Vertaistuki

Miksi sitten kyhnäätte yhä yhdessä saman katon alla?
Miksi ette asu oma-tupa-oma-lupa -periaatteella jolloin kummallakin on oikeus elää haluamallaan tavalla omalla reviirillään ärsyttämättä toista?
Vai onko tuo liian monimutkaista ymmärtää?

Miettikää mihin toisessa rakastuitte, eläkää tunnepuolella niitä uudelleen, kuunnelkaa musiikkia niiltä ajoilta, etsikää tunnetta ja rakastukaa.
Älkää erotko.

Avioero tuntuu joskus välttämättömältä ratkaisulta, mutta jokin asia sen edistämiseen tarvitaan ainakin omalla kohdallani. Ensiksi pitää katkaista kaikki yhteydet läheisiin ja vanhoihin tuttuihin ja olla heille kuin kuollut, ettei ketään enää ajattelisi. Yhteiskunta on tehnyt kohdallani ratkaisuja joilla ovat vaikeuttaneet yhden lapsistani elämää merkittävästi, mutta eivät kanna vastuuta, kuten heidän kuuluisi jos ottavat roolin huolehtia jostakin. Minä en halua ajatella asioita, joiden suhteen olen voimaton, vaan pelkästään elää omaa elämää. En aio etsiä elämänkumppania, koska niistä on aina vaan riesaa, kun elämässä on järkevämpääkin ja mielekkäämpääkin tekemistä. Olen siis päättänyt muuttaa aluksi jonnekin päin afrikkaa, jossa ajattelin jonkun aikaa olla aloillani, kunnes muutan toiseen paikkaan ja ehkä jossakin välissä meksikoon. ym. Ihmisen ei mielestäni pidä jäädä paikoilleen. Eli jokin päämäärä pitää olla, mitä tavoittelee niin kaikki on helpompaa.

Meillä kutakuinkin vastaava tilanne parhaillaan. Kliseisesti taitaa olla käynyt niin, että olemme vuosin saatossa kumpikin tahoillamme muuttuneet. Asiat, joilla ei suhteen alkuvaiheessa ollut juuri merkitystä, ovatkin nyt muodostuneet merkityksellisiksi.

Vuosi sitten olin niin ahdistunut ja nurkkaan ajettu, etten nähnyt muuta vaihtoehtoa enää kuin eron. Täytimme paperitkin, mutta sitten kesä toi tullessaan pienen toivon siitä, että ehkä kuitenkin pystyisimme elämään tyydyttävää elämää yhdessä. Itselleni eron suurin motiivi oli, että mielestäni lapset kärsivät erimielisyyksistämme.

Kun ne vähenivät, tuntui että lastenkin oli taas hyvä olla. He nauttivat selvästi perheen yhdessäolosta vaikka meillä ei mieheni kanssa olekaan enää keskenämme varsinaisesti kivaa. Ajattelen kuitenkin, että niin kauan kun oma elämäni on sellaista, että se menettelee, voin elää lapsia ajatellen. Saan heidän hyvinvoinnistaan iloa, joka korvaa parisuhteesta saatavan ilon.

Nyt valitettavasti näyttää taas siltä, ettei yhteistä tulevaisuutta ole varmaankaan paljoa jäljellä. Kyse on vain siitä milloin sinnittelyn hyödyt jäävät sinnittelystä syntyvien ongelmien jalkoihin. Pohdin, että jaksanko vielä pari vuotta kuopuksen pahimman teinivaiheen yli.

Meillä ei ole suhteessa väkivaltaa tai muutakaan kamalaa. Vain erilleen kasvamista, kylmyyttä ja arvostuksen puutetta. Silloin kun vuorovaikutus on vain neutraalia, jaksan kyllä. Mutta silloin kun vuorovaikutus muuttuu pelkäksi negatiivisuuden kehäksi tulee arjesta liian kuormittavaa.

Minulla ei ole sinulle neuvoja, vain vertaistukea siitä että samassa veneessä pitkälti ollaan.

Avoin suhde toimii kun on rakkautta. Naiset tuntuvat huumantuvan miesten huomiosta ja naisille on muutenkin paljon enemmän tarjontaa. Epäsuhta alkaa heti, jos nainen on paremman näköinen kuin mies.

Ilmeisesti aloittaja on nainen, joka etsii intohimoa ja avoimen suhteen ehdottaa on hänen miehensä, joka haluaisi enemmän seksiä.

Todennäköisesti menit naimisiin hyvän miehen kanssa koska olette edelleen yhdessä. Mieti miehesi hyviä puolia miksi alunperin sytyit hänestä. Jutelkaa seurustelun alkuajoista, mitä näitte toisissa ne ja mistä piditte, tuskin olette muuttuneet niin paljoa. Perusluonne on yhä siellä. Miehesi varmaan haluaa sinua myös intohimoisesti ja haluaisi naida sinulta tajun kankaalle, mutta ei uskalla, eikä osaa sanoittaa sitä sinulle. Menkää molemmat teinimoodiin, muistatte mitä esileikki on ja miten tutustuitte toisen vartaloon kiiruhtamatta seksiin.

Jos miehen libido on heikko, siihen auttaa treeni. Harrastajaa kuukausi seksiä esim 4-5 päivänä viikossa. Erektio ja kovuus paranevat.