella tympeetä. Kaupan kassallakin myyjän edessä väiteltiin, että kumpi saa maksaa. (Siis molemmat halusivat maksaa, ettei tule sellainen olo, että toinen aina kustantaa) No, yhteiset tilit hommattiin vajaan puolen vuoden seurustelun jälkeen, vaikka emme edes voineet vielä käytönnön syistä muuttaa silloin yhteen. Siihen loppui rahasta vääntäminen kuin salaman iskusta. Kaikki helpottui. Meillä toimii homma näin! :)
Hienoa, että teillä yhteinen tili toimii. Ilmeisesti olette molemmat hieman "hälläväliä" -tyyppiä, jotka eivät laske senttejä eikä pahastu, jos toinen ostaa kalliin mokkatakin ilmoittamatta siitä ensin. Edelleen elään kyllä siinä uskossa, että jos olisi yhteinen tili sitä joutuisi useammin "tilivelvolliseksi" ja selittämään ostoksia. En minä halua selittää kenellekkään miksi markettishampoo ei kelpaa vaan haluan 30 euroa maksavan shampoon :)
Oletko koskaan elänyt rahan puutteessa? Sanot, ettei raha ole kovin oleellinen asia elämässä, eihän se olekaan - niin kauan kuin sitä on. Silloin kun menee huonosti (eli on sairautta, työttömyyttä, opiskeluaikoja), rahoista yleensä tapellaan. Näin olen ainakin käsittänyt.
Meillä ei rahoista keskustella juuri koskaan, jos jotain suurempaa ollaan hankkimassa (tällä hetkellä esim. katotaan autoa) niin keskustellaan siitä, mikä ostetaan, mistä ja mihin hintaan. En muista, että olisimme koskaan keskustelleet rahasta paitsi silloin, kun näyttää siltä että se on loppumassa (kuten muutama kesä sitten kun en saanut kesätöitä). Kaupassa ei tapella maksamisesta, vaan homma etenee omalla painollaan.
Olette selvästi löytäneet mallin, joka sopii teille jos se kerta poisti rahasta keskustelemisen. Mutta on se muuten melko rohkeaa, ryhtyä yhteiseen tiliin lyhyen tuntemisen jälkeen. Itse taidan noudattaa äitini (ja hänen äitinsä) neuvoja tässä asiassa: "Älä koskaan suostu yhteiseen tiliin miehen kanssa".
Mukavaa kesää!
On minullakin rahasta joskus tiukempaa tehnyt. En nyt nälkää ole nähnyt, kun vanhemmat ovat aina olleet valmiita tukemaan, mutta eipä heiltä ylpeyden takia viitsi heti pyytää kun rahat käy vähiin...
Tälläkin hetkellä olemme molemmat opiskelijoita, mutta kieltämättä tulotaso on normaalia opiskelijabudjettia korkeampi. (Sijoitusasunnosta vuokratuloja, ja sivutöistä palkkaa)Emme kuitenkaan todellakaan rahassa kylve. Meillä on rahan suhteen kuitenkin niin selkeää se, että minä olen kiinnostuneempi hoitamaan niitä asioita. Mies on tyytyväinen, kunhan rahat riittää ja laskut on maksettu. Eli jos käy varallisuus vähiin, niin minä ilmoitan paljonko esimerkiksi ruokaan tai harrastuksiin tässä kuussa on varaa laittaa, ja sen mukaan toimitaan. Kuten aiemmin sanoin, niin tärkeysjärjestys on meillä niin yhteinen, ettei siitä tule kismaa.
Emme todellakaan ole hällä väliä tyyppejä. Erityisesti minä olen päinvastainen. Mietin paidan ostoakin kaksi viikkoa... Olen pihi. Tai ainakin pihi itseni suhteen. Sitten jos hankin jotain miehelle, tai järjestän illanistujaisia, niin en katso kovin tarkkaan minkä verran rahaa kuluu. Itselleni en viitsi ostaa, kun aina ajattelen, että pärjään vähemmälläkin. Taatustu kulutan vähemmän kuin mies, koska tarvitsen vähemmän. Minulla on vähemmän harrastuksia ym.
Ja mikä nyt sitten on rohkeaa... Olimme jo kovasti kiintyneitä tuolloin tuoreena parina. Tiesimme molemmat mitä suhteelta haluamme -eli halusimme sen kestävän. Ja ei puoli vuotta nyt niin kovin lyhyt aika ole,jos sen mittaan on tutustunut hyvin ja uskaltanut antaa itsensä, eikä esitä mitään. Ja kuten sanoin aiemmin siitä, että ihmettelen kun voidaan jakaa sänky jne... No, olimme jo silloin toki vuoteemme jakanut. Raha on kuitenkin paljon pienempi asia.
Minulla on elämäni aikana ollut tämän nykyisen, toivon mukaan hautaani saakka kestävän :) suhteeni lisäksi kolme muutakin pitkää suhdetta. Kaikissa olen jakanut rahani miehen kanssa. Koskaan en ole katunut. Se helpottaa niin paljon elämää ja poistaa raha riidat.
Malli jonka kotoa saa, vaikuttaa paljon. Itse olen aina ihmetellyt, että jotkut ovat naimisissa monta kymmentä vuotta, eivätkä pidä yhteisiä rahoja. Minun silmissäni se näyttää kovin kylmältä. Ei todellakaan kerro minulle luottamuksesta ym. Omilla vanhemmillani on aina ollut yhteiset rahat. Isä tienaa paljon enemmän ja äiti fiksumpana raha-asioissa päättää miten ne rahat käytetään. =) Tyytyväisiä ovat molemmat. Ja syvästi rakastavat toisiaan, ja luottavat toisiinsa. Sitä kai se rahojen jakaminen sitten vaatii. Mutta enpä minä eläisikään miehen kanssa, johon en luota.
On mielenkiintoista saada kurkistuksen toisen parin elämään, on kivaa nähdä, miten muut elävät ja hoitavat asiansa. Kait tämä on jonkinlaista tirkistyshalua ja uteliaisuutta :)
Opiskelijaelämä on hyvinkin tuttua, mekin opiskelemme vielä molemmat. Itse olen koko opiskeluajan tehnyt sivutöitä opiskelujen oheella (sijaisuuksia, pienempiä keikkatöitä jne), mieheni taas pääsee kesäisin tienaamaan niin paljon, ettei talvella tarvitse käydä töissä.
Meillä raha-asiat hoidetaan yhdessä, olemme molemmat kiinnostuneet taloudenhoidosta ja isompia päätöksiä teemme aina yhdessä. Omat laskut (lähinnä kännykkälaskut) maksamme itse, isommat yhteiset laskut (vuokra, sähkö, vakuutukset) maksetaan yleensä joka toinen kerta. Olemme molemmat avanneet säästötilit, säästämme tulevaisuuden hankintoja varten ja/tai pahan päivän varalle. Koskaan kun ei tiedä joutuuko sairaslomalle, työttömäksi tai jotain.
Minä en haluaisi yksin kantaa koko vastuun perhen taloudesta ja taloudenhoidosta, tahdon että mieskin kantaa vastuuta tässä asiassa. En halua yksin pohtia ja murehtia rahahuolia (näitä opiskelijoilla yleensä jonkin verran on) enkä halua yksin olla vastuussa talouden pyörittämisestä. Meitähän on kaksi parisuhteessa :) Onhan sitä nähty, miten huonosti saattaa käydä jos vain yksi kantaa koko taloudellisen vastuun (Porvoon tapaus viime kesänä).
Edellisessä viestissäsi kuulostit hälläväliä-tyypiltä (eli isommista hankinnoista ei keskustella eikä haittaa, jos rahoja törsätään), ilmeisesti sain väärän käsityksen. Minäkin kieltämättä mietin vaatteita ostaessa tarvitsenko vaatekappaleen todella, tämä on kait peruja niiltä ajoilta kuin pääasiallinen tulo oli 259e opintotuki. Ihan hyvä tietysti, että on säästäväinen ja hyvällä tavalla pihi :)
Mielestäni 6kk on hyvin lyhyt aika tuntea toista ihmistä, tietysti on näitä jotka ovat tuossa ajassa menneet jo naimisiinkin, mutta itse en siihen kykenisi. On mielestäni kuitenkin eri asia luottaa mieheen henkisesti ja fyysisesti kuin taloudellisesti. Olen ehkä ylivarovainen, mutta en todellakaan halua velkaantua tai menettää luottotietojani toisen - lähes vieraan - ihmisen töppäilystä. Onneksi sinulla on käynyt hyvä tuuri ja miehesi on ollut rehellinen ja "hyvä ihminen".
Edelleen en käsitä, miten yhteiset rahat voisivat poistaa riitoja (varsinkin jos niitä ei ole), mutta hyvä jos tuo teillä toimii. Äitini sanoin: "Jos suostut yhteiseen tiliin hävitä siinä itse, miehen menoihin kuin aina löytyy rahaa". Monesti kun vain käy niin, ettei naisen harrastuksiin ja menoihin löydy rahaa, koska hän on liian huolehtivainen ja arka. Miehet kyllä uskaltavat käyttää rahojaan omiin menoihin, naiset ei. Näinhän teilläki on, sinä kerrot että katsot tarkkaan mitä ostat ja mitä viitsit hankkia, mies kun vain harrastaa ja tekee mitä lystää. Vai teenkö väärän tulkinnan?
Sinulle yhteinen tili = yhteiset rahat. Meillä taas eri tilit = yhteiset rahat. Eli vaikka rahat ovat fyysisesti eri tileillä, ne käytetään kuin yhteiset, yhteiseen elämään. Sinun mielestäsi eri tilit vaikuttavat kylmältä tavalta, mutta mitä väliä sillä oikeasti on, mikä tilinumero on tai jos niitä on useampia, jos rahat kuitenkin käytännössä ovat yhteiset? Eli niitä käytetään yhteisiin menoihin ja se, jolla on enemmän rahaa tukee toista taloudellisesti.
Meillä taas äiti tienaa enemmän kuin isä, molemmat ovat yhtä fiksuja rahankäyttäjiä ja ne tekevät taloudelliset päätökset yhdessä. Äiti enemmän tienaavana kantaa suuremman taloudellisen vastuun yhteisistä menoista, isä maksaa oman osuutensa maksukykynsä mukaisesti. He rakastavat ja luottavat toisiinsa, ovat olleet yhdessä yli 30 vuotta ja naimisissa kohta 26. Mieheni vanhemmat luottavat ja rakastavat toisiaan, hekin ovat olleet yhdessä pitkän ajan, ja rahat makaavat edelleen eri tileillä.
Eri tilit = yhteiset rahat = rakkautta ja luottamusta. Näin tuo yhtälö menee meillä :)
Niin, eipä sillä tiliasialla ole väliä. Vaan nimenomaan sillä, että kenen ne rahat ovat niillä tileillä. Minusta yhteiset tilit, solo-tunnukset ym. helpottavat rahatilanteen tarkastusta ja laskujenmaksua.
Tyydytän tirkistelynhaluasi... ;)
Eli, meillä on kolme tiliä. Yhdelle ei kosketa, vaan sinne säästetään joka kuukausi jonkin verran. Pahan päivän varalle... Toiselta tililtä maksetaan laina ym. asumiseen liittyvät vakio kulut. Sille tilille meneekin aina sama määrä kuussa rahaa. Ja siis lähteekin aina sama määrä. Kolmas tili on käytttötili, johon molemmilla on pakkikortti. Se tili kertoo rahatilanteesta, ja siitä onko varaa törsätä vai ei. Kaikki tilit ovat molempien nimissä. Koen sen helpoksi. Jos vaikkapa haluan nostaa säästötililtä rahaa, kun menen ostamaan sohvaa, niin olisihan se hankalaa, jos minulla ei olisi siihen käyttöoikeutta. Ja tililtä toiselle on älyttömän helppo siirrellä netisssä rahaa, kun ne on kaikki samojen solo-tunnusten alla. Eri tilejä on siksi, että ei tarvitse aina rahatilannetta tarkastaessa laskea että miinus laina, miinus vesi... jne, mitä jää jäljelle.
Minä koen että on helpompaa, jos yksi ihminen hoitaa talouden. Eihän se kuitenkaan iso urakka ole, lähinnä laskujen maksu. Ja tarkistaa että ovatko vuokralaiset maksaneet. Jos molemmat hääräisi niiden asioiden parissa, niin menis sekaisin, että mitkä on jo maksettu tms. Ja minulla murehtiminen menee niin, että kun yksin vastaan koko hommasta, niin ei tarvitse murehtia. Tietää mitä on tehnyt. Mies joki maksaa jonkun laskun tms. jos pyydän, mutta onneksi hän ei sorki asioita muuten. Siitä tulisi stressi, kun ihmettelisi, että mihin se puhelinlasku pöydältä oikein katosi... :)
Tuo äitisi kommentti siitä että miehen menoihin aina löytyy rahaa... No, miehelläni on enemmän menoja kuin minulla. Minä en kuuntele musiikkia, niin en osta levyjä. Minä en käy salilla, niin ei mene salimaksuja. Jne. Minusta on hyvä, että hänellä on harrastuksia. Tietysti jo rahat on vähissä, niin ei silloin levyjä ostella.
Minun kiinnostuksen kohteeni on sisustaminen. Mies on onneksi yo-arkkitehti, joten hänellä ei ole mitään sitä vastaan, että kotiin panostetaan. Itselleni en ole mitään eritystä koskaan kaivannut. Olen onnellinen näin. Miksi siis käyttäisin johonkin mitä en tarvitse, yhtä paljon rahaa kuin mies sellaiseen, mikä häntä oikeasti kiinnostaa? Hänen onni ja ilo on toki minulle tärkeää.
Meillä molempien vanhemmilla on yhteiset rahat. Ja molempien vanhemmat ovat yhä onnellisesti yhdessä. :) Eipä näissä asioissa muu auta kuin elää sen mukaan, mikä itsestä tuntuu hyvältä. Minä en edelleenkään ymmärrä, miten eri tilit voivat olla järkevä ratkaisu millään tavalla. Sinä et ymmärrä miten yhteiset rahat vähentävät paineita.
Tuli keskeytys, niin jatkan vielä.
Äitisi kommentista vielä... Tulee siitä hieman sellainen olo, että eikö äitisi luota siihen, että isäsi huomioisi hänenkin tarpeensa ja toiveensa, jos rahat olisi yhteiset? Kurja ajatus. Kyllä minä haluan miehen, joka ei ajattele itsekkäästi.
Ja tuntemisesta. Ei minulla ollut lainkaan sellainen olo, että puolen vuoden yhteiselon jälkeen mies olisi ollut vieras. Kyllä minä häntä silloin jo rakastin ja häneen luotin. Ei minulla siis tuuri käynyt. Kyllä minä tietoon pohjasin ratkaisuni.
Kerroin että rahat ovat olleet yhteisiä myös aikaisemmissa suhteissani. Muissa tapauksissa omaisuuden jako oli "tasa-peli", kun vielä omaisuutta ei kummallakaan ollut, mutta yhdessä erossa sitten taisin joitakin tuhansia hävitä. Koskaan se ei ole harmittanut. Kun yhdessä oli eletty lähes viisi vuotta, niin miksi jollakin rahalla olisi ollut väliä? Tavaratkin jotkut ihmiset erossa jakaa sen mukaan että mikä on ollut ennen yhteen muuttoa mulla, niin se tulee mulle jne... Tai mikä tuli sun vanhemmilta niin sen sä saat... En voi ymmärtää. Mitä sillä on merkitystä kumman matkassa ne on yhteiseen kotiin tulleet? Eron hetkellä ne ovat yhteisiä, ja jako pitäisi pystyä tekemään niin, että kaikki laitetaan tasan ja tarpeen mukaan. Toki esimerkiksi jos jollain perhakalleudella on tunnearvoa toiselle, niin hänellehän se menee. Mutta kun joskus on kuullut tapauksen, että pari meni yhteen, ja nainen sisustajana hävitti kaikki miehen tavarat, kun toi omansa tilalle. Ero tuli parin vuoden päästä, ja nainen vaan totesi, että nämä tavarat oli mulla jo ennen kuin tapasimme... Hohhoijaa. Mies oli sitten ilman huonekaluja. Paineli Sotkalle. En pysty ymmärtämään.
Pikainen kommentti tähän väliin (lisää tulossa illemmalla):
Äitini oli kommentinsa saanut omalta äidiltään, joten kaitpa kokemus puhuu? Tämä on ilmeisesti joku juttu joka on kulkenut suvussa, viisautena äidiltä tyttärelle. Tiedän, ettei isäni ole itsekäs ihminen, vaan erittäin antelias ja muita ajatteleva (sen huomaa mm. lahjoista joita hän antaa). En tiedä millainen avioliitto mummillani ja vaarillani on ollut, enkä tiedä heidän raha-asioistaan.
Ai niin, tuli noista lahjoista vielä mieleen: miten ihmeessä voit ostaa lahjan tai yllätyksen miehellesi jos hänkin pääsee näkemään, mihin olet rahoja käyttänyt? Ei varmasti kannata maksaa pankkikortilla :)
No niin, nyt kaupan kautta kotiin ja sitten kirjoittelemaan lisäkommentteja. Niitä onki jo päässä melko lailla :)
Hmm, silläkö on väliä, kenen ne rahat ovat? No meillä rahat ovat yhteiset, vaikka ne ovat eri tileillä ja eri nimellä tienattuja. Teillä rahat ovat yhteisellä tilillä, mutta ovatko ne kuitenkin jomman kumman nimissä, eli jos sinä olet tienannut 1500e ja miehesi 2000e niin onko hänellä sitten oikeus suurempaan summan yhteisen tilin rahoista? Vai jaetaanko kaikki 50-50? Meillä rahoja ei jaeta, mutta molempien tileiltä käytetään rahaa yhteisesti ja yhteisiin menoihin.
Olet varmasti oikeassa siinä, että mikäli on yhteinen tili niin on helpompi jos vain toinen maksaa laskuja. Meillä taas laskut ovat telineessä keittiössä, siitä sitten katellaan eräpäivien lähestyessä että kuka maksaa minkäkin. Aina jaosta ei edes puhuta, vaan laskua voi vain ottaa ja maksaa, laittaa siihen että "maksettu x.x." ja mappiin. Ja asia on selvä :) Tämä toimii siis meillä ilman riitelyä, en ole aivan varma siitä, että tällainen toimisi kaikissa suhteissa.
"Ja minulla murehtiminen menee niin, että kun yksin vastaan koko hommasta, niin ei tarvitse murehtia."
Toivottavasti asia pysyy tuollaisena ja teidän taloudellinen tilanne hyvänä. Vastuu taloudesta on kuitenkin raskas taaka kannettava, toivottavasti voit ainakin puhua asiasta miehellesi, ja toivottavasti hän on asiasta kiinnostunut. Eli ei niin, että hän käyttää rahoja ja sinä sitten lasket loppukuusta senttejä mihin on varaa ja mihin ei. Mutta teillä taitaakin toimia tuo homma.
Tuo äitini (ja hänen äitinsä) kommentti miehen rahankäytöstä tarkoittaa varmasti myös sitä, että mies ei näe tilannetta kokonaisvaltaisena (siis näin karrikoiden ja yleistäen). Nainen miettii asioita laajemmin, ja nainen myös tietää mitä kotiin tarvitaan (vessapaperia, pyykinpesuainetta jne) ja mitä se maksaa. Mies saattaa surutta käyttää 400e uuteen vahvistimeen, jolloin naiselle jää tehtäväksi selvittää, miten loppukuu tullaan toimeen. Nainen ottaa yleensä muut liian hyvin huomioon, tyydyttää kaikkien muiden tarpeet ensiksi ja omat vasta viimeisenä. Mies ja lapset ovat etusijalla, itse vasta sen jälkeen. Kaitpa äitini tätä tarkoitti, että suhteessa ja yhteisillä rahoilla käy monesti niin, että nainen on se joka joutuu joustamaan. Miehen menoihin löytyy aina aikaa ja rahaa, naisen menot ovat toissijaiset. Näinhän ei pitäisi olla, mutta valitettavan usein näin tuntuu olevan.
"Hänen onni ja ilo on toki minulle tärkeää."
Aivan... Tällaisia me naiset olemme. :)
Alussa, kun keskustelua virittelimme, niin sain enemmän sellaisen kuvan, että teillä on ememmänkin omat rahat, ei yhteiset. Se oli se asia, mitä ihmettelin. Eli siis meillä nimenomaan on yhteiset rahat, ei omat. Sillä on merkitystä. Eli vaikka jompi kumpi tienaisi montakin tonnia enemmän, niin molemmilla on yhtäläinen oikeus päättää niiden käytöstä. Rahat menee siihen, mihin niitä tarvitaan. Jos vaikka mieheni olisi saanut juuri suunnitteluprojektin loppuun ja tienaa joku päivä 3000e ja minä tarvitsen ja haluan auton kauppakärryksi, niin siihen rahat sitten laitetaan. (Siis jos se on järkevä hankinta)
Niistä lahjoista... Olen jeps joskus, kun olen paljon ennen lahjan antamista sen jo ostanut, niin maksanut sen käteisellä... :) Niin on tehnyt miehenikin, esimerkiksi jouluna. Tällaiset tavallisemmat kukkien tuomiset tms. voi kyllä maksaa kortilla, kun samana päivänä mies ne minulle kuitenkin antaa. Enhän minä sitä silloin huomaa, että rahaa on lähtenyt tililtä. Ja niin pieniä summia nyt ei huomaisi varmaan muutenkaan.
Ei meilläkään taatusti riitelyä tulisi, vaikka taloutta hoidettais yhdessä, mutta siitä tulisi enemmän päänvaivaa, kun mulla ei oliskaan kaikki "langat käsissä" ja suuri organisoija minä olisi hukassa. :) Helpompaa siis näin, huomattavasti.
Mieheni olisi kyllä valmis hoitamaan vaikka kaikki raha-asiat heti. Apua siis saan, jos sitä joskus tarvitsen. Ja meillä mies kyllä ymmärtää, ettei mitään älyttömyyksiä ostella, silloin kun siihen ei ole varaa. Mutta meillä kyllä ne älyttömyydet ja haaveet liittyy aina yleensä molemmilla kotiin, joten sellainen turhakin hankinta olisi iloksi molemmille.
On totta että usein nainen joustaa enemmän. Mutta kyllä minä omista tarpeistani kiinni pidän. Tai no... mies pitää kiinni minun tarpeistani! Hän aina sanoo säännöllisesti, että "mentäiskö kaupungille ostamaan sulle jotain kivaa." Tai sitten ostelee vaatteita lahjaksi muuten vaan. Meillä siis ehkäpä molemmat ajattelee ensin toista, ja sitten vasta itseään. Mukavaa. Siitä tulee hyvä mieli. Ja kyllä isäntäkin tietää mitä kotiin tarvitaan. Hän se aina tekstaa minulle töihin, että mitä kaupasta pitäis tuoda... :)
"Eli siis meillä nimenomaan on yhteiset rahat, ei omat."
Näin meilläkin. Se, että rahat ovat jaettuna eri tileille (jotka ovat toinen minun nimessä, toinen mieheni nimessä) ei poista sitä tosiasiaa, että rahat ovat tarkoitettuja yhteiseen käyttöön. Pariskunnan käyttöön, avoparin käyttöön.
"Eli vaikka jompi kumpi tienaisi montakin tonnia enemmän, niin molemmilla on yhtäläinen oikeus päättää niiden käytöstä."
Näin meilläkin.
Ehkä esitin meidän tilanteen hieman epäselvästi alussa: me olemme molemmat töissä ja/tai saamme tukia, nämä rahat ohjautuvat meidän henkilökohtaisille tileille. Rahat makavat kahdella eri tileillä, mutta ovat yhteiset, tarkoitettu yhteiseen käyttöön. Tottakai osa rahoista menee omiin menoihin (miehellä urheiluun ja harrastuksiin, mulla harrastuksiin ja vaatteisiin jne.). Emme siis pidä kynsin hampain kiinni omissa rahoissa, (esim. niin, että toinen syö pihvin ja toinen makaroonivelliä), vaan rahat käytetään meidän menoihin. Parisuhteen menoihin. Mehän eletään vakavassa suhteessa, aiomme naimisiinkin, joten miksi emme tukisi toisiamme myös taloudellisesti? Tämä on meidän malli :)
Kyllä näkee taas että on neidit asialla :)
Monta sivullista tekstiä aiheesta 'onko yhteinen tili vai ei'! Teidän miestenne keskustelu samasta aiheesta menisi todennäköisesti näin:
- Miten teillä noi raha-asiat hoidetaan?
- Meil on yhteinen tili, jolta tyttöystävä maksaa laskut. Toimii hyvin.
- Ok.
- Mites teillä?
- Meil on erilliset tilit, mutta rahat kuitenkin yhteisiä samaan tapaan kuin teillä. Kummatkin maksetaan laskuja. Toimii hyvin tämäkin.
- Ok.
Näinhän se luultavasti menis :)
Miehiä kun tuntuu kiinnostavan vain käytäntö ja miten asia toimii, naisia kiinnostaa myös periaatteet, teoria ja asioiden taustat. Ja ainahan se on kiva höpistä, vaikka sitten ihan turhia ;)
...=)
Tunnistan sinunlaisesi tapauksen omassa naisessani. Olemme molemmat opiskelijoita ja naisellani on huomattavasti vähemmän rahaa kuin minulla, koska olen suurimmaksi osaksi varmaan tuurilla saanut enemmän kuin omani pois osakkeista ja kesäisin olen aina ollut töissä. Ja ongelmia aina sen rahan kanssa ja oikeasti elämässä tulee eteen varmasti ihan oikeitakin ongelmia kuin se et tuntuu elävänsä toisen siivellä. Pois se. Se että tietää että se myös toimisi toisinkin päin eli nainen antaisi mulle rahaa, riittää ja suhde ei ole ainoastaan toisen rahojen kuppaamista. Elämässä tilanteet vaihtuu ja sitten joskus miehesi on eläkkeellä ja sinä vielä töissä niin jeesaat sitten vuorostasi :)
Tuli mieleeni kun luin kirjoitustasi että olet hakenut töitä ja et ole vielä saanut työtä.
Minulla olisi tiedossa työ jos sinua kiinnostaa,siinä tienaa jonkun verran.
Se työ on kynttilä-ja lahjatavaroiden esittelyä ja siinä tienaa ihan mukavasti.
Täällä ei saa mainostaa,mutta käy tutustumassa PartyLiten sivuihin.
http:www.partylite.fi
Sori toi linkki ei toimi,mene osoitekenttään ja kirjoita kenttään tuo mainitsemani osoite,sieltä pääsee partyliten sivuille.
Olin viime kesänä samassa tilanteessa kuin minä, opiskelijana en löytänyt kesätöitä, joten tulot meni nollille. Pää ei olisi antanut periksi olla elätti, joten jos ei rahaa ole niin sitä tehdään. Kunnon kesätyöt on kiven takana, mutta töitä löytyy ihan varmasti halukkaalle, jos on valmis tekemään hanttihommiakin. Siivouspaikkoja on kelle vaan, päivän tai kahden keikkahommia työnvuokraustoimistoissa vaikka kuinka ja paljon. Sillon kun ei pätkistä ollut tietoa, polkaisin pystyyn kirpparipöydän ja tienasin ruokarahat sillä.
Tietenkään en yhtä paljoa pystynyt maksamaan kun mies, mutta ainakin tein JOTAIN asian hyväksi enkä vaan ollut toimettomana ja odotellut viikkorahaa. Ei nyt mitenkään kivoja hommia jotkun kauppojen inventaariot sun muut, mutta säilytinpähän itsekunnioitukseni, ja mieheni todellakin arvostaa panostustani, ja tietää etten jaa laakereillani lepäilemään, jos olemme taloudellisissa vaikeuksissa.
Tänä kesänä sain kesätöitä pitkälti johtuen siitä, että työnantaja arvosti yritteliäisyyttäni pätkätöissä, kun en jäänyt kotiin lojumaan kesätöiden puuttuessa.
Sanoit että sinulla on säästöjä, jotka "uhkaavasti hupenevat". Mitä muuta varten säästöt ovat kuin pahaa päivää? Pitäisikö miehen maksaa elämisesi että sinä saat säästää johonkin kivempaan? Minä kyllä käytin säästöni viimeistä penniä myöten, ennen kun edes harkitsin pyytäväni mieheltä rahaa.
Niistä säästöistä vielä. Tottakai käytän ne loppuun ennen kuin alan mieheltä rahaa kerjätä, mutta niiden loppumiseen on vain päiviä aikaa. Yhden kakskymppisen voi vielä nostaa automaatista, viimeiset eurot pitäisi käydä muka ihan pankissa hakemassa.
Nirsoillut en ole työn suhteen. Joka ikiseen mieleeni juolahtavaan siivousfirmaan olen soittanut tai laittanut paperille, kauppoihin, seurakunnille, ja jopa Atrialle suolia siivoamaan =) Siis aivan kaikkialle mitä mieleen tulee, rakennustyömaille "lautapojaksi", mutta lautojen kantamiseenkin kuulemma tarvitaan alan koulutusta. Jäätelökioskille, remonttisiivouksiin, messuesittelijäksi, koiranhoitajaksi... you name it. Yrittämisen puutteesta ei ole kyse. Kirppariakin olen miettinyt, mutta ei minulla eikä lähitutuillani ole sen vertaa ylimääräistä tavaraa että saisin edes myyntipöydän vuokran takaisin.
Tietysti tilanne on todella kurja, jos mitään ei irtoa. Entäs mainosten/ilmaislehtien jako, puhelinmyynti, mansikanpoiminta? Niihin on yleensä avoimia työpaikkoja. Hesburger/McDonald's ja muut vastaavat palkkaavat paljon nuoria.
Jos tavaraa ei ole kirppariksi asti, voit kokeilla esim. huuto.nettiä, jossa voit ilman kuluja myydä vaikka yksittäistä tavaraa.
Oletko nostanut opintolainat? Jos et, ehdotan että nostat. Jos olet, saat sossusta tukea,(jota ei saa ennen kun on nostanut lainat...) Ei Suomessa nälkään onneksi päästetä kuolemaan, vaikka välillä sekin käy mielessä...
Tsemiä hankalaan tilanteeseen, onneksi kesä kestää vain sen kolme kuukautta, syksyllä voit uudella onnella hakea osa-aikatöihin!
Ai niin, ja vielä, kaupan taululle lappu että vahdit lapsia, ulkoilutat koiria ja käyt vanhuksille kaupassa!
Mikäli aloittaja asuu yhdessä poikaystävänsä kanssa hän ei saa sossusta tukea. Luultavasti sossutädit nauraisi hänet pihalle ja kehottaisi keskustelemaan miehensä kanssa. Talous, joiden tulot ovat 2600e/kk ei ole oikeutettu tukiin. Mikäli keskustelun aloittaja elää yksin tilanne on toinen, ja hän on oikeutettu tukeen. Tosin useimmissa kunnissa juuri tuon opintolainan on oltava nostettu.
Lisää vinkkejä mahdollisista työnantajista:
Posti tai jakelukeskus, marketit, päiväkodit/leikkipuistot, opiskelulaitoksesi (kannattaa ehdottomasti kysellä!!), Suonenjoki ja mansikat, ravintolat.... Kannattaa olla aktiivinen ja päivittäin käydä www.mol.fi :ssä katsomassa työpaikkoja. Lisäksi kannattaa ottaa yhteyttä isoihin firmoihin vaikkapa avoimella hakemuksella tai suoraan henkilöstösihteerille ja kertoa omista osaamisistaan (olet opiskelija, kait sinä jotakin osaat?) ja millaisesta työstä olisi kiinnostunut.
Viime kädessä muutat vanhempiesi luo kesäksi ja elät mamman ruoilla ;)
Joka ikinen aamu aloitan tarkistamalla paikat mol.fi -sivuilta. Ravintoloihin minua ei kaivata (koulutettua työvoimaakin tarjolla), postiin, jakelukeskuksiin, useisiin marketteihin, opiskelulaitokseen on otettu yhteyttä, päiväkoteihin samoin.
En kyllä tosiaan ole äidin helmoihin enää muuttamassa, mieskin siitä hermostuisi =)
Mainosten/ilmaislehtien jakoa tein jo tuossa keväämmällä sijaisena, ja käskin pitää puhelinnumeron tallessa. Soitinkin sinne pari viikkoa sitten, mutta ei kuulemma ole lähistöltä jakoaluetta vapautumassa. Lupasivat edelleen pitää numeron tallessa. En viitsi joka päivä soittaa uudestaan, sanoivat kyllä ottavansa sitten itse yhteyttä. Tuosta hommasta tienaa noin 100e/kk ja kuukaudessa on 35-40 työtuntia omasta tahdista riippuen. Aika säälittävää =) Mutta tekisin sitä silti, jos tarjolla olisi.
Puhelinmyynti on ainoa homma, josta yksinkertaisesti kieltäydyn. Tein sitä toissakesänä ja minun moraaliani vastaan on myydä dementoituneelle mummolle kuusi lehteä päivässä. Kyllähän meille sanottiin, että niin ei saa tehdä, mutta parin viikon työnteon jälkeen alkoi "syvennyskoulutus" eli siis meitä aivopestiin röyhkeiksi tyrkyiksi. Koko homma oli kusetusta alusta loppuun... "Hei, osallistuitte viime syksynä tällaiseen asiakaskyselyyn, ja nyt tästä kiitoksena on teille annettu tällainen ja tällainen alennus". Hevon paskat. Lehdet myyntiin samaan hintaan kuin aina ennenkin ja mitään asiakaskyselyä ei ole ollut. Siinä meni yöunet kun mietti miten Martta-parka oli luullut lehden vuosikerran maksavat 60 markkaa...
Mansikanpoimintaa ei ole polkupyöräilymatkan päässä ja autoa en omista. Mies mieluummin elättää minut kesän ajan kuin pistää asumaan mansikkafarmille kuukaudeksi.
Kaikkiin kaupungin Hesburgereihin/McDondaldseihin olen ottanut yhteyttä. Eijei, kun sinne on tyrkyllä niin paljon porukkaa jolla on esim. hygieniapassi tai aikaisempaa kokemusta.
Huuto.netin pidän mielessä, mutta en ole henkilökohtaista maallista omaisuutta ehtinyt tässä "aikuisikäni" matkalla kerätä, sitä kun on niin vähän. Ei siis ole juuri mitään myytävää... pari vaatetta ehkä. Mut pidän mielessä, kiitti vinkistä!
Opintolainat? Kouluja on vielä 6-7 vuotta edessä, ja mies on vakaasti sitä mieltä, että vielä ei ainakaan aleta lainaa kerätä. Nyt on pakko pärjätä muuten, koska muussa tapauksessa tuota lainaa tulee hillitön määrä loppujen lopuksi ja oman asuntoa tai lapsia koskevat haaveet jäävät seuraavalle vuosituhannelle.
Sossusta tuskin antavat minulle sentiäkään. Ja jos antaisivatkin, se tuntuisi jotenkin väärältä, kun mies nyt kuitenkin on kykeneväinen (ja halukas) elättämään minut, ja kaupungista löytyy varmasti ihmisiä jotka tarvitsevat sossun tukea minua enemmän.
Syksyn töistä. Lukujärjestys on joka viikko uusi, opetusta on arkisin jollain välillä 8-20, lauantaisin ehkä 18 asti (siis silloin kun on, harvemmin). Ainoa VARMA kellonaika tai päivä jollon pääsisin töihin, on yöt ja sunnuntai. Sellaista työtä siis etsimään, pitäkää peukkuja! Tietysti joku omalla ajalla tehty toimisi myös... aikatauluton.
Ai niin ja vielä, kaupan taululla on ollut tänä kesänä ja kolmena edellisenä kesänä mainitsemasi tyylinen lappu. Koulutusta ja kokemusta (lastenhoitoon siis) löytyy, joten outoa ettei tärppää. Samanlaisia lappuja olen viljellyt vanhempieni työpaikoille, pikkusiskoni kummitädin hammasklinikan odotusaulaan, veljeni opiskeluyksikön ilmoitustauluille, oman pihapiirimme rappukäytäviin... Vähän joka paikkaan. Muutaman iltakeikan ole noiden kautta joskus saanut, mutta that's it.
Niin kysymyshän on siitä, ettenkö pärjäisi tai selviäisi hengissä kesän yli. Miestä ei haittaa se, että joudun norkumaan hänen kukkarollaan välillä. Mutta minusta se vain tuntuu pahalta... ei kuitenkaan ihan niin pahalta että enää puhelinmyyjäksi lähtisin =) Ei tämä ole niin iso ongelma kuin mitä annan ymmärtää. Mutta ongelma kuitenkin.
Tuli vielä yksi (huonopalkkainen) työ mieleen: makuuniin tai vastaavaan leffoja vuokraamaan. Kyseisissä firmoissa kun on henkilökunnan vaihtuvuus melko suuri.
En tiedä, missä kaupungissa asut, mutta saa olla kyllä todella surkea työtilanne jos mitään ei löydy opiskelijalle. Täälläpäin kun tosissaan etsivälle löytyy töitä, en tunne yhtään henkilöä, joka olisi jäänyt töitä vaille jos mikä tahansa kelpaa (siivous, lastenhoito, myyjä- tai kassahomma...).
Ei muuta kun tsemppiä vaan! Äläkä lannistu siitä, että "joudut" elämään miehesi rahoilla. Parisuhteessahan eleteään sen takia, että saataisiin tukea, turvaa ja rakkautta. Ja kerta miehelläsi ei ole sinun elättämistä mitään vastaan (ja miksi olisi, hänen takiaan et saa tukia) niin anna mennä vaan ja nauti ihanasta kesästä. :)
Miten nuo videovuokraamot eivät tulleet mieleen? Loistava idea! Nyt puhelin laulamaan...
Hihi, hyvä että minustakin on välissä hyötyä.
Tässä lisää vinkkejä (osa löytyi molista):
- lastenhoitajaksi perheeseen
- R-kioskiin myyjäksi
- liittymämyyjäksi
- jätskikioskiin tai torille myyjäksi
- siivoojaksi (ei todellakaan tarvi aikaisempaa kokemusta, eli yhteyttä vaan SOLiin, ISSiin ja muihiin)
- nuorisoasiainkeskukset, nuorisoseurat, nuorisotalot, kerhot ja vastaavat (kerroit aiemmin että on kokemusta lastenhoidosta).
Olethan myös ottanut yhteyttä seuraaviin:
- manpower
- eilakaisla
- varamiespalvelut
- stepstone
- monster.fi
Ja kannattaa myös käydä työvoimatoimistolla juttelemassa tilanteestasi.
Et ole kertonut mitä opiskelet, onko ala kenties sellaista että voisit ryhtyä yksityisopettajaksi abille tai vastaavalle (esim. kieliä opettamaan, pianonopettajaksi jne).
Jos mitään ei löydy, käy kirjastossa hakemassa hyvän kirjan ja mene rannalle tai puistoon nauttimaan kesästä. Sitä minä tein kolme kesää sitten kun en saanut kesätöitä, ja sitä minä tekisin mielelläni nytkin :)
Opiskelen lähihoitajaksi kaksoistutkinnossa, oma lukio on juuri vajaa viikko sitten loppunut =) Ei minusta viralliseksi abi-opeksi ole, mutta epävirallisia ja siis palkattomia hommia kyllä on. Lupasin parilla kaverille tankata matikan perusteet vaikka rautalangasta vääntäen tänä kesänä.
Lastenhoitajaksi perheeseen: Kauppojen ilmoitustauluilla ja netissä on ilmoituksia. Mol.fi -ilmoituksiin olen kaikkiin ottanut yhteyttä. Tämän lisäksi äitini mainostaa minua tehokkaasti naapuruspiirissä ja työpaikallaan, iltakeikkoja saankin silloin tällöin. Minulla on kaksi "vakioperhettä", mutta siellä ei koskaan ole tarjolla muuta kuin tunti sieltä, toinen täältä. Hyvähän sekin on. Kanadasta ja Englannista olisin saanut töitä, mutta jäi kyllä lähtemättä tällä kertaa...
R-Kioskille soitin, käski laittaa postissa hakemuksen, eipä ole sen jälkeen kuulunut. Liittymämyyjäksi hain myöskin mol.fi-sivujen ilmoituksen kautta. Jäätelökioskien hommat menee peruskoululaisille. Siivoojaksi olen hakenut kaikkien mieleenjuolahtavien firmojen kautta. Seurakunnan kerhonohjaajaksi olen taas itseäni tyrkyttänyt, siitäkin kun on aiempaa kokemusta.
Olen varamiespalvelun listoilla ja manpower.fi ja mosnter.fi -sivut tarkastan silloin tällöin. Stepstone ja eilakaisla ovat oudompia, surffailen sinne välittömästi!
Juuri soitin yhteen paikkaan, jossa huhujen mukaan olisi hommia sijaisille. Käskivät lähettää kirjallisen hakemuksen, ottavat sitten yhteyttä jos on tarvetta. Toivottavasti on...
Nuo mainitsemasi firmat katsottuani nappaan hirmuisen jäntsän kirjan tuolta yöpöydältä ja menen nauttimaan harvinaisesta herkusta - auringosta - tuonne pihakeinuun. Puhelin mukana!
Niin, eihän tässä kai epäilläkään että kuolisit nälkään, ja mukavaahan se on, että mies auttaa pahassa paikassa. Nämä vinkithän ovat vain sitä varten, kun itse kerroit että ajatus elättinä olemisesta häiritsee. Olen ihan samaa mieltä, ja mielestäni omaa mielenrauhaa tuo tieto siitä, että on ainakin kaikkensa koittanut ja kortensa kekoon kantanut.
Sellainen vinkki vielä, että tuo firmoihin soittelu ei ole kovin hedelmällistä, ainakaan oman kokemuksen mukaan. Moniin firmoihin kannattaa marssia paikan päälle kysymään, puhelimessa kun on niin helppo sanoa kyselemättä ei, jos sattuu kiireinen hetki. Velipoika on opiskelujen aikana Mäkkärissä, ihan ilman hygieniapassia ja lukiokoulutuksella. Sai homman paikanpäällä kysymällä.
Ja vielä tuosta lainasta. Nythän sinulla rahantarve on, ei kuuden vuoden päästä, miksi siis säästää lainanotto myöhempään? Ei se, että nyt nostat lainaa, tarkoita että sinun tarvitsee nostaa sitä enää syksyllä, tai yleensä ikinä enää. (Kestääkö muuten lähihoitajakoulutus tosiaan 6-7 vuotta?). Kun olet opinnoissasi pitemmällä, saat varmaan helpommin kesätöitä, jopa omalta alalta, joten lainan nostamiselle ei mitenkään välttämättä ole enää myöhemmin tarvetta. Miksi kärvistellä nyt, vain sen vuoksi että haluaa nostaa lainan vasta kuin sitä ei enää tarvitse? Lainaa voi myös maksaa takaisin jo opiskeluaikana, joten voit maksaa tänä kesänä nostamasi määrän pois esimerkiksi ensi tai/ja sitä seuraavan kesän ansioista. Ihan siis vain näkökulmana, eihän sitä pakko tietysti ole nostaa.
Kyllä keinoja löytyy jos tahtoa on, where there's a will, there's a way, vai mitä se aasi Shrekissä juttelee. :)
Meillä tuo lainanotto on periaatekysymys. Monet ottaa sitä liian helposti ja käyttää liian helposti, ja valmistuessa onkin kamalat lainat niskassa. Joskus kun pitäisi asuntokin ostaa tai ehkä perhe perustaa, sitä ei ole hyvä aloittaa sillä, että on jo valmiiksi läjä maksettavaa.
Toki jos siihen on todella tarvetta, niin silloin voisin minäkin lainaan turvautua. Mutta mieluummin kärvistelen vielä toistaiseksi Euroshopper-makaronilla ja töitä etsien. Täytyy kyllä tunnustaa että yksin asuessani (18-vuotiaana) otin vanhemmilta lainaa, mutta se ei tuntunut niin vakavalta (ja vanhempien mielestä se oli lahjoitus). Ja se oli sellaista "lainaa", että tuskin koskaan maksan sentilleen takaisin, mutta varmaan lähetän porukat jonnekin Ugandaan reissuun, kunhan saan pidemmäksi aikaa töitä ja vähän säästöön. Vaikka sitten 30-vuotishääpäivänä.
Lähihoitajaopinnot kestävät yleensä kolme vuotta, ja niistä minulla on jäljellä yksi. Sen jälkeen nenä näyttää kohti yliopistoa, eli vielä on luentoja ja kirjoja tulevaisuus pullollaan.
Kiitoksia työnhakuvinkistä! Olen kuitenkin muutamissa paikoissa käynyt (esim. kotipalvelu, kauppa jne.) ja aina on vastaus sama: "Minä en tiedä noista kesätyöjutuista, soita tohon numeroon tai laita vaikka sähköpostia... kyl ne sit ottaa yhteyttä jos on tarve." Mulla on varmaan taas ollut huono tuuri noiden kanssa, pitää jatkaa kyselyä =) Sie valat minuun taistelutahtoa!