Tucker Carlsson yllättyi käynnistä Moskovassa.

17294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

”Se, mikä oli radikalisoitavaa, hyvin järkyttävää ja hyvin häiritsevää minulle, oli Moskovan kaupunki, jossa en ollut koskaan aiemmin ollut, Euroopan suurin kaupunki… on niin paljon mukavampi kuin mikään kaupunki maassani. Minulla ei ollut aavistustakaan tästä”, Carlson totesi.

No ei ihme kun sitä ei ole kuukeroitu pilalle

Äänestä

Carlson ihmetteli Moskovan siisteyttä. Ei näkynyt pummeja, juoppoja eikä tarvinnut olla varuillaan kuten USAssa.
Ruokakaupassa asiointi yllätti hänet täysin: kaikkea on ja neljä kertaa halvemmalla kuin USAssa.
Mäkkärin tsekkasi; nykyisin se on Vkusno i tochka. Osti kaksi juustohampurilaista ja ranskalaiset - maistuvat ihan samalle kuin USAssa - ja ovat halvempia.
Metroasemalla kävi, Kiovan asema. Kehui aseman siisteyttä ja hienoa arkkitehtuuria mosaiikkikoristeineen ja valaisimineen.

Carlson vertasi USAa Venäjään ja ainakin Moskovan osalta sanoi, että siellä on asiat paremmin kuin USAn suurkaupungeissa siitäkin huolimatta, että Venäjä on taloussaarrosten kohteena jo kaksi vuotta mikä ei kyllä näy missään.

Äänestä
  • USA:ssa on hienoja paikkoja, mutta kaupungit eivät totisesti ole kauniita. Moskovassa tehdään varmasti kaikki, ettei sota näy. Sillä se olisi Putinin loppu. Muualla Venäjällä tilanne on aivan toinen. Siellä palellaan ja etsitään ruokaa kaupan tyhjiltä hyllyiltä.

    Äänestä

Onko oikeesti niin, että länsi haluaa pakkosyöttää hulluja länsimaisia arvoja eli ryöstää Venäjän luonnonrikkaudet vaikka asein? Venäjä ei tätä kuitenkaan halua ja puolustaa itseään ja omia arvojaan, johon sillä on täysi oikeus. Länsimaiset arvot on sama kuin rappio, joka näkyy turvattomuutena tavallisen ihmisen arjessa, pieni eliitti on tietysti turvassa.

Äänestä
  • Lännessä normalisoidaan vauhdilla huumeita ja sateenkaaritouhuilua, ylipäätään pervoilua ja kaikkea saastaa.

    Tämä ei tietenkään tarkoita sitä etteikö myös Venäjällä olisi homoutta ja huumeidenkäyttöä.

    Siltikin se on niin että lännessä aivan selvästi hallitusten tasolla yritetään normalisoida ja laillistaa kaikenmaailman irstauksia ja päihteitä.


    Terveisin: entinen päihteidenkäyttäjä joka ei päihteitä laillistaisi.

    Äänestä

  • Turvattomuus on korviesi välissä. Mene Venäjälle, niin opit arvostamaan länsimaisia arvoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Lännessä normalisoidaan vauhdilla huumeita ja sateenkaaritouhuilua, ylipäätään pervoilua ja kaikkea saastaa.

    Tämä ei tietenkään tarkoita sitä etteikö myös Venäjällä olisi homoutta ja huumeidenkäyttöä.

    Siltikin se on niin että lännessä aivan selvästi hallitusten tasolla yritetään normalisoida ja laillistaa kaikenmaailman irstauksia ja päihteitä.


    Terveisin: entinen päihteidenkäyttäjä joka ei päihteitä laillistaisi.

    Mitä se haittaa mitä muut makuuhuoneessaan tekevät? Mitä se sinulle kuuluu? Ihme kyylä.

    Äänestä

Suomen valtamediassa Venäjä on yhtä kuin Putinin jalat ja Ukrainan sotatantereet. Se on tämän päivän "vastuullista journalismia".

Äänestä

Suomessa on vielä asiat kohtalaisen hyvin, mutta jenkkien ihailu ja propakanda uhkaa syöstä Suomen samaan "unelmaan",
Toinen uhka on pyrkimys samaistumaan Baltian maiden ja Puolan poliittiseen kulttuuriin, elikkä rasismiin.

Äänestä

Meillä roskaaminen on sallittua, sillä se kuvaa hyvin, kuinka vapaa länsimainen maa olemmekaan! Pulloja ja tölkkejäkin on kadunvarret ja torit niin täynnä, että niitten keräilijöitä jo uhkailtiin veromaksulla!

Äänestä

USAn kaupungin kaduilla kävelee näitä zombeja, eli huumeien käyttäjiä, ihme asennossa seisoskelevat tyhjä katse päässä. Tai jossan LA:ssa on hirveet läjät teiden varsilla "roskisasuntoja", kun siellä ei ole varaa enää asua kuin super-rikkailla normaalisti.

Mutta maailmassa on kaikki asiat heittäneet kuperkeikkaa, kannattaa asiat kääntää 180 astetta ympäri, mikä ennen oli hyvin esim lännessä ja paskasti Neukuissa, on nyt kääntynyt toisin päin. Sama kaikissa uutisissa jne.. käännä 180 astetta uutisoitava asia ympäri niin olet oikeilla jäljillä tapahtumissa.

Äänestä

Olisikohan hänen kannattanut pistäytyä myös lähiöissä ja maaseudulla, olisi saanut vähän perspektiiviä. Eipä Amerikastakaan saa koko kuvaa Manhattanilla.

Äänestä
  • Eipä jenkkien lähiöt ja maaseutu mitään paratiiseja ole paitsi rikkaimmilla.

    Äänestä

Mutta Putin sanoi että Fucker ei kyennyt tyydyttämään häntä.

Äänestä

Käynnistä vai kännistä? Maailma avartuu. Suomen ja suomalaisten pitäisi kunnostautua siisteydessä, ettei kadut ole kaatopaikkoja.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kuinka siistiä siellä oli, verrattuna omaan kotimaahansa.
https://mvlehti.net/2024/02/14/tucker-carlson-kuvaili-vierailuaan-moskovassa-huippujohtajille-dubaissa-kuinka-se-radikalisoi-hanet-videot/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu