RAAMATULLINEN PYHÄPÄIVÄ ON SAPATTI-LAUANTAI

MIkä on raamatullinen oikea pyhäpäivä? Pyhäpäivän vietto on säädetty Jumalan 10 käskyn laissa ja se on lain neljäs käsky. Mikä on oikea pyhäpäivä, tästä on kiistaa kristikunnassa, toiset väittävät sen olevan sunnuntain, toiset sapattilauantain, toiset taas että voi valita minkäpäivän tahansa ja jotkut ettei pyhäpäiväkäsky ole enää voimassa. Kolmannen vaihtoehdon voimme hylätä lähes suoralta käsin, koska neljäs käskyhän määrittelee pyhäpäivän viikon seitsemänneksi päiväksi. Jeesuksen opetus vuorisaarnassa, ettei laista katoa yksikään kirjain tai piirto heittää myös neljännen vaihtoehdon roskiin jopa valtavana röyhkeytenä. Eli jää kaksi vaihtoehtoa: sapattilauantai tai sunnuntai. No....täähän ratkee niin, että meidän tulee vain saada selville, mitä pyhäpäivää Jumalan kansa vietti Vanhan Testamentin aikana. Vanhan Testamentin aikana Jumalan valittu kansa oli Israelin kansa ja Juutalaiskansa. Ja kaikkihan tietää, että juutalaiset ovat aina läpi historiansa viettäneet pyhäpäivänään sapatti-lauantaita, joka alkaa perjantain auringonlaskusta ja päättyy lauantain auringonlaskuun. Ja kun Jeesus opetti, ettei laista katoa yksikään kirjain tai piirto, niin tämä tarkoittaa myös sitä, että raamatullinen pyhäpäivä on edelleen sama kuin Vanhan Testamentin aikaankin, eli sapatti-lauantai. Eli vastaus kysymykseemme on: Oikea raamatullinen pyhäpäivä on Sapatti-Lauantai.
Miksi sitten suurin osa kristikuntaa viettää pyhäpäivänään sunnuntaita. Kirkkohiistoria kertoo, että tämä juontaa juurensa 300-luvun alusta. Tällöin v.321 rooman keisari Konstantinus lailla määräsi sunnuntain, silloisen auringonpalvojien pyhäpäivän, aurinkopäivän Rooman imperiumin yleiseksi pyhäpäiväksi. Vain muutama vuosi tämän jälkeen, jos sitäkään, Rooman kirkon johtaja piispa Sylvester nimesi tekemässään kalenterissa viikon ensimmäisen päivän Herran päiväksi, ja kehotti kristittyjä alkamaan pyhittämään Herran päivää sapatin asemesta. Laodikean kirkolliskokouksessa muutamia vuosia myöhemmin, tämä säädös vahvistettiin, ja julistettiin jopa kirous niille, jotka jatkavat sapatin viettämistä.
Tämä röyhkeä ja antikristillinen muutos ilmoitettiin Danielille tapahtuvaksi pien sarven toimesta. Pieni sarvi tukitaan yleisesti tarkoittavan Katolista kirkkoa.
Sunnuntain pyhyyden takana on siis Katolisen kirkon arvovalta, ja monet Katoliset johtajat opettavatkin, että sunnuntai on heidän kirkkonsa arvovallan merkki.
23643
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Jeesus ei kertaakaan kehottanut viettämään juutalaista sapattia, myös Paavali jos rikkoo laista yhdenkin on silloin kirouksen alainen.
Lepopäivä on oikean kristityn pyhäpäivä, Herran ylösnousemus päivä on Herran päivä jolloin Johannes oli Hengessä Patmos saarella.

Äänestä
  • Uudesta Testamentista luemme Jeesuksen sanat: Sapatti on asetettu ihmistä varten.

    1234567---

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Uudesta Testamentista luemme Jeesuksen sanat: Sapatti on asetettu ihmistä varten.

    1234567---

    Näin oli Jeesuksen kuolemaan asti, niinpä;
    ”Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina älkääkä alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen.” (Gal. 5:1.) Paavali varoitti galatalaisia tuomasta evankeliumin rinnalle mitään lain tekoja. Uskovaisen elämä ei ole sääntöjen ja kieltojen noudattamista.
    Alku seurakunta joutui kokoontumaan Pyhän Hengen voimassa sanoman kanssa vielä osin juutalaisten synägookaan "sapattina".

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Mitä ovat nämä lain teot ?

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Oli kyllä tuhti annos Adv harhaopista.

    TUHDISTI HARHAISTA JULISTUSTA.
    TV seiskassa, helluntaijulistajat koolla, Paavo Järvisen johdolla. Heitä oli neljä koolla. Heille tuli puheeksi sapatti. Martti Ahvenainen mainitsi: Uuden Liiton sapatti ei ole edes lauantai. He olivat saman henkisiä.
    TUHDISTI HARHAISIA SANOJA !

    MUISTA ! Jumalan antama sapatti on pyhäpäivä myöskin Uudessa Liitossa. Jumalan siunaama ja pyhittämä. Sapatin yllä on pyhyys ja pysyy.

    1234567---

    Äänestä

  • YSTÄVÄ SÄ LAPSIEN. Alakansakoulun Raamatunhistoriaa. Kouluhallituksen hyväksymä 22.2.1950.

    Uskonto kirjasta luettua: Kun Jumala nyt kuuden pitkän luomispäivän jälkeen katsoi kaikkea, mitä hän oli tehnyt, niin hän näki, että kaikki oli kovin hyvää.
    Silloin Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä, ja siksi Jumala siunasi sen päivän ja pyhitti sen MEIDÄNKIN LEPOPÄIVÄKSEMME.

    1.Sunnuntai
    2. Maanantai
    3. Tiistai
    4. KESKIVIIKKO
    5. Torstai
    6. Perjantai
    7. Lauantai, sapatti

    1234567---

    Äänestä

Näin Raamattu puhuu asiasta:

" Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta." (Kol2 :16)

" Toinen pitää yhden päivän toista parempana, toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä; kukin olkoon omassa mielessään täysin varma. " (Room 14:5)

Äänestä
  • Mitä kumoutui ristillä ? Kaikki ne käskyt ja lait säädöksineen, jotka varjona, esikuvallisesti viittasivat Kristukseen, kuten uhrilait. Enää ei tarvitse teurastaa karitsoita. Katso Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnit.

    Jeesus ei tullut kumoamaan lakia ja profeettoja.

    Juutalaisilla oli kahdenlaisia sapatteja.
    VIIKKOSAPATTI PERUSTUI JUMALALLISEEN ESIMERKKIIN JA ANNETTIIN JO LUOMISESSA IHMISELLE.

    Israelille annettiin myös vuosisapatteja, joita vietettiin määrättyinä päivinä kerran vuodessa. Kuten suuri sovintopäivä ja soittamisen sapatti, uudenkuun juhlapäiviä ja vuosisapatteja, JOTKA VIITTASIVAT KRISTUKSEEN JA KUMOUTUIVAT HÄNESSÄ TÄYTTYMYKSENÄ.

    Olen täysin varma, että Jumalan pyhittämä ja siunaama viikon seitsemäspäivä, lauantai on pyhäpäivä. Sapatin yllä on pyhyys ja pysyy.

    1234567---

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Mitä kumoutui ristillä ? Kaikki ne käskyt ja lait säädöksineen, jotka varjona, esikuvallisesti viittasivat Kristukseen, kuten uhrilait. Enää ei tarvitse teurastaa karitsoita. Katso Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnit.

    Selkeä sanoma.

    Hyvää tekstiä sapatista.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Selkeä sanoma.

    Todella selkeä.

    Äänestä

  • Jumala on antanut tuomion sanassaan: Jotka syövät sianlihaa, ja muuta inhoittavaa, sekä hiiriä, niistä kaikista tulee loppu SANOO HERRA.

    1234567---

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Jumala on antanut tuomion sanassaan: Jotka syövät sianlihaa, ja muuta inhoittavaa, sekä hiiriä, niistä kaikista tulee loppu SANOO HERRA.

    1234567---

    Herran sana on niin ja AAMEN !

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Jumala on antanut tuomion sanassaan: Jotka syövät sianlihaa, ja muuta inhoittavaa, sekä hiiriä, niistä kaikista tulee loppu SANOO HERRA.

    1234567---

    Kirottu olkoon jokainen joka ei noudata kaikkea lain säädöstä.
    Tämä varoitus on joka palaa vanhaan, eikä pitäydy ainoastaan armossa.
    Usko luettiin Aabrahamille vanhurskaudeksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Kirottu olkoon jokainen joka ei noudata kaikkea lain säädöstä.
    Tämä varoitus on joka palaa vanhaan, eikä pitäydy ainoastaan armossa.
    Usko luettiin Aabrahamille vanhurskaudeksi.

    Ilm.21:8. Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valehtelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa. TÄMÄ ON TOINEN KUOLEMA.

    1234567---

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Jumala on antanut tuomion sanassaan: Jotka syövät sianlihaa, ja muuta inhoittavaa, sekä hiiriä, niistä kaikista tulee loppu SANOO HERRA.

    1234567---

    Kova tuomio Herralta, kun loppu tulee.

    Äänestä

nostetaan

Äänestä
  • Joo nostetaan kaiken yläpuolelle.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Joo nostetaan kaiken yläpuolelle.

    Oikeaa lukemista.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Oikeaa lukemista.

    Tuhdisti asiaa !

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

MIkä on raamatullinen oikea pyhäpäivä? Pyhäpäivän vietto on säädetty Jumalan 10 käskyn laissa ja se on lain neljäs käsky. Mikä on oikea pyhäpäivä, tästä on kiistaa kristikunnassa, toiset väittävät sen olevan sunnuntain, toiset sapattilauantain, toiset taas että voi valita minkäpäivän tahansa ja jotkut ettei pyhäpäiväkäsky ole enää voimassa. Kolmannen vaihtoehdon voimme hylätä lähes suoralta käsin, koska neljäs käskyhän määrittelee pyhäpäivän viikon seitsemänneksi päiväksi. Jeesuksen opetus vuorisaarnassa, ettei laista katoa yksikään kirjain tai piirto heittää myös neljännen vaihtoehdon roskiin jopa valtavana röyhkeytenä. Eli jää kaksi vaihtoehtoa: sapattilauantai tai sunnuntai. No....täähän ratkee niin, että meidän tulee vain saada selville, mitä pyhäpäivää Jumalan kansa vietti Vanhan Testamentin aikana. Vanhan Testamentin aikana Jumalan valittu kansa oli Israelin kansa ja Juutalaiskansa. Ja kaikkihan tietää, että juutalaiset ovat aina läpi historiansa viettäneet pyhäpäivänään sapatti-lauantaita, joka alkaa perjantain auringonlaskusta ja päättyy lauantain auringonlaskuun. Ja kun Jeesus opetti, ettei laista katoa yksikään kirjain tai piirto, niin tämä tarkoittaa myös sitä, että raamatullinen pyhäpäivä on edelleen sama kuin Vanhan Testamentin aikaankin, eli sapatti-lauantai. Eli vastaus kysymykseemme on: Oikea raamatullinen pyhäpäivä on Sapatti-Lauantai.
Miksi sitten suurin osa kristikuntaa viettää pyhäpäivänään sunnuntaita. Kirkkohiistoria kertoo, että tämä juontaa juurensa 300-luvun alusta. Tällöin v.321 rooman keisari Konstantinus lailla määräsi sunnuntain, silloisen auringonpalvojien pyhäpäivän, aurinkopäivän Rooman imperiumin yleiseksi pyhäpäiväksi. Vain muutama vuosi tämän jälkeen, jos sitäkään, Rooman kirkon johtaja piispa Sylvester nimesi tekemässään kalenterissa viikon ensimmäisen päivän Herran päiväksi, ja kehotti kristittyjä alkamaan pyhittämään Herran päivää sapatin asemesta. Laodikean kirkolliskokouksessa muutamia vuosia myöhemmin, tämä säädös vahvistettiin, ja julistettiin jopa kirous niille, jotka jatkavat sapatin viettämistä.
Tämä röyhkeä ja antikristillinen muutos ilmoitettiin Danielille tapahtuvaksi pien sarven toimesta. Pieni sarvi tukitaan yleisesti tarkoittavan Katolista kirkkoa.
Sunnuntain pyhyyden takana on siis Katolisen kirkon arvovalta, ja monet Katoliset johtajat opettavatkin, että sunnuntai on heidän kirkkonsa arvovallan merkki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu