Sähköautojen kauppa on tyrehtynyt

Euroopassa sähköautojen tilaukset ovat puolittuneet. Suomessa sähköautojen rekisteröinti lähti laskuun viime syksynä. Tammikuussa niiden osuus oli enää 24 % kaikista henkilöautoista. Tämä oli ensimmäinen kerta sitten vuoden 2019, kun yksittäisen kuukauden rekisteröinti oli pienempi kuin edellisenä vuonna samaan aikaan.

Mitä arvelette syiksi sähköautojen kaupan romahtamiseen?
33438
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Liian ongelmallisia ovat. Eivät toimi pakkasella ja arvo romahtaa.

Äänestä

Koko sähköauton perusajatus on väärä. Ainoastaan valtavalla rahallisella panostuksella ja viherlobbauksella saatiin muutamat autotehtaat leikkiin mukaan, mutta nyt alkaa sitten konkurssien sarja ja muut krapulavaiheen touhut.

Äänestä
  • Joo, ei ihmiset halua ainakaan ilman tukia moisia rakkineita ostaa.

    Äänestä

Näin siinä sitten kävi.

Äänestä

Myös Englannissa sähköautojen myynti on romahtanut.

Äänestä

kehitys työ jäi ilmasto muutoksen jalkoihin, niin tarina loppui kesken kaiken,

Äänestä

Monet niistä, kenellä on varaa sähköautoon ja kenelle se sopii käyttöprofiilin puolesta ovat sellaiset ostaneet. Loput odottelevat, että käytettyjä alkaa tulla tarjolle halvalla, ostavat sitten.
Toisaalta yleinen talouden alakulo vaikuttaa etenkin uusien autojen myyntiin, oli käyttövoima mikä tahansa.

Noin arvelen käyneen.

Äänestä

Mitä te houritte? Sähköterojen tietotoimisto julistaa tämän tästä kuinka sähkäreiden ensirekisteröinnit lyö ennätyksiä joka kuukausi, ja polttikset katoavat maan päältä parissa vuodessa.

Äänestä
  • Se on yhtä pätevä kuin hevosmiesten tietotoimisto.

    Äänestä

Ei hintoja alennettaisi jos ne kaupaksi kävisi: vai oletteko nähneet vastaavia alennuskampanjoita polttiksissa?

Hintoja on alentaneet lähes kaikki monella tapaa.

Ne hyvätuloiset tilasi autot 2022 joka näkyi 2023 rekisteröinneissä. Nyt sitten ei ole loppuporukka semmoisia selkeästi ostamassa riesakseen. Ja ymmärtäähän sen miksi.

Äänestä
  • Hintoja painaa alas kilpailu. Kiinalaiset haluaa ostaa markkinaosuutta ja se onnistuu vain hintaa alentamalla. Muiden on pakko seurata tai tuotantolinjat seisoo kohta tyhjillään.
    Teslallakin oma osuutensa hintojen alentamisessa.

    Hinnat on kyllä alentuneet jatkuvasti ja tämä oli odotettavissakin. Monta vuotta on puhuttu sähköautojen hinnan alentumisesta mitä onkin tapahtunut koko ajan. Tämä on seurausta akkujen hinnan putoamisesta. Niitä tuotetaan paljon enemmän ja suuruuden dynamiikka alkaa näkyä tuotantokustannuksissa.

    Kaikki jotka jotain ymmärtää ja haluaa ymmärtä taloudesta tietää nämä ja niinpä onkin oikestaan turha kertoilla tälle palstalle mitään. Sinäkin haluat vai valittaa ilman että ottaisit selvää mistä on kyse.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Hintoja painaa alas kilpailu. Kiinalaiset haluaa ostaa markkinaosuutta ja se onnistuu vain hintaa alentamalla. Muiden on pakko seurata tai tuotantolinjat seisoo kohta tyhjillään.
    Teslallakin oma osuutensa hintojen alentamisessa.

    Hinnat on kyllä alentuneet jatkuvasti ja tämä oli odotettavissakin. Monta vuotta on puhuttu sähköautojen hinnan alentumisesta mitä onkin tapahtunut koko ajan. Tämä on seurausta akkujen hinnan putoamisesta. Niitä tuotetaan paljon enemmän ja suuruuden dynamiikka alkaa näkyä tuotantokustannuksissa.

    Kaikki jotka jotain ymmärtää ja haluaa ymmärtä taloudesta tietää nämä ja niinpä onkin oikestaan turha kertoilla tälle palstalle mitään. Sinäkin haluat vai valittaa ilman että ottaisit selvää mistä on kyse.

    Hintaa painaa alas kilpailu . Hintaa painaa alas myös kysynnän heikkous . Kun Teslalla varastot täyttyy , niin on pakko laskea hintaa . Tämä suuruuden dynamiikka alkaa olla jo hyödynnetty , kun valmistusmäärät on miljoonia .

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Hintaa painaa alas kilpailu . Hintaa painaa alas myös kysynnän heikkous . Kun Teslalla varastot täyttyy , niin on pakko laskea hintaa . Tämä suuruuden dynamiikka alkaa olla jo hyödynnetty , kun valmistusmäärät on miljoonia .

    Teslalla ei täyty mitkään varastot, sillä on yhä vain parin viikon autot valmiina. Teslan "varastot" ovat käytännössä vain ostajille matkalla olevat autot.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Hintaa painaa alas kilpailu . Hintaa painaa alas myös kysynnän heikkous . Kun Teslalla varastot täyttyy , niin on pakko laskea hintaa . Tämä suuruuden dynamiikka alkaa olla jo hyödynnetty , kun valmistusmäärät on miljoonia .

    Hintaa painaa alas valtion tuet.

    Ei edes Kiinassa pystytä tuottamaan sähköautoja halvalla niin halvalla kuin niitä nyt myydään. Kiinassakin on kustannustaso noussut ja ns. hikipajateollisuus kaikkoamassa halvempiin maihin.

    Kiinassa jaetaan avokätisiä tukia sähköautoille. Ideana on tuutata EU ja USA markkinat täyteen sähköautoja just sen verran halvemmalla, ettei paikalliset valmistajat pärjää ja kuolevat pois. Sen jälkeen on koko maailma Kiinan talutusnuorassa ja saa ne hinnatkin nostella eri tasolle.

    Onneksi strategia näkyy yskivän pahasti. Satamat täynnä kiinalaisautoja, jotka eivät tahdo käydä kaupaksi. Ja kiinanihmeille on suunnitteilla rangaistustulleja juuri näiden kilpailuasetelmaa vääristävien valtiontukien vuoksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Teslalla ei täyty mitkään varastot, sillä on yhä vain parin viikon autot valmiina. Teslan "varastot" ovat käytännössä vain ostajille matkalla olevat autot.

    Teslalla ei täyty varastot, kun tuotantoa vähennetään kysynnän vähentyessä

    https://www.apu.fi/artikkelit/tesla-lomauttaa-ja-leikkaa-palkkoja

    https://www.talouselama.fi/uutiset/tesla-irtisanoo-jopa-yli-10-prosenttia-tyontekijoistaan-sahkoautojen-myynti-laskee-hinnanalennukset-eivat-pelasta/eaac5a16-7175-454a-8815-4e28678f3c64

    Näin, vaikka kysyntää on yritetty pitää yllä alentamalla myyntihintoja.

    Sekin voi lyödä näpeille. Suomessa ei pienemmät autoliikkeet enää halua ottaa patteriautojan vaihdossa, koska vaihdokin arvosta voi yhdessä yössä hävitä 5000.

    Sama ongelma autovuokraamoilla
    https://www.lansi-savo.fi/uutissuomalainen/6406530

    Äänestä

Euroopan heikentynyt taloustilanne ja uusien sähköautomerkkien (Kiina) aloittama hintasota. Asiakkaat odottavat ja katsovat mihin hinnat liikkuvat.
Hyvin selkeä ja helppo syy ymmärtää.

Äänestä

Tämä on se trendi nyt.

Äänestä

Mitäs nyt tehdään kun sähköautojen kauppa ei käy?

Äänestä
  • Anotaan tukia.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Anotaan tukia.

    Käsi ojossa petterit ovat aina olleet. Mutta ainahan voi vaatia lisää. Ai, niin, mutta tämäkin kortti on jo käytetty.

    Äänestä

Kyllä naurattaa. Vai ihan tyrehtynyt! Tuplaantuu vuosi vuodelta ei todellakaan vastaa käsitystäni tyrehtymisestä!

Ei mene enää montaa vuotta, niin käytännössä muuta ei edes myydä. Sähköautot halpenevat ostohinnaltaan polttiksia halvemmiksi. Siinä jää polttomoottorivehkeet homehtumaan autokauppoihin.

Äänestä
  • "Ei mene enää montaa vuotta, niin käytännössä muuta ei edes myydä."


    VÄÄRIN

    Ei mene enää montaa vuotta, niin käytännössä muuta ei edes osteta.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    "Ei mene enää montaa vuotta, niin käytännössä muuta ei edes myydä."


    VÄÄRIN

    Ei mene enää montaa vuotta, niin käytännössä muuta ei edes osteta.

    Ei tarvi patterilelua enää autoliikkeelle myydä.

    Eivät kelpaa vaihdokkina, koska arvosta voi yhdessä yössä kadota 5000, kun tehdas taas vaihteeksi päättää alentaa hintaa, koska kauppa ei käy.

    Eivät kelpaa vuokraamoillekaan. Syynä sama eli tolkuton arvonaelema ja tolkuttomat korjauskustannukset. Suomessakin vakuutusmaksut reipppaassa nousussa ja puolet polttomoottoriautoja kalliimpia nyt.

    Äänestä

Maaliskuussa Euroopassa kaikki muut paitsi itselataavat olivat reilussa laskussa.

Äänestä

Ennen sähköautoja kukaan ei tarvinnut Excel-taulukkoa puolustellessaan autonsa ostoa.

Äänestä

Väärin otsikoitu.

Patteriautojen myynti on romahtanut. Lataushybrideissä pientä kasvua.

Kun kusetetaan laittamalla sekä patteriautot että isolla polttomoottorilla ja pienellä akulla varustetut lataushybridit samaan koriin (=sähköauto). ei sähköautojen myynti kovin pahasti ole vähentynyt.

Edelleen se kaikkein tyypillisin "sähköauto" on lataushybridi, joka kuluttaa paperilla 1-2 l/100 km ja todellisuudessa 250 % enemmän. Suomessa. Monessa EU maassa luvattu kulutus ylittyy vieläkin reippaammin, kun ei ole lainkaan latausinfraa.

Mutta on sentään saatu autojen koko, paino ja hinta kasvamaan hurjasti. 600 kg lisää massaa autoihin eikä se ole halpaa terästä, vaan kallista kuparia ja akkumineraaleja. Näin maailma pelastuu. Ja näille siis myönnetään avokätisiä veronalennuksia (jopa kymppitonneja).

Tällä sähköhössötyksellä ei ole saatu liikenteen CO2 päästöjä yhtään pienemmiksi. Sähkötekniikka on parantanut hyötysuhdetta, mutta hyödyn on syönyt autojen koon ja erityisesti massan hurja kasvu.

Toistaiseksi ainoa kikka, millä päästöjä on saatu alas on ollut biopolttoaineiden käyttö. Mutta se on jo niin vanha ja väsynyt idea ja sitäpaitsi pitää moinen uhka bensan myyntituloille (verotulot) pitää raippaveroilla (käyttövoimamaksu) kurissa.

Äänestä

Suomessa lokakuussa vain reilu 30 % ensirekisteröidyistä autoista oli sähköautoja.

Äänestä

Mikähän siinä on, ettei sähköautojen kauppa käy.

Äänestä

Eikös näiden myynnin pitänyt kaksinkertaistua joka vuosi?

Äänestä

Sähköautoja ovat ostaneet varakkaat tuotepioneerit ja maksavat siitä kalliin hinnan.
Heille voi olla samantekevää auton arvon putoaminen ja muut asiat, Ne joilla on varaa, voivat edelleen ajaa polttiksilla. Onhan heillä varaa harmittomaan ja asemista riippumattomaan likkumiseen. Ennemmin yksi pitkä kaukomatka pois ja flybridge vene 800 hevosvoiman moottoreilla vaikkapa pienikulutuksiseen 300 hevosvoiman veneeseen. Vesiskootteri, moottorikelkka, pojan monttupyörä, mönkijätraktori ja muut vastaavat asiat uima-altaan lämmitystä myöten.
Hullu ajaa sähköautolla varakkaana.
Kenelläpä tänä päivänä on omatunto, ainoastaan matti kukkarossa.
Eihän suurimmalla osalla ole säästöjäkään. Kaikki tuhlataan.

Äänestä

Euroopassa sähköautojen markkinaosuus on laskenut.

Äänestä

Tämähän on hyvä uutinen.

Äänestä

Polttisten kysyntä on oikeastaan niin suurta että tällä viikolla ilmoitettiin että voi olla jopa toimitusvaikeuksia.

Sähköautoja taas myydään euroopassa ale-hintaan jotta niistä päästäisiin eroon, esim tänään uutisoitiin että suurin alehinnoin Tesloja myynnissä Saksassa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Euroopassa sähköautojen tilaukset ovat puolittuneet. Suomessa sähköautojen rekisteröinti lähti laskuun viime syksynä. Tammikuussa niiden osuus oli enää 24 % kaikista henkilöautoista. Tämä oli ensimmäinen kerta sitten vuoden 2019, kun yksittäisen kuukauden rekisteröinti oli pienempi kuin edellisenä vuonna samaan aikaan.

Mitä arvelette syiksi sähköautojen kaupan romahtamiseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu