MIkä on raamatullinen oikea pyhäpäivä? Pyhäpäivän vietto on säädetty Jumalan 10 käskyn laissa ja se on lain neljäs käsky. Mikä on oikea pyhäpäivä, tästä on kiistaa kristikunnassa, toiset väittävät sen olevan sunnuntain, toiset sapattilauantain, toiset taas että voi valita minkäpäivän tahansa ja jotkut ettei pyhäpäiväkäsky ole enää voimassa. Kolmannen vaihtoehdon voimme hylätä lähes suoralta käsin, koska neljäs käskyhän määrittelee pyhäpäivän viikon seitsemänneksi päiväksi. Jeesuksen opetus vuorisaarnassa, ettei laista katoa yksikään kirjain tai piirto heittää myös neljännen vaihtoehdon roskiin jopa valtavana röyhkeytenä. Eli jää kaksi vaihtoehtoa: sapattilauantai tai sunnuntai. No....täähän ratkee niin, että meidän tulee vain saada selville, mitä pyhäpäivää Jumalan kansa vietti Vanhan Testamentin aikana. Vanhan Testamentin aikana Jumalan valittu kansa oli Israelin kansa ja Juutalaiskansa. Ja kaikkihan tietää, että juutalaiset ovat aina läpi historiansa viettäneet pyhäpäivänään sapatti-lauantaita, joka alkaa perjantain auringonlaskusta ja päättyy lauantain auringonlaskuun. Ja kun Jeesus opetti, ettei laista katoa yksikään kirjain tai piirto, niin tämä tarkoittaa myös sitä, että raamatullinen pyhäpäivä on edelleen sama kuin Vanhan Testamentin aikaankin, eli sapatti-lauantai. Eli vastaus kysymykseemme on: Oikea raamatullinen pyhäpäivä on Sapatti-Lauantai.
Miksi sitten suurin osa kristikuntaa viettää pyhäpäivänään sunnuntaita. Kirkkohiistoria kertoo, että tämä juontaa juurensa 300-luvun alusta. Tällöin v.321 rooman keisari Konstantinus lailla määräsi sunnuntain, silloisen auringonpalvojien pyhäpäivän, aurinkopäivän Rooman imperiumin yleiseksi pyhäpäiväksi. Vain muutama vuosi tämän jälkeen, jos sitäkään, Rooman kirkon johtaja piispa Sylvester nimesi tekemässään kalenterissa viikon ensimmäisen päivän Herran päiväksi, ja kehotti kristittyjä alkamaan pyhittämään Herran päivää sapatin asemesta. Laodikean kirkolliskokouksessa muutamia vuosia myöhemmin, tämä säädös vahvistettiin, ja julistettiin jopa kirous niille, jotka jatkavat sapatin viettämistä.
Tämä röyhkeä ja antikristillinen muutos ilmoitettiin Danielille tapahtuvaksi pien sarven toimesta. Pieni sarvi tukitaan yleisesti tarkoittavan Katolista kirkkoa.
Sunnuntain pyhyyden takana on siis Katolisen kirkon arvovalta, ja monet Katoliset johtajat opettavatkin, että sunnuntai on heidän kirkkonsa arvovallan merkki.
RAAMATUN PYHÄPÄIVÄ ON SAPATTI.LAUANTAI
9
124
Vastaukset
Juu, sapattina ei saanut laskea kuin kolme kertaa Peräilmaa. Ja nekin hiljaisina, ilman kintun kohotusta ja naurua.
- Anonyymi
Kyllä, se on lauantai, viikon eka pv on sunnuntai.
Tämä oli voimassa v 1971 saakka.
Kirkko muutti sen maanantaiksi v 1972 - Anonyymi
Adventistin jorinoita.
- Anonyymi
Soopaa!
Sen todistaa v 1971 almanakka!!!!!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Soopaa!
Sen todistaa v 1971 almanakka!!!!!!Lue raamattua äläkä almanakkaa.
- Anonyymi
>> Ja kun Jeesus opetti, ettei laista katoa yksikään kirjain tai piirto
Opetti ja opetti. Noin Raamattuun on kirjattu, mutta olitko kuulemassa? Paavali taas opetti toisin (mm. Apt.15) Uhkasi vielä kirouksella toisin opettavia. Kirjeessä heprealaisille laki julistetaan jo kokonaan vanhentuneeksi.
Raamatusta saa oppeja joka lähtöön. On se niin sekava. Sen takia oikeaoppisuus edellyttääkin valikoivaa lukemista ja venyvää omaatuntoa.- Anonyymi
" laki julistetaan jo kokonaan vanhentuneeksi. "
Galatalaiskirje 3:13 Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta,
-Tämä tarkoittaa esim. veren syömisen kieltoa.
1. Korinttolaiskirje 10:27 Jos joku pakana kutsuu teitä ja te tahdotte mennä hänen luokseen, niin syökää kaikkea, mitä eteenne pannaan
-Siis myös veripalttua
- Anonyymi
😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍
🍒 Kuumat tytöt odottavat sinua -> https://us4.fun/kissgirl?18278898
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli2742840Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!2121828Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt591512Tiesitkö? Farmi Suomi Kirsikka Simberg on tämän julkkisnaisen tytär - Katso tyrmäävät mallikuvat!
Oho, aikamoinen ylläri. Tiesitkö?! Kirsikka Simberg on yksi tämän kauden Farmi Suomi -kisaajista. Hänellä ei ole tuttu t21270- 771188
Tuhdit oluet kauppoihin. Miksi vastustaa?
8% oluet kauppoihin mutta mikä siinä on että osa politikoista vstustaa ? Kauppa kuitenkin hinnoittelee vahvan oluen ni2551128- 801032
Sinua tulen kyllä ikävöimään pitkään nainen
mutta oli pakko tehdä päätös oman mielenrauhan vuoksi. Toivottavasti saat elämältä kaiken mitä haluat.52973- 78895
Kärsämäki rosvojen ja tuhopolttajien kylä?
Poliisi ampui uhkaava miestä Kärsämäellä. Ja vasta joku poltti rivitalon. Mikä riivaa Kärsämäkisiä? Joko tuulimyllyjen15770