Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Harvojen lakkokiimaisten huuto on kovaa, mutta takaa kuuluu pikkuhiljaa suuren enemmistön totuus

Anonyymi-ap

Paikallislehden yleisökirjoituksia:

Poliittisia lakkoja esiintyy, kun SDP on hävinnyt vaalit ja joutunut oppositioon. Ei muulloin.

"Lakko-agitaattorit Tytti Tuppurainen ja Antti Lindtman yllyttävät työläisiä lakkoilemaan ja itse istuvat täydellä palkalla, täysin vastuutonta, miten käy BKT:n." UKK"

"Eivätkö lakkolaiset ymmärrä, että he joutuvat itse maksamaan koko aiheuttamansa miljardin taloudellisen menetyksen. Lopulta aina kuluttaja maksaa kaiken. Tai itselleen kissa kiusaa tekee kun kuppinsa kaataa."

"Demokraattisesti valittu hallitus on vaalituloksen perusteella velvollinen tekemään kaikkensa, jotta Suomen talous kääntyisi kasvuun. Kuitenkin työmarkkinajärjestöt lakoillaan ja lakkouhkauksin pyrkivät sivuttamaan valtiovallan. Tulopolitiikan nimissä talouselämä uhataan tehdä toimintakyvyttömäksi, työ tulee niin kalliiksi palkankorotuksin ja muilla etuuksilla, ettei työtä voida enää järjestää kaikille."

"Kuinkahan monta työpaikkaa ja yritystä tämä ay-liike masinoinnillaan saa aikaiseksi sen jälkeen, kun yritykset tehneet konkursseja. Ja menetetetyillä tuloillako palkataan uusia työntekijöitä. Jotkut puhuvat, että hallitus kyykyttää. Kyllä tässä ay-liike pyrkii kyykyttämään hallitusta aiheuttaen paljon vahinkoa. Eläkeläisen mietteitä."

Ay-liike aloitti lakot. Ay-liike voi lakot lopettaa.

Lailliselle hallitukselle pitää antaa työrauha ja tuki sen vaikeassa työssään.

Kansan valitsemaa eduskuntaa ei pidä kiristää ja uhkailla. Se ei ole demokratiaa. Siihen ei ole oikeutusta. Eduskunnan kiristäminen on moraalitonta.

Politiikka ei kuulu työpaikoille, eikä työaikaan. Poliittiset lakot eivät ole lakkoja ollenkaan. Ne ovat ay-liikkeen harvojen masinoimaa vahingontekoa ja eduskunnan kiristämistä. Poliittiset lakot tulee kieltää kokonaan. Lakko on vastuuttoman kädessä vaarallinen ase.

Lakoista päättäneet edesvastuuseen. SAK:n johtajat ja hallitus on erotettava.

10

189

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllä kansa tietää. Lopulta.

      Kun möly hälvenee, niin totuuden ääni tulee esiin.

      SAK:n poliittiset lakot ovat yksittäisten ihmisten aiheuttamia. Yksittäiset ihmiset, ay-liikkeen Lundh ja Mäki aikanaan saivat aikaan syvän laman Suomessa kolme kymmentä vuotta sitten. Ei heitä kiinnostanut ihmisten hätä, Nyt on myös yksittäiset ihmiset, jotka silmät punaisina agitoivat ammattiliittojen jäseniä POLIITTISIIN lakkoihin. Asiasta ei ole kysymys, vaan vallan näytöstä, jota ei edes ole. Ay-liikkeelle ei ole koskaan annettu valtaa. Sitä sillä ei ole, mutta sillä on kyky näyttää JOUKKOVOIMAA, jossa ryhmätyhmyys tiivistyy.

      Agitaattoreiden palkka juoksee. Lakkolaiset kärsivät.

      Todellakin, lakko on vastuuttoman kädessä vaarallinen ase. Sen takia poliittiset lakot ja tukilakot pitää kieltää. Niillä ei ole mitään tekemistä oikeiden lakkojen kanssa, joilla saa vaikuttaa oman TESin sisältöön.

      • Anonyymi

        Juuri näin, poliittinen lakko tarkoittaa, että jonkun ryhmän ihmiset äänestävät kaksi kertaa.

        Ensin vaaleissa, jos tulos ei ole hyvä, niin sitten poliittinen lakko. Näin kaksi kertaa äänestämällä saadaan haluttu tulos.

        Ay halveksii yhdessä vasemmiston kanssa demokratiaa. Ottaa päähän vaalitappio ja presidentin vaalien 4 prosenttia.

        Ruotsissa on kannatus 30 prosenttia ja Ruotsi kunnossa. Ottakaa Suomen demarit oppia Ruotsin demareista, jotka ovat tehneet jo muutokset 90-luvulla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin, poliittinen lakko tarkoittaa, että jonkun ryhmän ihmiset äänestävät kaksi kertaa.

        Ensin vaaleissa, jos tulos ei ole hyvä, niin sitten poliittinen lakko. Näin kaksi kertaa äänestämällä saadaan haluttu tulos.

        Ay halveksii yhdessä vasemmiston kanssa demokratiaa. Ottaa päähän vaalitappio ja presidentin vaalien 4 prosenttia.

        Ruotsissa on kannatus 30 prosenttia ja Ruotsi kunnossa. Ottakaa Suomen demarit oppia Ruotsin demareista, jotka ovat tehneet jo muutokset 90-luvulla.

        ......"Lakko-agitaattorit Tytti Tuppurainen ja Antti Lindtman yllyttävät työläisiä lakkoilemaan ja itse istuvat täydellä palkalla, täysin vastuutonta, miten käy BKT:n." UKK".....

        Tämä poliittinen lakko hässäkkä tuli kuin tilauksesta Lindtmanille, siirtyy syrjään demareiden oikeat ongelmat. Kukaan ei nyt muista että demarit ovat ihan sekaisin Marinin palvonnan jälkeen. Unohtui politiikka.


    • Anonyymi

      Demarit ja Ay- liike pelaavat Suomea heikoksi Puuttinin takia. Näinhän se aina on ollut.

    • Anonyymi

      Lakot piti ja pitää !!!
      Rikkureille siankusta niskaan ruuttaa ruuttaryhmämme aina lakkoporteilla !!!
      Niin teki nytkin vaikka vai 6 koko maassa ja yhdet munat tärpätillä.

      Talkoo-Taavetti

      • Anonyymi

        ...niin poliittiset lakotkin näyttävät pitävän. Surullista että yksi maailman sivistyneistö valtioista pitää sisällään joukkion, joka kiristää poliittisilla lakoilla muita.


    • Anonyymi

      Pitävät yhä edelleen ja jatkuvat kevään edetessä ja pitkistyvät.
      Kusiruuttapartiomme huolehtivat lakkoporteilla että ei rikkurit pääse töihin.
      Ruuttamma siankusta rikkurien päälle.

      Talkoo-Taavetti

    • Anonyymi

      Kyllä

    • Anonyymi

      Lain mukaan ammattiliittoon saa kuulua tai saa olla kuulumatta. On jäsen tai ei, niin ammattiliiton aktiviteettiin ei saa pakottaa. Se on vapaaehtoista.

      Poliittisia lakkoja esiintyy, kun sdp on oppositiossa. Lakot ovat siis demareiden aikaansaamia. Moraalitonta toimintaa lakkoilla, kun TES on voimassa ja vallitsee työrauhavelvollisuus. Moraalitonta agitoida työstä kieltäytymiseen valheita paasaten.

      Lakkovahdit uhkailevat tehtaiden porteilla ja yritysten ovilla. Siellä maalitetaan rasistisesti töihin menijöitä rikkureiksi, heidän nimensä kirjataan ylös ja mietitään rangaistustoimenpiteitä. Se on vainoamista. Vainoaminen on rikos.

      Tuoreen tutkimuksen mukaan työväenpuolue persuista 75% ei kannata poliitisia lakkoja. He eivät ota vastaan käskyjä Hakaniemestä. He eivät kysy puolisolta, pitäisikö mennä töihin vai lakkoon. He ajattelevat itse omilla aivoilla ja menevät töihin. He ovat parasta A-ryhmää.

    • Anonyymi

      Töihin ei mene kukaan lakon aikana ilman että tulee kastelluksi siankusella ja liettellä.

      Talkoo-Taavetti

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2237
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2063
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1678
    4. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1496
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1490
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1387
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1354
    8. 52
      1248
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1190
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1179
    Aihe