RAAMATULLINEN PYHÄPÄIVÄ ON SAPATTI-LAUANTAI

Anonyymi-ap

MIkä on raamatullinen oikea pyhäpäivä? Pyhäpäivän vietto on säädetty Jumalan 10 käskyn laissa ja se on lain neljäs käsky. Mikä on oikea pyhäpäivä, tästä on kiistaa kristikunnassa, toiset väittävät sen olevan sunnuntain, toiset sapattilauantain, toiset taas että voi valita minkäpäivän tahansa ja jotkut ettei pyhäpäiväkäsky ole enää voimassa. Kolmannen vaihtoehdon voimme hylätä lähes suoralta käsin, koska neljäs käskyhän määrittelee pyhäpäivän viikon seitsemänneksi päiväksi. Jeesuksen opetus vuorisaarnassa, ettei laista katoa yksikään kirjain tai piirto heittää myös neljännen vaihtoehdon roskiin jopa valtavana röyhkeytenä. Eli jää kaksi vaihtoehtoa: sapattilauantai tai sunnuntai. No....täähän ratkee niin, että meidän tulee vain saada selville, mitä pyhäpäivää Jumalan kansa vietti Vanhan Testamentin aikana. Vanhan Testamentin aikana Jumalan valittu kansa oli Israelin kansa ja Juutalaiskansa. Ja kaikkihan tietää, että juutalaiset ovat aina läpi historiansa viettäneet pyhäpäivänään sapatti-lauantaita, joka alkaa perjantain auringonlaskusta ja päättyy lauantain auringonlaskuun. Ja kun Jeesus opetti, ettei laista katoa yksikään kirjain tai piirto, niin tämä tarkoittaa myös sitä, että raamatullinen pyhäpäivä on edelleen sama kuin Vanhan Testamentin aikaankin, eli sapatti-lauantai. Eli vastaus kysymykseemme on: Oikea raamatullinen pyhäpäivä on Sapatti-Lauantai.
Miksi sitten suurin osa kristikuntaa viettää pyhäpäivänään sunnuntaita. Kirkkohiistoria kertoo, että tämä juontaa juurensa 300-luvun alusta. Tällöin v.321 rooman keisari Konstantinus lailla määräsi sunnuntain, silloisen auringonpalvojien pyhäpäivän, aurinkopäivän Rooman imperiumin yleiseksi pyhäpäiväksi. Vain muutama vuosi tämän jälkeen, jos sitäkään, Rooman kirkon johtaja piispa Sylvester nimesi tekemässään kalenterissa viikon ensimmäisen päivän Herran päiväksi, ja kehotti kristittyjä alkamaan pyhittämään Herran päivää sapatin asemesta. Laodikean kirkolliskokouksessa muutamia vuosia myöhemmin, tämä säädös vahvistettiin, ja julistettiin jopa kirous niille, jotka jatkavat sapatin viettämistä.
Tämä röyhkeä ja antikristillinen muutos ilmoitettiin Danielille tapahtuvaksi pien sarven toimesta. Pieni sarvi tukitaan yleisesti tarkoittavan Katolista kirkkoa.
Sunnuntain pyhyyden takana on siis Katolisen kirkon arvovalta, ja monet Katoliset johtajat opettavatkin, että sunnuntai on heidän kirkkonsa arvovallan merkki.

32

469

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mikä tahansa päivä on uuden liiton Kristuksen vapaudessa hyvä kun siihen ei liitetä mitään lakeja mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä. Silloin jokaisesta päivästä tulee harhaopin päivä patsastella tekohurskaudessa ja uskonnollisessa omahyväisyydessä, jos joku päivää määrää sen mitä ihminen saa tehdä ja mitä ei. eikä Jumalan Pyhän Hengen johdatus.

      Ihminen voi itsensä hirttää uskonnollisesti omiin keksimiinsä hurskaisiin selityksiin ja olla niin onnellinen, mutta turha sitä hirttosilmukkaa on muille tarjota.

      • Anonyymi

        Uskoa ei synny omin voimin, eikä usko ole jokaisen miehen, Jumala lahjoittaa uskoa pyytävälle, sydänten tutkijaa ei voi pettää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskoa ei synny omin voimin, eikä usko ole jokaisen miehen, Jumala lahjoittaa uskoa pyytävälle, sydänten tutkijaa ei voi pettää.

        Kiellon rikkojille....
        Jeesuksen evankeliumia; Matteuksen mukaan:
        24:23 "Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
        24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin."
        ((( viitaten mm Apostolien teot:13:6 tekstiin.)))
        https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.htm
        Ja kristittyjen Barjeesus:
        "Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus.

        Kiellon rikkomisen seurauksista...
        25:41 "Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen."

      • Anonyymi

        Joka on saastainen, saastukoot edelleenkin !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joka on saastainen, saastukoot edelleenkin !

        Jumalan tuomiot tulevat kohtaamaan, kaikkea jumalattomuutta.

        Ilm.21:8. Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja SAASTAISTEN ja murhaajien ja HUORINTEKIJÄIN ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valehtelijain OSA ON OLEVA SIINÄ JÄRVESSÄ, JOKA TULTA JA TULIKIVEÄ PALAA. TÄMÄ ON TOINEN KUOLEMA

    • Anonyymi

      Lakihenkiset ovat kyllä idiooteista enimmäisiä.

      Ei heidän uskossaan eikä Raamatun tuntemisessaan olen järjen hiventäkäänl

      • Anonyymi

        Olet varmaan lukenut 1. Kor.13 luvun Meidän pitäisi lopettaa ihmisten vihaaminen ja rukoilla ja rakastaa kaikkia ihmisiä, niitäkin jotka eivät ajattele asioista samalla tavalla kuin me.

        Ei korinttilaiskirjeessä puhuta mitään harhaoppisten hyväksymisestä. Paavalikin sanoi sellaisen olevan kirottuja, jotka jotain muuta oppia kuin uuden liiton oppia julistavat. Ei harhaopin pidä antaa luikerrella kuin käärme uskovien sekaan, vaan pidettävä uuden liiton uskosta kiinni yhtä vankasti kuten Paavali eikä kantamaan yhteistä iestä harhaoppisten kanssa.

        Stefanus rukoila vainoojiensa puolesta voitko sinä rukoilla niiden puolesta jotka sinun mielestä ovat lakihenkisiä ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Stefanus rukoila vainoojiensa puolesta voitko sinä rukoilla niiden puolesta jotka sinun mielestä ovat lakihenkisiä ?

        Tietenkin, että hylkäävät harhaoppinsa.

        Joskin se ei ole yhden ihmisen rukouksen varassa, koska saatana pitää heistä lujasti kiinni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietenkin, että hylkäävät harhaoppinsa.

        Joskin se ei ole yhden ihmisen rukouksen varassa, koska saatana pitää heistä lujasti kiinni.

        Kaikillahan meillä on harhaoppeja ei kukaan ole vielä täydellinen, jotenka ollaan pitkämielisiä toisiamme kohtaan vai mitä !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikillahan meillä on harhaoppeja ei kukaan ole vielä täydellinen, jotenka ollaan pitkämielisiä toisiamme kohtaan vai mitä !

        Jos harhaoppia harrastaa tietämättään, niin sen saa anteeksi, mutta jos harhaopista varoitetaan ja yhä vain jatketaan siinä ja sen levittämistä, niin silloin ei ole armahdusta harhaopin synnin vuoksi, vaan siitä saa ankaran tuomion.

        Siksi on tärkeää paljastaa harhaoppi ja yrittää pelastaa sen levittäjät. Joskin saattaa olla varsin epätoivoinen tehtävä.

        Jätäthän kuitenkin tuomion Jumalalle !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jätäthän kuitenkin tuomion Jumalalle !

        Jumala tietenkin huolehtii harhaoppisten rankaisemisesta. Ihmisen vain tulee huolehtia siitä että harhaoppiset saavat tietää totuuden harhaopistaan ja oppivat lukemaan Raamattua siten kuten kirjoitettu on eikä harhaoppisten silmälasien läpi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet varmaan lukenut 1. Kor.13 luvun Meidän pitäisi lopettaa ihmisten vihaaminen ja rukoilla ja rakastaa kaikkia ihmisiä, niitäkin jotka eivät ajattele asioista samalla tavalla kuin me.

        Olet varmaan lukenut 1. Kor.13 luvun Meidän pitäisi lopettaa ihmisten vihaaminen ja rukoilla ja rakastaa kaikkia ihmisiä, niitäkin jotka eivät ajattele asioista samalla tavalla kuin me.

        Tätä on RAKKAUS !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikillahan meillä on harhaoppeja ei kukaan ole vielä täydellinen, jotenka ollaan pitkämielisiä toisiamme kohtaan vai mitä !

        Kaikillahan meillä on harhaoppeja ei kukaan ole vielä täydellinen, jotenka ollaan pitkämielisiä toisiamme kohtaan vai mitä !

        Kun vai muistaisitte,miksi KRISTUS kuoli.
        Kaikki jotka uskoo häneen,tie kotiin on auki !
        Ei ole väliä uskolla,ei lahkolla vaan Uskolla häneen KRISTUKSEEN !

        Ärsyttää valtauskontojen peloittelu/lahkojen löpinät,kaikesta roskasta ja sapateista yms.
        Te kaikki pelastutte jotka uskotte JESUS KRISTUKSEEN !
        Teidän ei tarvitse olla jotain uskoa tai lahkoa,sillä ainut mitä teidän on uskottava on Kristus ja Rakkaus !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jätäthän kuitenkin tuomion Jumalalle !

        Jätäthän kuitenkin tuomion Jumalalle !
        Kyllä mutta KRISTUS on hänen poikansa ja istuu hänen oikealla puolella.
        Näin on sanottu, vain tie Isän luo käy hänen Kristuksen kautta !
        On kolme yhdessä,Isä,Kristus ja Pyhähenki !

      • Anonyymi

        Laittomuudessa vaeltavat ovat nykyään suosiossa, jotka varastavat toisten omaisuuksia esim. polkupyöriä jne...

    • Anonyymi

      Jos tuon sapatin työnnät sinne missä ei aurinko paista,kun se ei ole muuta kuin lepopäivä.
      On tärkeämpiä asioita kuin sapatti,kyllä Jumalaa ja Kristusta voi muutenkin muistaa,ei tarvitse olla Juutalainen.
      Tärkeämpi sapattia on RAKKAUS !
      Vielä tärkeämpi on Isä ja poika !
      Juutalaisuus vit.xxx..ja Katolinen pas.xxx-

      • Anonyymi

        Rakkaus tärkeää, kyllä.
        Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi yli kaiken. Siis pidä Jumalan siunaama ja pyhittämä sapatti pyhänäpäivänä.
        Rakasta lähimmäistäsi, niinkuin itseäsi. Puhu lähimmäisillesi aina totuutta, ei koskaan valheita.

        1234567---

    • Anonyymi

      Lauantai on lepopäivä aivan virallisesti eikä katolinen kirkko ole tehnyt siitä työpäivää, vaan ei silloin noarmaalissa työpäivässä olla töissä, vaan viisi päivää tehdään töitä ja kaksi levätään. Ja jos työrytmi on erilainen, niin silti noudatetaan sitä asetusta että tee viisi päivää töitä ja kaksi lepää. Ei siihen pidä kenenkään ryhtyä lisäämään yhtä työpäivää eikä tehdä niin ihmisestä uskonnon uhria, vaan täytyy säilyttää yhteiskunnan järjestys ja antaa ihmisen levätä kaksi päivää yhden sijaan kun yhteiskunta niin suo. Voisi melkein sanoa että ottaa pedon merkin jos työskentelee kuutena päivänä kun viisi säädetty.

    • Anonyymi

      Tosiaan lauantai on lepopäivä aivan virallisesti. Jos joku joutuu tekemään silloin töitä, kuten yhteiskunnassa on aivan pakko että ydinvoimalat pysyvät toiminnassa sekä sairaat tulevat hoidetuksi sekä vanhukset eivät kuole nälkään, niin se lasketaan ohi arkipäivän työskentelyksi ja siitä maksetaan ylimääräistä. Mikä korostaa sitä ettei se ole arkipäivä, se todellakin on lepopäiväsi säädetty aivan virallisissa yhteyksissä.

      Raamatun aikaan oli tietenkin helppoa laittaa koko kaupunki kiinni, kun ei ollut sähköä eikä lämpöverkkoa edes tarvittu, niin oli helppo laatia kuolettava laki siitä että jos teki töitä tai jotain askaretta sapattina, niin tapettiin.

      Eikä sapattilaki siitä mitä se on joskus Siinailla annettu ole miksikään muuttunut. Ei laista katoa yksikään piirto. Joten jos sapattia opettaa ja jos sitä viettää se tulee viettää siten kuten Mooseksen laki sen vaatii viettämään kaikkine rangaistuksineen. Tietenkin, miten sitä muka olisi menty viilailemaan mieleiseksi ja päivietty nykyaikaan, kun sellainen on kielletty.

      Mutta onneksi Jeesus joutui sapattirikkomuksesta ristille ja naulasi lain syytöksineen ristille kuten Paavali kirjoittaa. Laki syytöksineen on naulittu ristille. Tosin vain niille, jotka siihen uskovat, jotka ovat hengessä Jumalan lapsia. Muut laki kaikessa ankaruudessaan tuomitsee ja viimeisellä tuomiolla lain kirjat tosiaan avataan pahantekiöiden ja niiden osalta, jotka ovat lakiin nojanneet. Ja siinä ei jaella vapauttavia ja ehdollisia tuomioita. Ainoastaan syyttäviä tuomiota.

      • Anonyymi

        Mitä kumoutui ristillä ? Kaikki ne käskyt ja lait säädöksineen, jotka varjona esikuvallisesti viittasivat Kristukseen, kuten uhrilait. Enää ei tarvitse uhrata karitsoita, ne kumoutuivst ristillä.

        Katso Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnit.

        Jeesus sanoi: En ole tullut kumoamaan lakia ja profeettoja, vaan täyttämään.

        Näinolen kymmenenkäskyn laki on voimassa, samoin kuin sapattikin Uuden Liiton kristityille.

        Jatkan vielä: Juutalaisilla oli kahdenlaisia sapatteja.

        VIIKKOSAPATTI PERUSTUI JUMALALLISEEN ESIMERKIIN JA ANNETTIIN JO LUOMISESSA IHMISELLE.

        Israelille annettiin myös vuosisapatteja, joita vietettiin määrättyinä päivinä kerran vuodessa. Kuten suuri sovintopäivä ja soittamisen sapatti, uudenkuun juhlapäiviä ja vuosisapatteja, JOTKA VIITTASIVAT KRISTUKSEEN JA KUMOUTUIVAT HÄNESSÄ TÄYTTYMYKSENÄ.

        Lakia ja profeettoja ei Jeesus tullut kumoamaan.

        Hyvä kommentti.

        Jumalan antama sapattikin on voimassa Uudessa Liitossa.

        1234567---

    • Anonyymi

      nostetaan.

    • Anonyymi

      Saitteko lammasta pääsiäisenä?

      • Anonyymi

        YSTÄVÄ SÄ LAPSIEN. Alakansakoulun Raamatunhistoria. Kouluhallituksen hyväksymä 22.2.1950

        USKONTOKIRJASTA LUETTUA: Kun Jumalla nyt kuuden pitkän luomispäivän jälkeen katsoi kaikkea mitä hän oli tehnyt, niin hän näki, että kaikki oli kovin hyvää.
        Silloin Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä, ja siksi Jumala siunasi sen päivän JA PYHITTI SEN MEIDÄNKIN LEPOPÄIVÄKSEMME.

        1. Sunnuntai
        2. Maanantai
        3. Tiistai
        4. KESKIVIIKKO
        5. Torstai
        6. Perjantai
        7. Lauantai, sapatti

        1234567---

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      9209
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      386
      3839
    3. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2795
    4. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      87
      2690
    5. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      175
      2505
    6. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2504
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      152
      1783
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      68
      1612
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1560
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1393
    Aihe