oppositio grillaa työministeri läski satosta joka on ihan paniikissa,yes
eduskunnan kyselytunti menossa nyt
Anonyymi-ap
20215
2Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Satosella on helppo homma.
Punavihreät vinkuu ja Satosen riittää puhua järkeä.
AY-liikkeiden lakkoilu on turhaa.
Hallitus uudistaa 1940-luvulta peräisin olevan työlainsäädännön ja sillä sipuli.
Vasureilla valmiiksi kirjotetut kysymykset lähes samaa kysyivät kaikki.
Satonen otti jo neljännellä kerralla rautalanka esimerkin että asia uppoaisi oppositioon.
Uudistetaan aikuiskoulutus , vastaamaan tätä päivää, osaamisen lisäämiseksi.
Kaikkea ei voi valtio maksaa ja korvata, kyllä alan vaihtoon pitää itsekin panostaa
Aloittaja on täysin sivistymätön kansalainen!! Sivistynyt ihminen ei käy ihmisen ulkonäköön, vaan keskustelee asiallisesti, olipa aihe mikä tahansa!!
Satonen tekee työtään ja yrittää tasapainottaa valtion taloutta. Niin sillä paikalla tekisi kuka tahansa vastuunsa tunteva ihminen-
Ruoan arvonlisäverotuksen korotus valuu suoraan tukkuliikkeiden, keskusliikkeiden ja kaupan kassaan, siis ei korotuksia, sillä se leikkaa vielä enemmän köyhien ostovoimaa ja lisää köyhyyttä, niin kävi edellisenkin kerran.
Marinin kaudella köyhien ostovoimasta lähti yli 30%, muistatko?
Eikö puhemies saa näitä mölisijöitä ulos eduskunnasta. Satonen oli ihan asiallinen.
Persut ja Kokoomus petti äänestäjät! Eduskuntavaaleissa ehdokkaat oli hiljaa työelämän rajuista heikennyksistä????
Kerro nyt ihmeessä, kuinka sinut on petetty?
Perussuomalaiset oli AINOA puolue, joka köyhiä haluaa puolustaa. Valitettavasti 20% kannatuksella hekään eivät kuitenkaan 80% vastaan pysty taistelemaan... eikä ainakaan OPPOSITIOSTA!!!! Perussuomalaisten oli hallitukseen pakko lähteä, koska vaihtoehtona olisi ollut kaikkien suomalaisten kyykytyksen jatkuminen Marin II hallituksen toimesta. Tässä viitteitä siitä, millainen Suomi olisi ollut Marin II jälkeen:
Asukasluku 6 000 000
Työttömiä 1 000 000
Ulkomanvelka 300 000 000 000€
Maassamme neljä virallista kieltä
Bensan hinta 4€/litra
Kokonaisveroaste selvästi maailman korkein (nythän se on korkein)
jne
Älä pirskatissa. Sarkasmi on taitolaji mitä et kykene kirjoituksessasi ilmaisemaan.
Minäpä pikkaisen avitan mitä perskuteen vaativat:
- me yhdistyneet perskuteet vaadimme Suomen eroavan EU:sta
- me yhdistyneet perskuteet vaatimme ettei Tasavallan prseitentti puutu meitän natsi-ideologiaan, kuten Hallis jo kerkesi kommentoimaan jäädessään rannalle presitentin vaaleisa
- me yhtistyneet perskuteet vaatimme kunnioitusta meille !
Ehdotetut muutokset ei ole rajuja heikennyksiä työelämään.
Aika on ajanut 1940-luvun työlainsäädännön ohi. Silloin piti Neuvostoliiton pelossa lisätä kaikenlaista AY-liikkeitä miellyttävää työlainsäädäntöön.
Miksi ihmeessä te huolehditte toisten asioista, kun ette ole näitä petettyjä? Suu soukemmalle ja maalaisjärki käyttöön. Se on vale ettei muka puhuttu rakenneuudistuksista ja työelämän vanhoillisesta laista. Siitä on puhuttu 90-luvun alusta lähtien ja monesti yritetty muuttaa, mutta mikään hallitus ei ole uskaltanut ottaa ay-liikettä sarvista ja viedä asioita loppuun asti. Ay-liike yrittää taas uhoamalla ja pilaamalla monen yrityksen maineen, saada niskaotteen maan hallituksesta, mutta vihdoinkin suoraselkäisyys vie voiton ja tarpeelliset muutokset tehdään myös tässä takapajulassa, jonka työelämän lait on tehty 1940-luvulla. Mikä pahinta, niin SDP on nyt paljastanut kaikki entiset epäilyt todeksi ja on tullut ulos kaapista!
Vasemmisto huutaa kurkkusuorana. Eivät ymmärrä tollot, että valtion taloutta täytyy tasapainottaa. Kerran se kirpaisee ja kun se on toteutunut, voidaan taas henkäistä helpotuksesta.
Ei hallitus piruuttaan tee sopeutusohjelmaa talouteen. Joskus se on tasapainotettava, ei aina voi elää yli varojen!!
Ei Kokoomus omia äänestäjiään ole pettänyt. Persuja kylläkin täydellisesti ja persujohto petti vielä omat äänestäjänsäkin.
Onhan se nyt kiva "grillata" oppositiosta käsin , kun itse ei hallituksessa saanut aikaiseksi kuin sutta ja segundaa sekä maamme talouden persiilleen...
Satonen joutui jopa rautalangasta vääntämään, kun tyhmä oppositio ei vaan tajuu.
Kun ei ole mitään faktatietoa esittää, niin toistetaan samoja lauseita loputtomiin. Kyllähän tuon jo tyhmempikin huomaa. Rinne kävi vielä verestämässä entisiä puheitaan A-studiossa ja väitti ettei SAK:n jäsenmäärä ole muuten vähentynyt kuin vanhuudesta johtuen. Samaa valehtelua jatkaa ja ihan lakimiehen pätevyydellä kuten Haloskakin. Vielä kun tulisi hallitus, joka muuttaisi edustajien määrän, sillä 200 kansanedustajaa apureineen on liian suuri tämän kokoisessa maassa ja kun vielä kansainvälisesti on oppitulokset laskeneet ja kansa sen kuin tyhmenee. Sama leikkuri myös virkamiehille, niin tulee paremmin asiat hoidettua eikä jäisi aikaa mihinkään turhaan. Tyhmät vasurit eivät tajua, että jos rikkaat muuttavat ulkomaille, niin kenen veroista riittää kaikki tukiaiset ja terveydenhoito!
Anonyymi
2024-02-15 17:51:08
Tyhmät vasurit eivät tajua, että jos rikkaat muuttavat ulkomaille, niin kenen veroista riittää kaikki tukiaiset ja terveydenhoito!
+++++++++++++++++++
Siellä taas persunakellarin posse vääntää torttua tiskiin.
Onko sulla joku ihme oletus että rikkaat maksaa muka veroja. HÄ!
Niitten saldot on kuule jossai Sveitsissä vähintään.
Tuossa sulle linkki miten EK toimii.
https://yle.fi/a/3-10095106
Se joka valtion kulut maksaa on Suomen työtä tekevät Duunarit.
Olen kyllä samaa mieltä, että eduskunnassa on liikaa väkeä!! Kun katsoo noita edustajia tuolla istunnossa, niin suurin osa oppositiossa hymyilevät vaan vinosti, mutta eivät koskaan nouse ylös ja sano mielipidettään.
Turhaa siellä on tuota väkeä, sataviisikymmentä olisi sopiva lukumäärä. Vähentäisi menoja ja vähentäisi noita tuppisuita istunnoissa!!
nyt tuli orpo olo.....
Vittuilutunti eikä kyselytunti.