Suosittelijat CVssä

Työnhakija

Pitääkö paikkansa, ettei suosittelijan/suosittelijoiden puuttumisella ole merkitystä? En nyt saa tähän hätään suosittelijaa mistään.

9

6564

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • VTM

      En ols koskaan nimennyt hakemuksissani suosittelijoita, eikä se ole mitenkään työnsaantia haitannut.

      Enkä nimeä tulevaisuudessakaan.

    • toinen VTM

      Joku aika sitten työpaikkahaastattelussa minulta kysyttiin, miksen ollut maininnut hakemuksessani yhtään suosittelijaa. Sanoin, ettei asia tullut mieleeni. Haastattelussa minun piti nimetä yksi suosittelija, joksi valitsin silloisen esimieheni. Tuskinpa häneen otettiin yhteyttä, sillä minun piti tarkkaan kertoa häneltä saamastani palautteesta.

      En ole koskaan nimennyt hakemuksissani yhtään suosittelijaa, mutta nykyään ilmeisesti oletetaan, että sellaisia pitäisi löytyä. Ihmetellään suosittelijoiden puutetta, muttei kuitenkaan olla kiinnostuneita hakijan opinto- ja työtodistuksista. Niitä on vaikea väärentää, sen sijaan suosittelijoita voi värvätä vaikka kavereistaan, jotka kehuvat sinua, kun työnantajaehdokas ottaa heihin yhteyttä.

      Suosittelijoita ei kannata vetää hatusta tai ilman heidän suostumustaan. Esimerkiksi omaa esimiestä on hyvin vaikea pyytää suosittelijaksi uutta työpaikkaa vaivihkaa haettaessa. Jos opinnoista ei ole pitkä aika, voi suosittelijaksi ehkä noin vain ottaa opettajan, johon kuvittelee tehneensä hyvän vaikutuksen.

    • Toimistotyöntekijä

      Itse olen merkinnyt suosittelijan CV:hen, olen tietysti kysynyt hänen suostumuksensa. Olen myös kuullut rekrytointifirmasta, että suosittelijoiden merkitys on kasvamassa. Kysytään kuulemma yhä enenevässä määrin - joten haittaa siitä ei ainakaan ole, jos sellaisen mainitset - päinvastoin. Tottakai mitä pienemmässä piirissä liikutaan, esim. jos työnhakija on jonkun suppean erikoisalan ehdoton tunnettu huippu, mitä sillä silloin on väliä, mutta tällaisen tusinahakijan kannalta kuin minä, sillä on todellakin merkitystä.

    • Sini

      Hakiessani tätä nykyistä työpaikkaani laitoin hakemukseeni kaksi suosittelijaa edellisistä työpaikoistani, joilta olin tietysti etukäteen kysynyt luvan ja tiesin, että he antavat minusta positiivista palautetta. Pääsin haastatteluun ja tiesin, että se meni hyvin ja pääsinkin tähän työpaikkaan. Myöhemmin kuulin pomoltani, että minun lisäkseni tähän paikkaan oli ollut toinen tasavahva ehdokas ja he olivat pitkään miettineet kummanko valitsevat. Olivat sitten soittaneet kummallekin suosittelijalleni ja kyselleet minusta. Luulenpa, että juuri näiden suosittelijoiden ansiosta sain tämän paikan!

    • periaate1

      Mitä kuuluu nykyisin työrintamalle?

      Minä puolestani jätän hakematta paikkaa työnantajalta, jolla suosittelijat ovat pakollisena tietona kuntarekryn sähköisessä järjestelmässä ja niiden puute siis estää koko hakemuksen lähettämisen.Erityisen hölmältä tämä vaikuttaa opetusalalla, jolla näistä ainutlaatuisista yksilöllisistä urapoluista yleensä opetetaan kertomaan ...

      • on niitä...

        Eräällä sairaanhoitopiirillä on aina suosittelijapyyntö. Itselläni on työtodistuksia suorasanaisina. Osan on työantaja itse tarjoutunut kirjoittamaan suorasanaisena määräaikaisuuden päättyessä, osan olen itse pyytänyt suorasanaisena. Siis sellaisena, jossa on vanhanajan teksti työtaidoista yms. eikä mikään rasti ruutuun systeemi. Todistuksissa mm. sanotaan "lämpimästi suositellaan vastaaviin tehtäviin".

        No, tuolla sairaanhoitopiirillä ei toimipaikasta riippumattai edes katsota työtodistuksia. Ja vaikka katsoisi, niin siltikin kysytään vielä erikseen suosittelijat! Ja viimeisimmässä haastattelussa, jossa kävin, joka haastattelu kyllä oli aika outo muutenkin, suoraan sanoen minut pyydettiin sinne ihan vaan huvin vuoksi mitä ilmeisimmin, haastattelija sanoi: "Onko sinulla suosittelijaa - ei sillä niin väliä jos on ollut meillä aiemmin, mutta..."
        Tuo haastattelija oli muutenkin tuollainen, että siinä puheessa hän ihan oikeasti jätti ikään kuin nuo kolme pistettä... useammassakin kohtaa. Haastattelun päätteeksi näin: "Soitetaan ensi viikon alussa tai sitten..." ja sitten jo miltei tuuppi selästä ulos ovesta :-O

        No, siis jos on ollut aikaisemmin töissä tuossa sairaanhoitopiirissä 1) onko heillä joku "suosittelurekisteri" josta voivat tsekata hakijat, tai sitten soittelevat ilman hakijan lupaa toisilleen - no, rekisteriä ei saa pitää ihan tuosta vaan, 2) ja se, että miksi kirjallinen suositus ei kelpaa? 3) Suosittelijahan voi olla vaikka naapurin rouva, joka kehuu, että joo, se on niin kiva, ja se on sitä ja tätä.

        No, ei se mitään. Tuo sairaanhoitopiiri on kyllä tosiaan näyttänyt, että sille en kelpaa, vaikka kuinka olis kokemusta ja osaamista.

      • tämä vielä.
        on niitä... kirjoitti:

        Lisään vielä omaan tekstiini: Kun tuo sairaanhoitopiiri todistettavasti käyttää sijaisina opiskelijoita, niin tuota, ilmeisesti heidän rekrytoinnissaan sitten se suosittelija onkin ensiarvoisen tärkeä, sillä eihän heillä välttämättä ole kokemusta. Ja nämä opiskelijathan menevät sitten niissä sijaisuuksissa sellaisten ohi, joilla kenties on koulutus tehtävään ja kokemusta.
        Ei siinä mitään. Mutta joo, vähän tietysti voi sapettaa, kun osaamiselle ei ole käyttöä näköjään. Hukkaanko täällä sitten koulutetaan ihmisiä?

      • periaate1
        tämä vielä. kirjoitti:

        Olen kerran elämässäni kuullut työnantajan oikein tyrkyttävän hyvää työtodistusta ja suosituksia. Toimin tuolloin kotikutoisena asianajajana eräälle opiskelijan reppanalle. Niinhän siinä kävi, että palkkarahat oli haettava palkkaturvan kautta, koska kieltäydyimme moisesta kyseenalaisesta diilistä.

        Mitä jos haastaisi hieman työnantajaa ja laittaisi suosittelijoiksi ulkomaankielisiä natiiveja? Kyllähän suomeksi jokainen osaa kysellä ja vastaanottaa muunneltua totuutta ja väritettyjä mielipiteitä.

      • fdfgdffgd
        periaate1 kirjoitti:

        Ai mulla ei ole kyllä ollenkaan tuollainen käsitys, että mulle olisi mistään muusta syystä kuin siitä, että olen ollut hyvä työntekijä, osaava, ahkera ja taitava ja joustava, olisi tarjottu suorasanaista työtodistusta. En ole kokenut että työnantaja olisi halunnut jotenkin jotain peitellä tai hyvitellä. Itsekin tiedän, että ne, työt joita ole pääasiallisesti tehnyt, osaan. Olen myös nähnyt alalle tulijoita ja alalla toimijoita, jotka kaikki eivät ole aivan yhtä paneutuvia hommiin...

        Ihan aiheesta olen saanut hyvät todistukset.

        ja kuten sanottu nuo suosittelijat, niiden ei ole pakko olla edellisten työpaikkojen kanssa missään tekemisissä. Ja sinänsä säälittävää, että kilpailutilanteessa se, jolla on suosittelija, joka siis voi olla ihan kuka vaan, menee edelle.

        Olen ollut myös työssä, johon tuli tyyppi, joka oli hyvin kehuttu suosittelijan kautta, mukava, reipas, ystävällinen, avulias, taitava, hoksaava jne., mutta työpaikalla sitten tuli jotain - ehkä oli sekin, että ne muut työntekijät kuulivat kenties nämä suositukset esimiehen kertomina - niin ei hän kauan aikaa siellä ollut.

        Itsellä myös kun kerran oli erikseen laitettu yksi tuollainen suositteleva työtodistus mukaan hakemukseen, vaikkei oltu kysytty, niin sain työn, mutta pian selvisi, että se todistus oli näytetty ja esitetty jollekin, joka sitten kateuksiinsa sitä käytti.

        Sillä lailla. Meitä on moneksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinka Riikka Purra on parantanut Suomen kansalaisen elämää?

      Haastan kaikki perussuomalaisten kannattajat kertomaan konkreettisia esimerkkejä kuinka Riikka Purran harjoittama politi
      Maailman menoa
      181
      4334
    2. Iso poliisioperaatio Lapualla

      Paikalla oli silminnäkijän mukaan myös kolme ambulanssia. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011924650.html Onko virpo
      Lapua
      73
      4211
    3. Riikan antisakset leikkaavat bensan hintaa ylöspäin

      Sannan aikoina bensaa sai 1,3 euron litrahinnalla ja Riikka leikkasi sen euron ylemmäksi reiluun 2 euroon. Joko on saks
      Maailman menoa
      60
      2329
    4. Sukupuolineutraalit liikennemerkit yksi persujen älynväläys

      Samassa rytäkässä kaikki syrjäseutujen bussipysäkkien liikennemerkitkin vaihdettiin, vaikkei bussia ole liikennöinyt enä
      Maailman menoa
      58
      2281
    5. Oletko nähnyt hänet ilman...

      Vaatteita!?
      Ikävä
      58
      2184
    6. Oon niin surullinen

      Ettei meistä tullut sitä mitä toivoin
      Ikävä
      53
      1836
    7. Mitä sitten odotat

      Jos seurailet vain tekemisiäni
      Ikävä
      28
      1487
    8. Kehu kaivattuasi

      Mikä hänessä on parasta? Jos osaat kertoa muuta kuin ulkonäköön liittyvää, niin ansaitset mitalin.
      Ikävä
      110
      1298
    9. Vuoksesi kaiken

      Tekisin vuoksesi kaiken. Enemmänkin. Kunpa tietäisi ja hyväksyisit sen. Ymmärtäisit, en voi elää ilman sinua. En halua
      Ikävä
      117
      1248
    10. Missä yleensä törmäät kaivattuusi??

      Tai näet hänet!!
      Ikävä
      60
      1159
    Aihe