Miksi NATO sallii Unkarin änkyröinnin ?

Unkari nauttii kaikesta NATON suojasta täysimääräisesti, mutta saa estä Ruotsin pääsyn NATON täysivaltaiseksi jäseneksi. Onko NATON säänöstössä typerä virhe jossa tämä Unkarin änkyröinti toiminta on mahdollistettu ?
20196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Orban on Putinin hallussa.

Äänestä

Se johtuu pahasta HÖNÖILYStÄ

Äänestä

Miksi Unkari sallii Naton änkyröinnin?

Äänestä

Orbanin unkari on täysin turha maa Natossa, ulos Natosta ja Eu:sta.

Äänestä

Ehdottomasti pitäisi päivittää Naton päätöksenteko malli. Koko järjestö on nykyään halvaantunut yhden luopion takia. Ei hyvä.

Äänestä
  • Tätä osuutta ei voi päivittää. Sopimukset on aina ratifioitava. Naton liittymisasiakirja ei voi tietenkään olla poikkeus. Yksimielisyysvaatimus kaikessa muussa on eri asia. Jotkut päätökset pitäisi voida tehdä enemmistön päätöksenä. Se todennäköisesti johtaisi siihen, että ulkopuolelle jääneet eivät osallistuisi toimeenpanoon, mikä voisi muodostua myös ongelmaksi. Yksimielisyys on ollut lähtökohta juuri siksi, että kaikki päätökseen sitoutuvat.

    Äänestä

  • Ihan sama sinisilmäisyys koskee myös EU:n päätösten tekoa.

    Äänestä

  • Natokin on viherhöperöiden vallassa. Naton sivustolla on kaikkea monimuotoisuudelle (moku, LGBTitityy..) tukea osoittavia artikkeleita.

    Äänestä

Unkari ja erityisesti pääministeri V. Orbanin käskyttäminen meitä monia muitakin ihmetyttää.
Viktor uskoo olevansa mahtitekijä EU; n sisällä. Viktor pitäisi hiljentää, suitsia hänen suutaan pienemmälle.

Pitää tosin huomata, että v. 1956 Unkarissa oli, jo silloin "venäläinen sotilaallinen toimenpide".
"Siis kenen leivissä Viktor messuaa?

Olin tuolloin 18v. Viktor oli vielä kauan "suunnitteluvaiheessa".
. stm Pohj.Sav.prikaatin ajoilta.

Äänestä

Unkarin parlamentti on edelleen joulutauolla. Se päättyy vasta helmikuun lopussa.

Äänestä

Unkari voisi erota EU:sta ja Natosta ja jättää ne nuolemaan näppejään.

Äänestä

Samalla laillahan sen Unkarin temppuilun ja kiristyksen sallii myös EU!
Kyllähän se ihmetyttää ettei yhtä ukkoa saada kuriin millään!

Äänestä
  • Ainoat temppuilijat tässä ovat olleet EU ja Nato.

    Äänestä

Unkari on Euroopan itsenäisin valtio. Hienoa.

Äänestä
  • Mitenköhän Orban selviää tuosta pedo-jutusta. Saattaa suosio laskea kun kaverit suojelee pedoja ja EU- ei maksa luvattuja 20 miljardia euroa. Samoin unkarilaisia alkaa ottaa päähän hylkiövaltio leima Euroopassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Mitenköhän Orban selviää tuosta pedo-jutusta. Saattaa suosio laskea kun kaverit suojelee pedoja ja EU- ei maksa luvattuja 20 miljardia euroa. Samoin unkarilaisia alkaa ottaa päähän hylkiövaltio leima Euroopassa.

    Ei Unkarissa ole suunniteltu mitään pedon-merkkiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Ei Unkarissa ole suunniteltu mitään pedon-merkkiä.

    Ei olekaan mutta mitä se tähän kuuluu, Orbanin kaverit suojelee lapsiinsekaantujia ja se on jo tarpeeksi vakavaa.

    Äänestä

Orban Crematshu !
Kill the pig !

Äänestä

Unkari ja Turkki "änkyröivät" koska Ruotsi on solutettu täyteen kolmansien maiden, mm. Iranin vakoojia. Mitähän siitäkin seuraisi että maa, joka on 1950-luvulta havitellut ydinaseita, vaikenee samasta syystä mm. Estonian totuuden kuoliaaksi, on täynnä kaikenlaisten vieraiden valtioiden agentteja, sisäiset levottomuudet ja varjoyhteiskunnat uhkaavat yhteiskuntarauhaa ja nostavat maariskiä, pääsee täysjäseneksi Natoon?

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/ba4bcf43-abb2-43ac-9d4b-10efe770ac42

Siispä: Rajat kiinni!

Äänestä

miksikö? siksi että muuten Unkari lähtee natosta ja ottaa venäläisohjukset alueelleen, ukraina jää kolmen vihollisvaltion väliin. Tai jopa 4:n Slovakia, on Unkarin linjoilla myös.
Siis Unkari, Slovakia, Valkovenäjä, Venäjä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Unkari nauttii kaikesta NATON suojasta täysimääräisesti, mutta saa estä Ruotsin pääsyn NATON täysivaltaiseksi jäseneksi. Onko NATON säänöstössä typerä virhe jossa tämä Unkarin änkyröinti toiminta on mahdollistettu ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu