Hallitus aikoo pienentää mamujen vastaanottorahaa

Hallitus haluaa muuttaa väliaikaisesti kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta ja ihmiskaupan uhrin tunnistamisesta ja auttamisesta annettua lakia.

Hallitus aikoo pienentää vastaanottorahaa perustuslain ja vastaanottodirektiivin sallimaan minimiin. Tavoitteena on alentaa taloudellisen tuen tasoa sellaisten henkilöiden tilanteessa, jotka eivät oleskele maassa vakinaisesti, mutta ovat oikeutettuja vastaanottopalveluihin.

Tavoitteena on myös saada aikaan hallitusohjelmassa asetetut taloudelliset säästöt. Vastaanottorahaan kohdistuva säästötavoite on 13 miljoonaa euroa vuodelle 2024 ja 8 miljoonaa euroa vuodelle 2025.

Sidottu kansalliseen sosiaaliturvaan

Esityksessä ehdotetaan, että kansainvälistä suojelua hakevalle, tilapäistä suojelua saavalle ja ihmiskaupan uhrille, jolla ei ole kotikuntaa, myönnettävän vastaanottorahan ja käyttörahan määrän pienennettäisiin. Vastaanottodirektiivin mukaan vastaanottoraha tulee sitoa kansalliseen sosiaaliturvaan.

Kansallisen sosiaaliturvan vertailukohdaksi ehdotetaan kiireellistä toimeentulotukea, jota myönnetään välttämättömän toimeentulon ja huolenpidon turvaamiseksi esimerkiksi tilapäisesti Suomessa oleskeleville. Kiireellistä toimeentulotukea myönnetään myös laittomasti maassa oleville.
https://www.suomenuutiset.fi/hallitus-esittaa-vastaanottorahaa-perustuslain-ja-vastaanottodirektiivin-sallimaan-minimiin/
19283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Mamutja Matut ja Paperittomat Paskiaiset ! - Ei Tarvi Mitään Rahoja !

- Töihin Tänne Tullaan ja Omalla Palkalla Eletään ! - Maassa Maan Tavalla !

Näin On Eikä Oksennella !

Äänestä

Ei !!! Tiukka EI !! Natsihallituksen toimille!!

Jos tämä ei ole rasismismiä niin mikä sitten!! Kyllä natisti hallitiuksen pitää joko leikata enemmistön toimeentulosta tai sitten lainata ulkomaisilta sijoittajilta rahaa , ennen kuin mennään maahanmuuttajien taskuille!

Suomen kansainvälinen asema tulee heikentymään valtavasti ja syömme poliittista pääomaamme JOS leikkaamme mammujen tuista.

Marssikaamme , jäälleen kerraan , Moktar kupparin johdolla kansalaistorilta jäämeren rannalle ja osoittakaamme että meillä on nollatrolestrassi rasissmille!!

Äänestä

helvetin nössöä meininkiä kun tänne tuppaa matut niin elätetään miljoonaa ja vielä nekin jotka laittomasti ja nämä nyt varsinkin tekevät rötöksiä , jengiytyvät. TUOTTAA SUOMELLE PALJON KULUJA , POLIISIEN JA LAKITUPIEN JA VANKILOIDEN KULUJEN MUODOSSA

Äänestä

Näitä ei SUOMEN KUULU ELÄTTÄÄ PAHANTEKIJÖITÄ

Äänestä
  • tappaa ne täytyy ......tapa tai tule tapetuksi

    Äänestä

SUOMALAILTA LEIKATAAN KAIKESTA, NOSTETAAN ALVIT, VEROJA JA vähennetään lääkekuluijen ja lääkärimaksujen kelatukea, vähennetään terveyskeskuksia ja ikäihmisten laitospaikkoja jyrkästi (HE SENTÄÄN MAKSANEET VEROJA KOKO ELÄMÄNSÄ) Ei ole mitään terveystarkastuksia , ei ennalta ehkäiseviä toimia taviksille. ei rokotuksia ikäihmisille. SUOMESSA KUOLLEISUUS KASVANUT IKÄIHMISTEN , NUORTEN HUUMEKUOLEMIA MAAILMAN KORKEIMMAT SUHTEESSA KOKO KANSALAISTEN MÄÄRIIN.
aika hälyttävää täällä onnellisessa maassa on pahoinvointia runsaasti eli mielenterveys sairaudet lisääntyneet räjähdysmäisesti. OMAN ELÄMÄN HALLINTA KADOKSISSA. Lihavuus suurena ongelmana myös joihin liitty paljon sairauksia, diabetes, maksasairaudet, verisuoni ja sydänsairaudet, aivoinfraktit, mumuaissairaudet.

Äänestä

Hyvä!

Äänestä

miksi vain pienentää, eivät he mitään tarvi, suljetulle kaikki ennen palauttamista.

Äänestä

Panisivat nämä elätit vaikka yleihyödylliseen työhön kunnille ja kaupungille . Elätit työtä tekemään rahansa eteen .

Äänestä

Onnetonta touhua. Puhetta riittää ja tulos on nolla. Rahat loppuu kansalaisilta,leipäjonot pitenevät,mutta rajan yli lappaaville tureisteille riittää rahaa,ruokaa,asuntoja oli millainen varas ja vakoilija vaan kaikki järjestyy ja rajavartija tumpelot neuvovat ystävällisesti mistä kaikkea saa ilmaiseksi ja auttavat vielä kassien kantamisessa.

Äänestä

Ihanaa, hallitus ihanaa!

Äänestä

eivät tarvitse mitään rahaa, banaani päivässä riittää.

Äänestä
  • Jos annetaan mitää rahaa , niin vastineeksi vaikka marjoja poimimaan. Näin helmikuussa tietäisivät varmasti tehneensä jotakin rahan eteen mustikoita poimiessa.

    Äänestä

Joo ihan hyvä miksi täällä vuositolkulla elätetään ! Kyllä sinne vaan omaan maahan!

Äänestä

Laittomasti maassa oleville ei pidä maksaa yhtään mitään. Tämä on aivan hullua toimintaa Suomen taholta. Kohta aletaan maksaa rikollisille kotoutumisrahaa, mitä suurempi tuomio sitä suurempi maksu, näinhän se menee meillä ja sitten laitetaan syyttömät kärsimään ja maksamaan viulut.

Äänestä

maasa jossa kekiansio on 300e kk niin tulijoita riittää🤣

Äänestä

Suomi on ALLAAAAAHIN sosiaalitoimisto…
Koska kansaenväliset sopimukset niin edellyttävät…

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hallitus haluaa muuttaa väliaikaisesti kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta ja ihmiskaupan uhrin tunnistamisesta ja auttamisesta annettua lakia.

Hallitus aikoo pienentää vastaanottorahaa perustuslain ja vastaanottodirektiivin sallimaan minimiin. Tavoitteena on alentaa taloudellisen tuen tasoa sellaisten henkilöiden tilanteessa, jotka eivät oleskele maassa vakinaisesti, mutta ovat oikeutettuja vastaanottopalveluihin.

Tavoitteena on myös saada aikaan hallitusohjelmassa asetetut taloudelliset säästöt. Vastaanottorahaan kohdistuva säästötavoite on 13 miljoonaa euroa vuodelle 2024 ja 8 miljoonaa euroa vuodelle 2025.

Sidottu kansalliseen sosiaaliturvaan

Esityksessä ehdotetaan, että kansainvälistä suojelua hakevalle, tilapäistä suojelua saavalle ja ihmiskaupan uhrille, jolla ei ole kotikuntaa, myönnettävän vastaanottorahan ja käyttörahan määrän pienennettäisiin. Vastaanottodirektiivin mukaan vastaanottoraha tulee sitoa kansalliseen sosiaaliturvaan.

Kansallisen sosiaaliturvan vertailukohdaksi ehdotetaan kiireellistä toimeentulotukea, jota myönnetään välttämättömän toimeentulon ja huolenpidon turvaamiseksi esimerkiksi tilapäisesti Suomessa oleskeleville. Kiireellistä toimeentulotukea myönnetään myös laittomasti maassa oleville.
https://www.suomenuutiset.fi/hallitus-esittaa-vastaanottorahaa-perustuslain-ja-vastaanottodirektiivin-sallimaan-minimiin/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu