On ollut suolakurkkua ja sipulia. Lisäksi on luimittu paistettua amerikan läskiä ja paistettua kananmunaa. Sipulia on myös paistettu. Eipä näihin sanoihin ole enää paljoa lisättävää. Pisteet 8.5/10. Riöisikakkuja on ollut.
Juomana on freesannut energia cola, mansikkainen kuplavesi, punainen maito valitettavan haaleana. Ja yksi red bull.
Kehityskohteena lopputalvelle on se, että löytäisi tuoreiden raikkaiden tuorekurkkujen myyömälän ja tavoitesäästäöisi siten, että sitä voisi laittaa riisikakkusen päälle, joko hienostoväen sormisuolalla (joka myös olisi investoiva elämisen elinkaaren jatkamisen välineenä) tai vähäisimpinä ropseia muilta suola lajkkeita. Viimeaikoina ei ole mennyt niin paljon suolaa. On ollut varmaan muutoin raikkaampien makumaailmojen tuotteita.
Juomana on freesannut energia cola, mansikkainen kuplavesi, punainen maito valitettavan haaleana. Ja yksi red bull.
Kehityskohteena lopputalvelle on se, että löytäisi tuoreiden raikkaiden tuorekurkkujen myyömälän ja tavoitesäästäöisi siten, että sitä voisi laittaa riisikakkusen päälle, joko hienostoväen sormisuolalla (joka myös olisi investoiva elämisen elinkaaren jatkamisen välineenä) tai vähäisimpinä ropseia muilta suola lajkkeita. Viimeaikoina ei ole mennyt niin paljon suolaa. On ollut varmaan muutoin raikkaampien makumaailmojen tuotteita.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Minä laitan hienosto himalajan suolaa etikkakurkkujen päälle kun eivät ole suolakurkkuja. Jospa löytyisikin peruskurkkuja joita pikkelöidä fermentoida tai suolata.Sipulaa on pikkelöity itse. kuplajuomaa löytyy ja rainbowcolaa.. ilman sokeria.
Riisikakkujen sijaan voisin laittaa sen keitetyn kurkumariisin päälle. ja alennuskanaa vaikka kananmunasiakin löytyy. Nykyään oon alkanut taas keittää kananmunasia kun kyllästyin paistettuihin. .ainakin joksikin aikaa.
Suolan käyttö kannattaa kyllä vähentää ja vaan laittaa ihan joo hyppysellinen sormella suolaa.
Kovissa pakasteissa kaalisipulikeitto lämmittää mukavasti.
Ranskalainen sipulakeitto on hyvin haudutettuna kuin kaalikeitto ja kylmän ilmaston lohturuoka. Leipäpaloineen ja gratinoitu hyvällä juustolla ja se liemi. Jesu Marimba.
Ranskalaisen sipulikeiton voi hyödyntää lihapullien sidosaineena. Joskus kymmenisen vuotta sitten tai ehkä useampi vuosikymmenkin vuotta sitten tuli kokeiltua asiaa, kun oli rahaa enemmän elintarvikkeisiin. Arvosana tuotteelle 8.5/10.
RS lihapullien kanssa suositetaan kermaviilipohjaisia dippikastikkeita, perus smetanaa tai kolmen pippurin valkoruskeaa kastiketta. Sekä perunoita keitettyinä, jos onnistuu löytämään hyvälaatuisia sopivan kokoisia perunoita. Ruokajuomana voi freesata energia cola, jäätävän kylmä punainen maito tai jääkylmä vesi taitavasti laaditulla lemon, yrtti, persikkaneste seoksella.
Olen kuullut että einessipulikeittojauheen käyttöä on tehty jauhelihaan mutta sitä en tiennyt että se toimisi jonkinlaisena sidosaineena vaan makuaineena. Itse en suosi eineksiä enkä keittojauheita.
Meillä ei ole varaa nirsoilla, jos ravintoa on nenän edessä. Ja siksi pitää pyrkiä siihen, että ravinto on sellaista, että siitä saadaan paras vastine rahalle. Allergiat ym. käytännön seikat vaikuttavat siihen missä mennään. Samoin kuin virheostannat.
Tällä köyhällä ei oo varaa syödä kuin vanhalla vaseliinilla siveltyä jätepahvia, palan painikkeeksi lumesta nuotiolla sulatettua vettä. Terveisiä vaan Ökyherroille Palatseissaan, jossa väsähtäneet tarjoilijat juoksuttavat Herran ja Rouvan eteen tarjottimilla lihaa ja perunoita..
Mukavaa oli napostella aurinkokuivatulla tomaatilla maustettua sulatejuustoa ja
siihen päälle vielä palvikinkkuja sekä kipparijuustoa. ja tuorekurkkua.
Jälkkäriksi kahvin kera oli vielä raparperipiirakkaa. Oivallista herkkua.
Suolasta saa myös kun syö vaikka Raunbow-silliä perunoiden kera.
Tuokin annos tulee tavattoman halvaksi ja joskus pitää suorastaan
vältellä makaronia, sillä siinä ei vitamiiniä piileskele liiemmin.
Saispa ranskalaista patonkia...
Betaalasruuno, perähikiä
Kuhan maha täyttyy. On tärkeintä
Voi helkkari mitä suolapommia aloittaja oikeen syö huh kyllä varmaan on verenpaineet koholla ja ihmeellistä colan litkimistä,punaista maitoa hmm oikeen elintavat että tulee liikaa kaloreita.
Mutta jos syö omenan päivässä niin se pitää lääkärin loitolla.
Kyllä hyvä tapa syödä omena päivässä niin sentään jotain vitamiinejä tulee.
Nytpä haettiin jo vappueinestä eli jääkaappiin tuli röykkiöttäin nakkeja
sekä monta rasia punajuuri ja perunasalaattia.
Lisäksi pitää tehdä munkkeja ja pitää simat parvekkeella jäähtymässä.