Vertaistuki

Hei,

Olen ajautunut parisuhteessani tilanteeseen, että avioero vaikuttaisi järkevimmältä, mutta asiat eivät ole yleensä niin musta valkoisia. Olemme olleet yhdessä yli 20 vuotta, mutta suhteemme on pikku hiljaa hiipunut hiipumistaan. Olemme jo useamman vuoden eläneet toistemme ohitse juurikaan toisistamme välittämättä. Puolisoni ehdotteli jo muutama vuosi takaperin avointa suhdetta, joka omasta mielestäni ei tuntunut kovin mielekkäältä. Avioerostakin olemme jokusen kerran keskustelleet, koska nykyinen suhteemme ei ole meille kummallekaan milläänlailla tyydyttävä. Onko tällä samojen ongelmien kanssa painivia?

8

1112

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Miksi sitten kyhnäätte yhä yhdessä saman katon alla?
      Miksi ette asu oma-tupa-oma-lupa -periaatteella jolloin kummallakin on oikeus elää haluamallaan tavalla omalla reviirillään ärsyttämättä toista?
      Vai onko tuo liian monimutkaista ymmärtää?

      • Kuten keskustelun aloituksessa totesin, niin asiat eivät aina ole niin musta valkoisia kuin voisi kuvitella. Ja ennen kuin voi kritisoida toisten päätöksiä pitäisi osata asettua toisten asemaan. Joskus pitää myös ajatella myös muita kuin vain tuijottaa omaan napansa. Tässä viittaan lapsiimme, jotka eivät omasta mielestäni kärsin tilanteesta. Sitä haluaisi tarjota heille turvatun lapsuuden, eikä tehdä heistä mitään pelinappuloina aikuisten välisissä ristiriidoista. Siis oman mielenterveyteen ja onnellisuuteni vuoksi olisikin järkevintä erota. Siihen tämä kuitenkin jossakin vaiheessa johtaa.


      • Spirit204 kirjoitti:

        Kuten keskustelun aloituksessa totesin, niin asiat eivät aina ole niin musta valkoisia kuin voisi kuvitella. Ja ennen kuin voi kritisoida toisten päätöksiä pitäisi osata asettua toisten asemaan. Joskus pitää myös ajatella myös muita kuin vain tuijottaa omaan napansa. Tässä viittaan lapsiimme, jotka eivät omasta mielestäni kärsin tilanteesta. Sitä haluaisi tarjota heille turvatun lapsuuden, eikä tehdä heistä mitään pelinappuloina aikuisten välisissä ristiriidoista. Siis oman mielenterveyteen ja onnellisuuteni vuoksi olisikin järkevintä erota. Siihen tämä kuitenkin jossakin vaiheessa johtaa.

        Minusta kypsää ajattelua teiltä.

        Alkuperäiseen kysymykseen vastaten. Uskon, että on todella suuri määrä pareja, jotka elävät enemmän tai vähemmän kaverielämää tai kämppiselämää. Osalle se riittää. Koti on tukikohta kaikelle muulle; työssäkäynnille, harrastuksille jne. Osa taas kaipaa läheisyyttä ja rakkauden tunnetta niin paljon, että haluaa erota.


    • Anonyymi

      Miettikää mihin toisessa rakastuitte, eläkää tunnepuolella niitä uudelleen, kuunnelkaa musiikkia niiltä ajoilta, etsikää tunnetta ja rakastukaa.
      Älkää erotko.

    • Anonyymi

      Avioero tuntuu joskus välttämättömältä ratkaisulta, mutta jokin asia sen edistämiseen tarvitaan ainakin omalla kohdallani. Ensiksi pitää katkaista kaikki yhteydet läheisiin ja vanhoihin tuttuihin ja olla heille kuin kuollut, ettei ketään enää ajattelisi. Yhteiskunta on tehnyt kohdallani ratkaisuja joilla ovat vaikeuttaneet yhden lapsistani elämää merkittävästi, mutta eivät kanna vastuuta, kuten heidän kuuluisi jos ottavat roolin huolehtia jostakin. Minä en halua ajatella asioita, joiden suhteen olen voimaton, vaan pelkästään elää omaa elämää. En aio etsiä elämänkumppania, koska niistä on aina vaan riesaa, kun elämässä on järkevämpääkin ja mielekkäämpääkin tekemistä. Olen siis päättänyt muuttaa aluksi jonnekin päin afrikkaa, jossa ajattelin jonkun aikaa olla aloillani, kunnes muutan toiseen paikkaan ja ehkä jossakin välissä meksikoon. ym. Ihmisen ei mielestäni pidä jäädä paikoilleen. Eli jokin päämäärä pitää olla, mitä tavoittelee niin kaikki on helpompaa.

      • Just just. Kuulostaa todella fiksulta.


    • Anonyymi

      Meillä kutakuinkin vastaava tilanne parhaillaan. Kliseisesti taitaa olla käynyt niin, että olemme vuosin saatossa kumpikin tahoillamme muuttuneet. Asiat, joilla ei suhteen alkuvaiheessa ollut juuri merkitystä, ovatkin nyt muodostuneet merkityksellisiksi.

      Vuosi sitten olin niin ahdistunut ja nurkkaan ajettu, etten nähnyt muuta vaihtoehtoa enää kuin eron. Täytimme paperitkin, mutta sitten kesä toi tullessaan pienen toivon siitä, että ehkä kuitenkin pystyisimme elämään tyydyttävää elämää yhdessä. Itselleni eron suurin motiivi oli, että mielestäni lapset kärsivät erimielisyyksistämme.

      Kun ne vähenivät, tuntui että lastenkin oli taas hyvä olla. He nauttivat selvästi perheen yhdessäolosta vaikka meillä ei mieheni kanssa olekaan enää keskenämme varsinaisesti kivaa. Ajattelen kuitenkin, että niin kauan kun oma elämäni on sellaista, että se menettelee, voin elää lapsia ajatellen. Saan heidän hyvinvoinnistaan iloa, joka korvaa parisuhteesta saatavan ilon.

      Nyt valitettavasti näyttää taas siltä, ettei yhteistä tulevaisuutta ole varmaankaan paljoa jäljellä. Kyse on vain siitä milloin sinnittelyn hyödyt jäävät sinnittelystä syntyvien ongelmien jalkoihin. Pohdin, että jaksanko vielä pari vuotta kuopuksen pahimman teinivaiheen yli.

      Meillä ei ole suhteessa väkivaltaa tai muutakaan kamalaa. Vain erilleen kasvamista, kylmyyttä ja arvostuksen puutetta. Silloin kun vuorovaikutus on vain neutraalia, jaksan kyllä. Mutta silloin kun vuorovaikutus muuttuu pelkäksi negatiivisuuden kehäksi tulee arjesta liian kuormittavaa.

      Minulla ei ole sinulle neuvoja, vain vertaistukea siitä että samassa veneessä pitkälti ollaan.

    • Anonyymi

      Avoin suhde toimii kun on rakkautta. Naiset tuntuvat huumantuvan miesten huomiosta ja naisille on muutenkin paljon enemmän tarjontaa. Epäsuhta alkaa heti, jos nainen on paremman näköinen kuin mies.

      Ilmeisesti aloittaja on nainen, joka etsii intohimoa ja avoimen suhteen ehdottaa on hänen miehensä, joka haluaisi enemmän seksiä.

      Todennäköisesti menit naimisiin hyvän miehen kanssa koska olette edelleen yhdessä. Mieti miehesi hyviä puolia miksi alunperin sytyit hänestä. Jutelkaa seurustelun alkuajoista, mitä näitte toisissa ne ja mistä piditte, tuskin olette muuttuneet niin paljoa. Perusluonne on yhä siellä. Miehesi varmaan haluaa sinua myös intohimoisesti ja haluaisi naida sinulta tajun kankaalle, mutta ei uskalla, eikä osaa sanoittaa sitä sinulle. Menkää molemmat teinimoodiin, muistatte mitä esileikki on ja miten tutustuitte toisen vartaloon kiiruhtamatta seksiin.

      Jos miehen libido on heikko, siihen auttaa treeni. Harrastajaa kuukausi seksiä esim 4-5 päivänä viikossa. Erektio ja kovuus paranevat.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      547
      1787
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      877
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      84
      873
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      806
    5. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      729
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    7. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      707
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      63
      676
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      74
      628
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      543
    Aihe